Haluan soveltaa ihmissuhteiden psykologiaa pakolaiskriisiin. Kuvaan seuraavaksi sitä, miten mieli yleensä toimii suhteessa muihin ihmisiin.

Tiivistäen voisi todeta, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos ihminen oppii, että hän on muiden silmissä arvoton, ei-tervetullut, hän alkaa hiljalleen uskoa itsekin tätä tarinaa. Kun hän ei osaa mitään, ole mitään, kaikki on ”ihan sama”.

Paha olo voi kääntyä joko sisäänpäin, vastoin omaa itseä, tai ulospäin, toisia ihmisiä vastaan. Joku voi myöhemmin löytää tuhoisan yhteisön, jossa hän vihdoinkin ”on jotain.”

Jos pakolainen kohtaa vihaisia katseita, hän oppii, että Suomi ei ole turvallinen paikka. Ei ole olemassa paratiisia, jossa kärsimys helpottaisi. Aina joku voi uhata, tehdä pahaa, vihata, olla väkivaltainen. Hän oppii olemaan jatkuvasti varuillaan, tarkkailemaan ympäristöään. Peloissaan hän ei pysty miettimään, miten löytäisi paikkansa täältä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pakolaisen toimintakyky laskee. Hän ei pysty keskittymään koulussa tai töissä. Ei ole intoa oppia uutta. Ei ole kykyä tutustua paikallisiin. Ei ole voimia huolehtia omista lapsista. Painajainen jatkuu täälläkin. Keho jää loputtomaan valmiustilaan myös perille tullessa, jos väkivalta ei lopu.

Turvattomuutta kokeva ihminen suojautuu puolustautumalla, lamaantumalla tai hyökkäämällä. Traumatisoitunut ihminen helposti traumatisoi muita. Toisin sanoen, vihaamalla me lisäämme vihaa. Kuvittele pieni lapsi, jota kohdellaan kaltoin, pahoinpidellään ja haukutaan. Hänen psyykkinen kehityksensä vaarantuu. Kaltoinkohdelluilla on suurempi todennäköisyys kaltoinkohdella muita. Tutkimusten mukaan tilanne muuttuu ilman asianmukaista hoitoa usein vasta kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa.

Erityisen herkkiä ovat ne tilanteet, joissa ihmisellä on hätä. Hylätyksi tuleminen kriittisellä hetkellä on erityisen traumatisoivaa. Samoin tuen saaminen kriisitilanteessa jää mieleen. Lyhytkin, välittävä kohtaaminen voi antaa toivoa ja kantaa pitkälle.

Turvalliset ihmissuhteet voivat eheyttää. Turvallisesti kiintynyt ihminen uskaltaa turvautua muihin. Hän on toimintakykyinen ja uskoo siihen, että hän pystyy ja osaa. Hän arvostaa muita ihmisiä ja kykenee tuntemaan myötätuntoa. Joskus meidän on myönnettävä, ettemme voi edes kuvitella, mitä kotinsa jättäneet ovat nähneet ja kokeneet. Turvallisen suhteen luominen pakolaisiin vie aikaa ja vaatii paljon, paljon myötätuntoa.

Turvallinen suhde pakolaisiin edellyttää sitä, että tunnet ensin oman olosi turvalliseksi – ja se tarkoittaa sitä, ettet pelkää. Pelkääminen on rankkaa! Jos sisimmässäsi on pelkoa, on rakentavampaa puhua pelosta kuin reagoida sen vallassa.  Pelkoa voi helpottaa se, että asteittain altistaa itseään pelon kohteelle. Havainto siitä, että me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltamme samanlaisia, tarvitsevia ja haavoittuvaisia, synnyttää myötätuntoa toisia kohtaan.

On tärkeää miettiä, haluammeko Suomeen toimintakykyisiä, hyvinvoivia uusia kansalaisia. Meillä on mahdollisuus tukea pakolaisten hyvinvointia niin heidän perheissään kuin koko yhteiskunnassa. Omalla toiminnallamme voimme toisaalta myös viestiä olevamme vihaisia ja uhkaavia – ja samalla osoittaa, että meitä vastaan tulee suojautua, puolustautua tai hyökätä.

Ihmissuhteiden psykologia sanoo, että sitä saa, mitä tilaa.