Etätyössä jälleen. Teen samoja asioita kuin työhuoneellakin, paitsi että pääsen töihin käsiksi heti kodin tyhjennyttyä aamulla: käyn läpi sähköposteja, sovin tapaamisia, kirjoitan, soitan puheluja, toteutan suunniteltuja asioita. Aivojen paras vire tulee käyttöön saumatta heti aamusta. Keskellä päivää syön pikaisesti lounaan, joka syntyi eilen kokatusta ruuasta. Työn imu vie mennessään.

Etätyössä säästyy aikaa ja voimia, ja tämän plussasaldon moni vanhempi käyttää paitsi tehokkaaseen työntekoon, myös arkisten asioiden hoitamiseen. Erään tutkimuksen mukaan isät tekevät tyypillisesti etätyötä, koska voivat keskittyä silloin häiriöttömästi työntekoon. Äidit pääsääntöisesti suosivat etätyötä kombo-mahdollisuuden vuoksi: näin he pystyvät juohevasti nivomaan yhteen työnteon, vanhemmuuden ja kodinhoidon vastuut, kuten pyykinpesun, kotona olon lasten tullessa koulusta ja erilaiset kodin askareet. Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen eikä aina sukupuolisidonnainen, mutta isoilla kyselyaineistoilla tällaisia tuloksia nousee esiin. Itse olen tässä suhteessa sekä nainen että mies: arvostan paitsi työskentelyrauhaa myös työ- ja kotielämän sfäärien komboa.

Ainoa mitä ei etänä tapahdu, on työtovereiden ja yhteistyökumppanien kohtaaminen täysin samassa tilassa kasvokkain. Mutta tähänkin löytyy jo välineitä, jotka minimoivat haitat. Kuvapuheluita ja videoneuvotteluja voidaan käyttää fiksusti työnteon tukemiseen. Työpaikalla ollaan silloin kuin se oikeasti on järkevää. Aika ja energia siirtyvät tarkoituksenmukaisiin asioihin eivätkä valu työmatkoilla teiden varsille. Ajasta ja paikasta riippumattoman ja tehokkaan työnteon toteutumisen esteinä ovat usein lähinnä työyhteisön piintyneet asenteet, luottamuksen puute ja liiallisen kontrollin tarve.

Oma isäni teki usein etätöitä jo silloin, kun koko sanaa etätyö ei vielä ollut olemassakaan. Kirjoituskoneen nakutus ja keskustelunpätkät lankapuhelimesta kantautuivat päätyhuoneesta muualle asuntoon 1970-80-luvuilla, kun nykyisiä etätyöskentelyä tukevia välineitä ei ollut keksittykään. Isä teki töitä lähellä muuta perhettä ja edisti samalla kodin arkea, ja pidin sitä itsestäänselvyytenä. Hänen uransa ei tästä kärsinyt, ja perhe-elämä kiitti. Samaa mallia haluan toteuttaa omassa arjessanikin. Töitä tehdään käytännössä aivoilla ja käsillä. Monissa ammateissa ja elämäntilanteissa niille suotuisa työpiste on koti.

Aika ei silti koskaan työpäivän aikana tunnu riittävän kaikkeen tarpeelliseen ja kiinnostavaa, ei kotona eikä työhuoneellakaan. Priorisointia on tehtävä jatkuvasti. Nopeasti katoaa arjen tasapaino, jos ei pidä varaansa. Ajankäytön balanssi häiriintyy tilapäisesti myös elämään kuuluvien sattumusten ja arkisten yllätysten vuoksi: joku lapsista sairastuu, uusia idea vaatii enemmän työaikaa kuin oli ajatellut, on hoidettava kasaantuneita juoksevia asioita, kouluun tai harrastuksiin liittyen tulee extra-tehtäviä tai valmisteluja, jotka koskevat lasten lisäksi myös meitä vanhempia. Oman perheemme arjessa on viime vuosina ollut vaiheita, jolloin en tiedä, miten olisimme selvinneet ilman etätöiden mukana tulevaa joustoa. Työnantajille kiitos.

Pahimmillaan etäpäivän voisi toki käyttää kaikkeen sekalaiseen puuhasteluun, kuten järjestämättömien kaappien siivoukseen tai kynsien lakkaamiseen. Onni on, jos ei pidä kaappien siivoamisesta eikä kynsien lakkaamisesta, kuten en minäkään. Silloin sisäisen pomon ei tarvitse olla kovin tiukka työn suhteen: Tulosta syntyy oikeiden työtehtävien parissa. Silti kotona on vanhempi, kun lapset lähtevät aamulla kouluun, ja joku kun he sieltä tulevat. Etänä lähellä.

Anna Kokko toimii Väestöliitossa Perheystävällisesti töissä -hankkeen erityisasiantuntijana.