Työn ja perheen yhdistämisestä puhutaan paljon, mutta se, mikä aina tahtoo unohtua, on perheen ja opintojen yhdistäminen. Oli perheen ja opintojen yhdistämisestä mitä mieltä tahansa, perheellisiä opiskelijoita ja opiskelijaperheen lapsia on tässä maassa paljon: joka kuudes korkeakouluopiskelija on perheellinen. On väärin, että melkein aina me opiskelijat unohdumme erilaisista linjapapereista, puheista ja kampanjoista. Oli puolue tai kolmannen sektorin toimija mikä tahansa, on juhlapuheissa vain maininta perheen ja työn yhteensovittamisesta, mutta ei opintojen ja perheen.

Toki voidaan ajatella, että opiskelu on opiskelijan työ. Koulu- ja työmaailma eroavat kuitenkin monin tavoin toisistaan ja olisikin syytä jo puheiden tasolla erottaa ja huomioida nämä molemmat.

Opiskelun ja perheen yhdistäminen eroaa perinteisen kokopäivätyön ja perheen yhdistämisestä monilta osin. Yli 60% perheellisistä opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Opintorahan heikon tason vuoksi suurin osa perheellisistä opiskelijoista jonglööraa opiskelun, palkkatyön ja lapsista huolenpitämisen välillä. Joka kolmas perheellinen opiskelija tekee töitä kokopäiväisesti. Opinnot jäävät liian usein toimeentulon turvaamisen jalkoihin.

Kansantalouden ja yhteiskunnan huoltosuhteen kannalta olisi järkevää, että nuoria kannustettaisiin lapsentekoon mahdollisimman varhain. Nykyinen korkeakoulutus- ja opintotukijärjestelmä eivät kuitenkaan kannusta lasten saamiseen ennen valmistumisen jälkeisen työuran alkua.

Vielä pari vuotta sitten ei opiskelijalla ollut oikeutta edes sairaspäivärahaan. Perheellisellä opiskelijalla ei ole myöskään oikeutta opintotuen asumislisään, vaan perheellistyessään opiskelija siirtyy automaattisesti yleisen asumistuen piiriin. Kotihoidontuki ja vanhempainpäivärahat (minimitkin) puolestaan vaikuttavat opintotuen vuositulorajoihin. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa opintososiaalisessa etuudessa ei ole otettu huomioon perheellistymisestä aiheutuvia kuluja opiskelijalle. Perheelliselle opiskelijalle toimeentulon turvaaminen onkin suuri opintoja hidastava, tai niiden keskeytymiseen johtava, tekijä.

Perheellisiä opiskelijoiden tukeminen on jäänyt lapsenkenkiin, niin yhteiskunnan kuin korkeakoulujenkin taholta. On vaikea uskoa, että vielä vuonna 2015 yliopiston kursseilta saattaa lentää ulos sairaan lapsen hoitamisen takia. Tai että opiskelupaikan voi menettää (esim. ammattikorkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa), jos haluaisi opintojen aikana pitää enemmän kuin vuoden vanhempainvapaata. Miksi opiskelupaikkaa eivät koske samat lainalaisuudet kuin työpaikkoja, joissa on oikeus vanhempainvapaisiin menettämättä paikkaansa?

Parassyy-kampanjan sivuilta löytyy tavoitteita perheen ja työn yhteensovittamiseksi.

Kun ne samat asiat käännetään koskemaan  myös perheen ja opintojen yhteensovittamista, saadaan tällainen listaus:

#parassyy sopia yhteisistä pelisäännöistä

• toimivat käytännöt opiskelupaikoille
• joustavat opiskeluaikaratkaisut
• tasa-arvosuunnitelma
• henkilökunnan/ tutoreiden valmentaminen opiskelu ja perhe -kysymyksissä
• hyvä opintosuunnittelu
• etäopiskelumahdollisuuksien edistäminen
• lapsiperheiden elämään sopivat kokous- ja palaveriajat
• perheystävällisyyttä edistävien ideoiden kerääminen henkilöstöltä 

Perhe-elämän ja opiskeluelämän hyvä tasapaino vahvistaa koko yhteiskuntaa. Tässä opiskelulaitos voi osoittaa myös yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuutaan. 

Nyt näyttää paremmilta – eikös? Miksi vain yrityksiä ja työelämää pitäisi vaatia joustamaan ja vahvistamaan koko yhteiskuntaa? Miksei koulutuksen tarjoajilla tulisi olla samaa vastuuta?

Elina Lappalainen, Tilastotieteen opiskelija
Silja Silvasti, Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsen