Minulla, kohta maisteriksi valmistuvalla opiskelijalla, pyörivät tulevaisuus ja erilaiset työmahdollisuudet paljon mielessä. Saman ikäinen malawilainen nainen saattaa myös pohtia näitä asioita, mutta ongelmat ja lähtökohdat ovat aivan erilaisia.
25-vuotias malawilaisnainen on todennäköisesti naimisissa ja hänellä on lapsia, oli hän tahtonut niitä tai ei. Minä olen saanut päättää itse. Minulla on kohta korkeakoulututkinto, hänellä suoritettuna luultavasti peruskoulu, jos sitäkään. Minä kirjoitan hänestä, mutta hän ei välttämättä osaisi lukea tätä, sillä Malawin maaseudulla lukutaidottomuus on yhä yleistä.
Naiset jäävät työelämän ulkopuolelle
Tuntuu absurdilta verrata Suomen ja Malawin työllisyystilanteita ja ongelmia toisiinsa, sillä Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista. Lähes puolet malawilaisista tytöistä on naimisissa ennen 18 vuoden ikää ja vain noin viidesosa malawilaisista jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen. Suurin osa malawilaisista asuu maaseudulla ja maatalous työllistää 80 prosenttia maan väestöstä, joten etätyöpäivästä tai reiluista kahvitauoista puhuminen on keskiverto malawilaiselle vierasta.
Kuten monessa muussakin kehitysmaassa, myös Malawissa naisten työllisyystilanne on huomattavasti huonompi kuin miesten. Kodin ja lasten hoitaminen on Malawissa yleisesti ottaen naisten vastuulla, joten palkallisen työn tekemiseen jää naisilla aikaa vain vähän.
Suuri ongelma naisten työllistymisen takana on matala koulutustaso. Koulun keskeyttäminen väliaikaisesti tai pysyvästi ja luokkien käyminen uudestaan ei ole harvinaista. Noin neljäsosa tyttöjen koulun keskeyttämisistä johtuu raskaaksi tulemisesta. Kun ei ole mahdollisuutta käydä koulua, on vaikea saada tietoa omista oikeuksistaan ja myös kunnollisen työn saaminen on haastavaa.
Ratkaisuna perhesuunnittelu
Seksuaalioikeuksia edistämällä ja laadukkaita seksuaaliterveyspalveluita tarjoamalla voidaan suoraan parantaa naisten työllistymismahdollisuuksia ja samalla edistää tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Kun tytöillä ja naisilla on tietoa ehkäisystä, mahdollisuus perhesuunnitteluun ja sitä kautta mahdollisuus päättää lapsilukunsa, jää heille enemmän aikaa palkallisen työn tekemiselle. On myös tutkittu, että naiset käyttävät suuremman osan palkastaan lapsiensa kouluttamiseen kuin miehet. Naisten työllistymisen edistämiseen on koko yhteisön kannalta kannattavaa panostaa.
Jokaisella, niin suomalaisella kuin malawilaisella, on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Toivon, että malawilaisella 25-vuotiaalla naisella on joku päivä samanlaiset lähtökohdat työn tekemiseen kuin minulla. Toivon myös, että tulevaisuudessa on päivä, jolloin myös malawilaisilla on mahdollisuus pohtia, pitävätkö he etätyöpäivän vai eivät. Tällä hetkellä mahdollisuutta ei ole.
************************
Tänään 7.10. vietetään Kunnon Työn päivää. Me Väestöliitossa haluamme nostaa tänään esille globaalin näkökulman ja antaa välähdyksen siihen, mitä työ merkitsee yhteistyömaassamme, Malawissa erityisesti naisille