Minäkö lapseton? Annan ja Antin tarina jatkuu

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_167773418”Milloin lapsettomuustutkimuksiin?” on tuiki tavallinen kysymys, johon löytyy vastauksia Lapsettomuusklinikan www-sivuilta ja monilta muilta hedelmällisyyttä käsitteleviltä sivustoilta.

Aivan toinen asia onkin se, milloin raskautta toivova itse kokee olevansa ”lapseton” ja aivan ainutlaatuista on se, miten hän sen kokee. Oma sisäinen kokemus lapsettomuudesta voi vaikuttaa paljonkin siihen, milloin asiaa lähdetään aktiivisesti selvittelemään. Palaan Annan ja Antin tarinaan.

Yhteistuumin ehkäisy jätettiin pois pian häiden jälkeen. Elämä oli mukavalla mallilla – kotona sopivasti huoneita lasten tulla. Iltaisin pohdittiin, mikä olisi sopiva lapsiluku ja ikäero lasten välillä. Oli kivaa jutella ystävien kanssa, jotka olivat samassa elämäntilanteessa. Vähän arvailtiin jo lasten nimiäkin.

Mennään ajassa eteenpäin: kymmenen kuukautiskiertoa on kulunut huomaamatta ja ensimmäinen hääpäivä lähestyy. Annan ajatuksiin on hiipinyt huolen poikanen – hän päättää ottaa asian puheeksi oman gynekologinsa kanssa.

”Kaikki hyvin! Ei kannata stressata, monilla menee vuosi pari ennen kuin tärppää.”

Lausahdus tuntui huojentavalle, joskin samalla Anna jäi pohtimaan hyväntahtoista kehotusta ”älä stressaa”. Sehän on sama, kun neuvoisi olemaan ajattelematta Valkoista Norsua!

Tämän jälkeen Valkoinen Norsu tuntui muuttaneen makuuhuoneeseen.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s