Zikamainen juttu

mosquito-on-my-hand
Kuva: Sergio Sanchez /freeimages.com

Hyttysen pistosta tarttuva Zika-virus leviää Latinalaisessa Amerikassa. Tulehduksen epäillään aiheuttavan raskaudenaikaisia sikiöepämuodostumia, kuten pienipäisyyttä, mikrokefaliaa. Pelkästään Kolumbiassa arvioidaan olevan yli 20.000 tartunnan saanutta, joista parituhatta olisi raskaana olevia naisia.

Monessa Etelä-Amerikan maassa on painettu paniikkinappulaa. Tartuntoja olisi mahdollista ehkäistä hyttysten lisääntymispaikkoja, eli seisovia vesilätäköitä hävittämällä, sekä pitkälahkeisilla vaatteilla ja hyttyskarkotteella. Tästä huolimatta osassa maita on annettu myös suositus välttää raskaaksi tulemista. Näin myös Kolumbiassa.

Kävin Kolumbiassa pari kuukautta sitten. Vierailin muun muassa Väestöliiton sisarjärjestössä Profamiliassa. Tapasin myös paikallisen lastensuojelujärjestön edustajia. Näiden tapaamisten perusteella ohje välttää raskautta on mielestäni vastuuton.

Kolumbian seksuaalikasvatuksen tila on surkea. Profamilia järjestää osassa kouluja seksuaaliopetustuokiota, mutta ne eivät tavoita järjestelmällisesti kaikkia nuoria. Terveydenhuoltojärjestelmä on rikki ja palvelut hajallaan, mikä vaikeuttaa myös ehkäisyneuvonnan saatavuutta. Profamilian klinikkaverkosto paikkaa kuntapalveluiden puutteellisuutta, mutta ei yllä maan joka kolkkaan. Abortti on laillinen, mutta vain äärimmäisen rajatuin perusteluin.

Teiniraskaudet ovat tavattoman yleisiä Kolumbiassa. Ilmiön takana ovat ainakin seksuaalinen väkivalta, lapsiprostituutio ja yleisesti tiedon ja palveluiden puute.

Jotta ei-toivotulta raskaudelta voi suojautua, täytyy monen asian olla yksilön ja yhteiskunnan tasolla kunnossa. Yksilö tarvitsee oikeaa tietoa raskaaksi tulemisesta ja ehkäisystä. Pariskunnalla tulee olla yhteinen motivaatio ja halu käyttää ehkäisyä. Ehkäisymenetelmiä täytyy olla helposti saatavilla, niiden tulee olla turvallisia, luotettavia ja juuri kyseiselle henkilölle sopivia, myös taloudellisesti. Tämä edellyttää toimivia palveluita. Näidenkin yläpuolella ovat yhteiskunnan arvot ja asenteet, se miten tärkeinä seksuaalioikeudet nähdään, miten kansalaisen oikeus tietoon, palveluihin, koskemattomuuteen turvataan.

On vastuutonta vaatia pitäytymään raskaudesta, jos kansalaisilla ei ole tietoa ehkäisyn käytöstä, eikä palveluita ole olemassakaan.

 

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.