Omaishoito työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta

Omaishoidossa yhdistyvät perhe ja työnteko. Jos omaishoitoa ei lasketa työksi, se jää näkymättömäksi. Jotta hoivatyön ja perheen yhteensovittaminen onnistuu, tulisi jokaisella omaishoitajalla olla mahdollisuus tukipalveluihin ja lepoon. Omaishoitajalle työn ja perheen yhteensovittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi oman ajan löytämistä hoivavelvollisuuksien keskellä, tilapäishoidon mahdollisuutta tai riittävää taloudellista tukea. Lisäksi osa omaishoitajista haluaa myös työskennellä kodin ulkopuolella ja ansaita palkkaa. Tällöin yhtälö on vielä monimutkaisempi.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n mukaan Suomessa on noin 300 000 omaishoitosuhdetta, joista noin 60 000 on vaativia ja sitovia. Useimmissa tapauksissa sekä hoitaja että hoidettava ovat ikääntyneitä, mutta hoidettavana voi olla myös työikäinen puoliso tai vammainen tai pitkäaikaissairas lapsi. Suurin osa omaishoitajista on naisia.

Hallitus on nostanut ikäihmisten kotihoidon kehittämisen ja kaiken ikäisten omaishoidon vahvistamisen yhdeksi kärkihankkeeksi. Tällä hetkellä vain pieni osa omaishoitajista on omaishoidon tuen piirissä. Tuen ulkopuolelle jäävällä ei ole omaishoitajien yhteisön tukea, ei lakisääteisiä vapaapäiviä eikä omaishoitajan eläketurvaa. Jotta omaishoitoa voidaan lisätä kestävällä tavalla, pitäisi myös tuen ulkopuolella olevat tavoittaa ja heidän tarpeensa huomioida.

Omaishoitajan on helpompi ottaa taloudellista ja sosiaalista tukea vastaan, kun omaishoito nähdään arvokkaana palveluksena koko yhteiskunnalle eikä ainoastaan itsestään selvänä huolenpitona perheen sisällä.

Onko omaishoito sitten velvollisuus vai valinta? Hallitusohjelmassa korostetaan, että ihmisten täytyy voida tehdä omia valintoja. Omaishoidon yhteydessä puhutaan usein ’vapaaehtoisesta pakosta’. Tämä kuvaa hyvin hoivatilanteen syntymistä lähisuhteessa: vapaaehtoisen pakon edessä omien valintojen mahdollistuminen mutkistuu.

Iäkäs puoliso voi tarvita kotona intensiivistä tukea, määriteltiinpä tilanne virallisesti omaishoidoksi tai ei. Iäkkäitä vanhempia hoitavalla voi puolestaan olla samaan aikaan kotona pieniä lapsia. Kun ihminen keskittyy täyttämään toisten tarpeita, omat tarpeet jäävät usein sivuun. Omia vanhempiaan hoitava omaishoitaja voi potea huonoa omatuntoa sekä hoidettavaa että muita läheisiään kohtaan. Jos vanhemmille ei ole muuta hoitopaikkaa saatavilla, on vaikea puhua aidosta valinnan mahdollisuudesta.

Työn ja perheen parempaa yhteensovittamista voitaisiin omaishoitajien kohdalla kehittää esimerkiksi työn raskautta vastaavalla hoitopalkkiolla, joustoilla ansiotyön ja omaishoidon yhdistämisessä ja palveluiden, kuten sijaisavun ja kuntoutuksen, tarjoamisella myös omaishoidontuen ulkopuolella oleville hoitajille.

Omaishoito voi tuoda elämään uusia sisältöjä ja merkitystä, mutta se myös kuluttaa voimia ja sitoo aikaa. Vastuu toisista ihmisistä on suuri. Työn ja perheen yhteensovittaminen merkitsee omaishoidossa sitä, että myös hoivaaja voi hyvin ja saa tarvitsemansa taloudellisen, sosiaalisen ja henkisen tuen.

Minna Nurminen

Kirjoittaja on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan sosiaalipolitiikka. Tämän jälkeen hän on erikoistunut perhepolitiikkaan Oxfordin yliopistossa, osana Master of Science-tutkintoa.