Selittämätön lapsettomuus – selitä se minulle!

shutterstock_131965010Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Rauhassa yrittämään”, kuului kehotus. Millainen on mieliala, kun rauhassa yrittää. Yrittää ja epäonnistuu. Yrittää ja epäonnistuu. Rauhallinen? Kuin tyyntä myrskyn edellä? Valkoinen Norsu katsoo ilmapuntaria: matalapainetta näyttää ennustavan.

Annan ja Antin kohdalla kävi niin kuin monelle muullekin. ”Rauhassa” yrittäminen ja toistuva epäonnistuminen söivät salakavalasti itsetuntoa. Koko kehossa tuntui syyllisyys, häpeä ja huonommuus. Voimat hakea apua tilanteeseen olivat loppua yrittämiseen.

Taaksepäin katsoessaan Anna totesi, ettei itsekään ymmärrä, miten siinä kului niin monta vuotta. Välillä asiasta puhuttiin, välillä vaiettiin visusti. Kaikkea yritettiin. Yritettiin pitää sisukkaasti yllä uskoa onnistumisesta. Välillä annettiin asian vain olla, yritettiin unohtaa ja elää ihan tavallisesti.

Jossain vaiheessa ajatus avun hakemisesta oli valmis sanottavaksi ääneen. Anna ja Antti pääsivät julkisen puolen sairaalaan hoitoarvioon ja saivat diagnoosin ”selittämätön lapsettomuus” tai ”määrittämätön hedelmättömyys”. Anna oli juuri täyttänyt 32 vuotta.

Olen kysynyt monelta potilaalta, miltä tuntuu, kun lapsettomuuden alkututkimuksissa ei löydy mitään poikkeavaa. Onko se hyvä vai huono uutinen?

Yhdestä näkökulmasta sen voi katsoa hyväksi uutiseksi: ei ole ehdotonta estettä raskaaksi tulemiselle eli mahdollisuus raskauden alkamiseen ilman hedelmöityshoitoa on olemassa.  Toisesta suunnasta katsottuna tilanne voi olla huolestuttava: taustalla voi olla sellainen häiriö hedelmöittymisessä, jota ei voi ennalta testata tai tutkia, vaan se selviää vasta hedelmöityshoitojen edetessä.

Antti kertoi minulle omista tunnelmistaan:
”Sanat ”selittämätön”, jota hoitava lääkäri käytti, ja ”määrittämätön”, joka tulostui järjestelmästä potilaskertomukseen, ovat piinallisia! Ne eivät anna vastatausta mihinkään. Olisin toivonut, että tilanteeseen olisi löytynyt jokin selitys. Jotain jolle olisi oikeasti voinut tehdä jotain.”

Selittämättömän selittämiseen ei ole sanoja.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.