Onnekas. Näin luonnehtisin omaa taivaltani työelämässä. Koko työurani ajan olen saanut esimiehiltäni tukea perhe-elämän ja työn yhteensovittamiseen. Alussa kyse saattoi olla enemmänkin tuurista, mutta nykyisin yksityiselämän ja työn yhteensovittamiseen on jo joukko kirjattuja toimintamalleja.

Termi perhe-elämä on muuttunut viidessätoista vuodessa yksityiselämäksi. Nyt kaikilla, ei vain pienten lasten vanhemmilla, on samat mahdollisuudet työn ja yksityiselämän yhteen sovittamiseen. Työaika joustaa oli sitten syynä mikä tahansa: omaishoito, harrastus, luottamustoimi.

Taannoin Väestöliiton tapahtumassa tekemäni pikatesti antoi työnantajalleni täydet pisteet perheystävällisyydessä. Tosin minunkin oli tunnustettava, että edellinen työtehtäväni ei ollut ihan niin perheystävällinen kuin nykyinen, joka ei ole niin paikasta tai henkilöstä kiinni.

Millaisia yksityiselämän ja työelämän yhteensovittamista helpottavia asioita on käytössäni? Ensinnäkin teen lyhennettyä työpäivää. Työaika on myös joustava. Työtä voin tehdä toimipaikassa, kotona tai missä vaan eli joskus olen esimerkiksi kuskannut koululaisia liikuntatunnille jäähalliin ja tehnyt siellä töitä odotellessani.

Kun työsuhde perustuu luottamukseen ja esimiestyö on ammattimaista, homma onnistuu.

Työskentelypaikan, samoin kuin erikoiset työskentelyajat, merkitsen sähköiseen kalenteriin. Sieltä esimies ja työkaveritkin ne näkevät. Kellokortteja ei käytetä, vaan toteutunut työaika merkitään työajantallennussovellukseen. Pikaviestintäsovelluksen avulla parityöskentelyä voi tehdä, vaikka ei istuttaisi vierekkäin. Joskus 10 vuotta sitten näistä videoyhteyksistä tai älypuhelimista vain vitsailtiin, mutta nythän ne ovat arkipäivää.

Tärkeää on mielestäni ollut myös esimiesten antama henkilökohtainen tuki. Vaikka pelkkä työajan jousto periaatteessa riittää, on minulle ollut merkitystä sillä, että esimies on erikseen tukenut yllättävissä koululaisten kanssa eteen tulleissa ongelmissa. Olen tiennyt, että sijainen voi ottaa tehtäväni, vaikka siihen ei ole tarvinnut turvautua.

Mitä toivoisin vielä? Toivoisin, että vaikka lapset kasvavat isoiksi, olisi vielä mahdollista tehdä lyhyenpää työaikaa. Näin jaksaisi olla aktiivinen vielä vapaa-ajallakin. Nyt olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksen toiminnassa sekä erilaisissa kaupungin järjestämissä työpajoissa, joissa on esimerkiksi ideoitu uudenlaisia palveluita seudullemme. Koen, että hyväntekeväisyysharrastus tai järjestötoiminta, silloin kun siinä voi hyödyntää omia taitojaan tai ominaisuuksiaan ja sitä on sopiva määrä, antaa hyvää mieltä ja usein siinä saa kokea onnistumisen riemua.

Anne Pakarinen
Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka työskentelee viestintäasiantuntijana Maanmittauslaitoksessa ja on aktiivinen tamperelaisessa Koulu ja Koti ry:ssä.