Mistä on pojat tehty, mistä tytöt?

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_210120679Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet tytöt tehty?

Kävin tässä eräänä päivänä sangen mielenkiintoisen puhelinkeskustelun, joka aktivoi pohtimaan lapsettomuuslääkärin tehtävää syntymättömän lapsen edun valvojana – pohdinnan aihe, jota hieman jo edellisessä blogissani käsittelin.

80-luvulla syntynyt henkilö kääntyi klinikkamme puoleen. Hän oli melko hiljattain kuullut äidiltään, että on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä, jossa oli käytetty luovutettuja siittiöitä. Hänen äitinsä oli kertonut hoidon tapahtuneen Turussa yksityisellä klinikalla. Soittaja tiesi, että Väestöliiton Turun lapsettomuusklinikalla tätä hoitoa ei ollut tehty, koska klinikka on perustettu hänen syntymänsä jälkeen vuonna 1997.

Tiedon saatuaan hän oli perehtynyt hedelmöityshoitolakiin ja pohdiskeli nyt, toteutuuko lain henki jälkeläisen tiedonsaantioikeudesta takautuvasti.

Keskustelimme vuonna 1974 Turun yliopiston anatomianlaitokselle perustetusta spermapankkista ja kerroin, mikä oli käsitykseni sen toiminnasta ja tehdyistä hedelmöityshoidoista 1980-luvulla. Kerroin oman arvaukseni siitä, että luovuttajana toimineen hyväntekijän henkilöllisyyttä voisi olla mahdoton selvittää. Ohjasin hänet kuitenkin hakemaan lisätietoa yksikköön, jossa kyseistä pankkia tänä päivänä hallinnoidaan.

Kysyin, mille tuo tieto omasta alkuperästä oli tuntunut? Uutinen oli kovin tuore ja tunteitaan soittaja ei lähtenyt erittelemään. Pinnalla oli pohdiskelu siitä, voisiko saada selville jotain omista juuristaan. Jotain tiedonjyviä siitä, millainen ihminen tämä hyväntekijä on ollut. Äidin ja isän liitto oli kariutunut, kun hän itse oli ollut hyvin pieni. Suhde omaan isään oli jäänyt kovin etäiseksi. Rivien välistä vaistosin voimakkaan myötätunnon omaa äitiä kohtaan – jotkin ratkaisevat palaset haastavassa palapelissä olivat loksahtaneet kohdilleen ja tuolta osin palapelin kryptinen kuva muuttui ymmärrettäväksi.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s