Seksologian ammattilaiset ovat viikon verran kohisseet nuorten seksitavoista. Keskustelussa ovat nousseet esiin niin yläkoululaisten seksiringit kuin ryhmäseksikin ikään kuin nuorille tavallisina seksin muotoina.
Nuorista puhuminen yhtenäisenä ryhmänä on harhaanjohtavaa. Nuorisolain mukaan alle 29-vuotias on nuori, mutta myös esimurrosikäisistä puhutaan nuorina. Nuoruus on pitkä ajanjakso elämässä, joka sisältää monenlaisia ikä- ja kehitysvaiheita. Suureen joukkoon mahtuu aina myös monenlaisia kokemuksia ja tarinoita.
Nuoren seksuaalikehitykseen kuuluu seksuaalisen toiminnan eli seksin integroiminen vaiheittain osaksi itseä ja ihmissuhteita. Mitä vanhemmasta nuoresta on kyse, sitä enemmän hänellä on todennäköisesti valmiuksia kokeilla ja toteuttaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla. Jatkuvan seksuaalikasvatuksen turvin nuori osaa ottaa seksuaalisen toiminnan turvallisella tavalla osaksi itseään.
Kuinkahan moni yläkouluikäinen nuori tunnistaa itsensä hurjasta seksivillityksestä? Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9. luokkalaisista n. 70 % ei ole kokenut yhdyntäseksiä. 17-vuotiaista yhdynnän on kokenut noin puolet ikäluokasta. Sen sijaan hyväilyseksi ja suudelmat ovat seksin tapoja, joita myös yläkouluikäiset ovat kokeneet.
Nuorilla on oikeus seksuaaliseen nautintoon. Silloin vanhempien ja ammattilaisten tehtäväksi jää ajantasaisen tiedon, tuen ja näkökulmien tarjoaminen nuorelle, jotta hänellä olisi keinoja oman nautinnon, terveyden sekä hyvinvoinnin tueksi ja ylläpitämiseksi. Nuorille tulisi olla tarjolla myös palveluja, joihin heidän olisi helppoa hakeutua apua tarvitessaan.
On aivan selvää, että myös seksuaalisuuden osalta syntyy erilaisia ilmiöitä, joista olemme viikon varrella lukeneet. Kun aikuisella herää huoli nuoresta ja tämän hyvinvoinnista, hänen tulee auttaa nuorta asianmukaisella tavalla. Nuori toivoo aikuiselta tukea, lohdutusta ja hyväksytyksi tulemista – varsinkin, jos asiat eivät ole menneet ihan putkeen.
Nuorten luottamuksen saavuttaminen on merkittävää seksuaalikasvatuksen ja nuorten tavoittamisen näkökulmasta. Heidän leimaamisensa ja ilmiöiden kauhistelu julkisessa keskustelussa lisäävät luultavasti nuorten negatiivisia asenteita ja käsityksiä aikuisten tarjoamista tiedosta ja palveluista, jotka ovat itsenäistymispyrkimysten vuoksi muutenkin kyseenalaistettuina.
Mieleeni heräsikin kysymys, miltähän viime päivien keskustelu kuulostaa epävarman ja itseään etsivän yläkoululaisen korvissa?
Kuva: Ainoa Graphic Design/ ainoa.fi