Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kyselen usein jo ensitapaamisella, minkä verran itse kukin on uskaltanut avautua lapsettomuusasiassa läheisilleen, tietääkö kukaan ystävistä tai työtovereista tilanteesta?

Vastaukset vaihtelevat paljon: jollain lapsettomuus on visusti vaiettu salaisuus, toisilla löytyy vertaiskokemuksia lähipiirissä, yksin perheellistymistä pohtiva haluaa jo lähtökohtaisesti vankan tukiverkon ennen mahdollisen hoitoprosessin käynnistymistä.

Oikeaa vastausta siihen milloin kertoa, kenelle kertoa tai miten kertoa, minulla ei ole antaa. Kannustan kuitenkin avautumaan asiassa ainakin rakkaimmilleen ja läheisilleen, jotka voivat aavistaa huolen tai surun läsnäolon. Kertominen ei sinänsä vie surua pois, mutta siitä voi kummuta myötätuntoa.

Isänpäivän läheisyys tuo mieleeni parin, joka ei ollut kertonut lapsettomuudestaan kenellekään. Ystäväpiirin vauvauutiset ja läheisten ”Koska teille?”-kysymykset piinasivat erityisesti Ellaa. Konsta oli huolissaan vaimostaan, alakulo vaikutti jo arkipäivän sujuvuuteen. Konsta haeskeli netistä tietoa lapsettomuudesta – näin sitten tapasimme.

Käynnistimme hedelmällisyyttä kartoittavia tutkimuksia, ja koska Ella on voimakkaan kuormittunut, puhuimme paljonkin vertaistuesta.

Sitten eräänä tiistaina Kosta soitti minulle. Mikä on siemennesteanalyysin tulos? Ei siittiöitä. Piinaava hiljaisuus.

Vaikka olimme lyhyesti käyneet läpi tätäkin vaihtoehtoa neuvoessani näytteen antoon liittyvät käytänteet, uutinen siittiöiden puuttumisesta oli tyrmäys. Tyrmäys, jota ei haluaisi tehdä puhelimessa. Kerroin mitä löydös tarkoittaa, mistä se voi johtua ja miten tutkimuksissa kannattaisi edetä.

”Homma selvä. Mutta miten etenemme sen kertomisen kanssa? Olemme Ellan kanssa menossa isänpäivän viettoon vanhempieni luokse ja olimme päättäneet kertoa heille ja sitten seuraavaksi Ellan vanhemmille.”

Kun tapasimme myöhemmin, Konsta kertoi: ”Puhelun jälkeen ajattelin, että tässäpä on isänpäivälahja! Haave isyydestä – ja samalla oman isän isovanhemmuudesta – oli riistetty kahdella sanalla. Tunsin putoavani kuiluun, josta ei ollut ulospääsyä. Päätimme kuitenkin Ellan kanssa puhua asiasta vanhemmillemme. Suuri ymmärtämys, myötäeläminen ja rakkaus, jonka kohtasimme, antoi ihmeellisesti voimaa.”

Perusteellisten selvittelyjen jälkeen todettiin, että Konstan omilla sukusoluilla ei ollut mahdollisuutta tehdä hedelmöityshoitoa. Pohdintojen jälkeen päädyttiin käyttämään luovutettuja siittiöitä. Pari on sittemmin perheellistynyt, ja olen tavannut koko perhettä silloin tällöin. Kun viimeksi tapasimme, Konsta naurahtaen kommentoi: ”Olisikohan osannut nauttia tästä näin paljon, jos lapsen saaminen olisi ollut helpompaa!” Voimallinen, läsnä oleva vanhemmuus täytti huoneen.

Hyvää isänpäivää kaikille – myös niihin perheisiin, jossa isyys on vielä haaveena!
Älkää luopuko haaveestanne. Älkää menettäkö toivoanne.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.