Turpaan vetäjä on turvassa?

shutterstock_264067157Mutta jos vaan vedän turpiin, miksen vetäis?! Poika uhoaa. Häntä hävettää jatkuva pelossa eläminen, nälviminen ja kiusaaminen. Hän ei keksi muita ratkaisuja kusipäiden voittamiseen. Ei nyt kuitenkaan sille linjalle lähdetä, selitän, koetetaan muuta. Mutta se ei riitä, hän vastaa.

Miksi poika ei voi tyytyä sovitteluun, aikuisten tapaan? Koska hän elää väkivallan maailmassa. Eri maailmassa kuin aikuiset, jotka ovat päässeet hänen ympäristöstään pois ja saaneet unohtaa millaista oli elää voimankäytön, pelon ja väkivallan ennakoinnin ilmapiirissä. Pahimmillaan ero on hyvin käytännöllinen. Poika tietää, etteivät aikuisten ratkaisut toimi tai jos toimivat hän joutuu niiden vuoksi häpeään.

Osittain pojat ovat oikeassa. Suomessa poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on kasvanut[i]. Samaan aikaan erityisesti nuorten miesten käyttämissä verkkopalveluissa väkivallasta puhutaan niin paljon, että väkivalta saattaa nuorista tuntua alituiselta, kaikkialle tunkeutuvalta realiteetilta. He miettivät väkivaltatilanteita ja ratkaisuja niihin. Ikävä kyllä nuorten miesten medioissa heille ei anneta juurikaan välineitä konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun. Murrosikään kuuluvat tunnekuohut ja kehittymässä olevat sosiaaliset taidot eivät yhteisöissä, joissa taitojen puuttuessa haetaan statusta voiman näyttämisellä ja kiusaamisella[ii]. Poikien maailma on yksipuolisesti esitettynä arvaamaton paikka, jossa on oltava vahva tai sosiaalisesti lahjakas pysyäkseen ryhmässä ja välttääkseen väkivaltaa[iii]. Väkivallan ehkäisyssä on pojille kyse kyvystä ja valmiudesta väkivaltaan[iv]. Aikuiset ja tytöt eivät elä samanlaisessa toimintaympäristössä, onneksi.

Tämä väkivallan kokemus ei kuitenkaan ole koko totuus. Nuorille miehille tulisi kertoa, että lisääntyvä väkivalta on Suomessa keskittynyt erityisesti alkoholisteihin[v] kun taas nuorten miesten kokema väkivalta ja uhkailu on vähentynyt merkittävästi[vi]. Aikuisten tulisi kertoa tämä, ei lietsoa turhia pelkoja tai vihamielisyyttä.

Aikuisten tehtävä on myös muuttaa poikien maailmaa puuttumalla väkivaltaan päättäväisesti. Aikuisten ottaessa vallan lapset voivat jälleen luottaa siihen, että aikuisille kertomisella väkivallan voi saada loppumaan.

Puhumme pojan kanssa pitkään, uho vähenee. Lopulta hän suostuu kertomaan kiusaamisesta vanhemmilleen, ehkä opettajallekin. Sovitaan, että hän soittelee uudestaan parin päivän päästä ja äänestä kuulee, että hän on helpottunut. Poika antoi periksi, mutta säilytti kasvonsa, edes omissa silmissään. Olihan hän kuitenkin valmis väkivaltaan.

[i] Sirén, Reino: Rikollisuuden rakenne ja kehitys, teoksessa Rikoskehitys 2012,Optula 2013, s. 12.

[ii] Laaksonen, Vilja: Lasten vertaissudetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä, 2014, Jyväskylä Studies in Humanities 221, s. 39.

[iii] Manninen, Sari Iso, vahva, rohkee – kaikenlaista. Maskuliinisuudet, poikien valtahierarkiat ja väkivalta koulussa, Acta Univ. Oul. E 112, 2010, s. 80.

[iv] Huuki, Tuija: Koulupoikien statuskamppailu väkivallan ja välittämisen valokiilassa. [The status work of school boys in the light of violence and caring.]. Acta Universitatis Ouluensis E 113, 2010, s. 83.

[v] Lehto, Sirén, Aaltonen, Danielsson & Kivivuori: Pahoinpitelyrikokset, teoksessa Rikoskehitys 2012, Optula 2013, s. 50.

[vi] Fagerlund, Peltola, Kääriäinen, Ellonen ja Sariola: Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013 – lapsiuhritutkimuksen tuloksia, Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110, s. 39.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s