Esimerkin voima muutoksen aikaansaamisessa

blogibanneri_parassyy_584x100Sipilän hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa tärkeän lauseen: ”Viedään käytäntöön perheystävällisten työpaikkojen toimintamalleja.” Se osoittaa hallituksen sitoutumista tämän tärkeän asian edistämiseen. Mutta riittääkö se? Voiko tällaisia asioita johtaa ja edistää myös esimerkin voimalla? Kyllä voi!

Oma kokemukseni työelämästä ja johtamisesta lähtee siitä, että suunnannäyttäjän oma esimerkki kertoo  paljon enemmän kuin kehotus siitä, mitä muiden tulee tehdä. Vanha sanonta älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon on tässä mielessä todella vanhentunut, eikä toimi nykypäivänä.

Maailman paras syy -kampanja haastaa Sipilän hallituksen itse näyttämään esimerkkiä perheystävällisyydessä ja työskentelemään myös hallituksena perheystävällisesti. Monilla ministereillä on pieniä lapsia ja he tuntevat varmasti työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet.

Annika Saarikko näytti rohkeasti esimerkkiä hallitusta muodostettaessa, miten korkeassa nousukiidossa oleva poliitikko voi tehdä rohkeita arvovalintoja. Oman perheen ja pienen lapsen asettaminen etusijalle antaa oikeaa viestiä niille kaikille uraiseille ja -äideille, jotka kipuilevat työn ja perheen yhdistämisen haasteissa. Tässä loistava esimerkki siitä, että omaa perhettä ja pieniä lapsia voi priorisoida Suomessa! Osaltaan priorisointi on myös meidän työntekijöiden oma asia. Kauanko joudumme odottamaan ennen kuin joku miespuolinen ministeri rohkenee tehdä ”annikasaarikot”? Pelkäänpä, että joudumme odottamaan sitä vähintään 2020-luvulle asti!

Mitkä muut tahot voivat voivat toimia esimerkkinä perheystävällisyydestä? Perheystävällisemmän työelämän tulisi kuulua myös työmarkkinajärjestöjen intresseihin. Parhaimmillaan se on työelämän sisältöön liittyvä laadullinen asia, joka sopii tärkeytensä puolesta mahdollisesti syksyllä sovittavan yhteiskuntasopimuksen yhdeksi teemaksi. Millaista esimerkkiä keskeiset työmarkkinajärjestöt kuten EK, SAK, Akava, STTK ja vaikkapa Suomen Yrittäjät ovat valmiita näyttämään omille jäsenliitoilleen ja -yrityksilleen? Työelämän perheystävällisyys on kaikkien organisaatioiden asia, niin yritysten, yhdistysten kuin järjestöjenkin.

Perheen ja työn paremman yhteensovittamisen paneelikeskustelu pidetään SuomiAreenalla perjantaina 17.7. klo 12.15 alkaen Porin kaupungintalon pihalla. Tule paikalle tai osallistu keskusteluun Twitterissä: #parassyy. Meillä on siihen maailman paras syy!

banneri_etusivu_parassyy_suomiareena_380x310

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.