Minulla on tapana aamukävelylläni maalla viedä naapurilleni aamun sanomalehti. Naapuri on ikäiseni nainen, muusikko ja hyvä ystäväni. On kiva liikkua raikkaassa aamuilmassa, kävellä koivikon läpi sata metriä loivaan ylämäkeen ja taas alas, ja samalla viedä koira ulos. Sunnuntaiaamuna vein tuomiseni niin kuin ennenkin. Mukana oli glögiäkin. Me hemmottelemme toisiamme lämpimäisillä ja yllätyksillä, minä ja naapuri.

– Kiva kun tulit. Hei tuletko talkoisiin, puretaan trampoliini talven tieltä?
– En!

Minä olin pikkujoulujärjestelyistä väsynyt. Olin perjantai-iltana tanssinut niin, että jalkapohjissa oli rakot. Ei mitään trampoliinin purkua, ei! Mutta en osannut sanoa sitä ystävällisesti. Töksäytin vain, että ”Kaupunkiin lähtö tässä kohta koittaa. Hei vaan, hyvää sunnuntaita”, ja käänsin selkäni.

Ystäväni on niin tunteellinen, että hän itkee omissa konserteissaan. Tunsin hänen loukkaantumisensa selkänahassani.

Minulle tuli huono omatunto koko päiväksi. Tiesin, että hänellä on illalla kirkkokonsertti. Hänellä on paljon konsertteja, mutta minä olen käynyt vain yhdessä, vaikka aina kutsutaan. Lähdin ajoissa ajamaan Helsinkiin, heitin autoni parkkiin ja lensin kirkon ovelle juuri ajoissa. Minulle oli säästynyt paras paikka saksalaisen kirkon etupenkissä.

Kun ystäväni asettui kuoronsa kanssa riviin eteeni, hän yllättyi totaalisesti. Näytin hänelle ohjelmaani. Olin kirjoittanut siihen mustalla tussilla latinaksi mea culpa ”minun syyni”. Ystävä iski minulle silmää, hymyili ja nyökkäsi. Kaikki hyvin.

Sain kuulla upean kuorosovituksen. ”En etsi valtaa loistoa” ja ”Sydämeeni joulun teen”. Kylmät väreet tulivat. ”Sylvian joululaulu” ja ”Jouluyö, juhlayö”. Nyt silmät kostuivat. Klassikkojen välissä kuoro lauloi afrikkalaisen laulun, joka hämmästytti kauneudellaan. Ystäväni soitti urkuparvelta englantilaisen jouluteoksen trumpetilla, ja koko kirkkoväki taputti ihastuksissaan.

Lopussa veisasimme Hoosiannan seisaaltamme. Minun joulunaikani alkoi tästä veisuusta.

Konsertti oli ohi. Halasin naapuria. Kiitin häntä elämyksestä.
– Anteeksi, että äksyilin aamulla.

Sain anteeksi. Ja opin, että ystävyyden täytyy kulkea kahteen suuntaan. Aina ei jaksa auttaa, mutta sen voi sanoa nätisti. Aina ei jaksaisi osallistua, mutta toisen ilahduttaminen tuo itsellekin ilon ja tekee sydämeen joulun.