Työelämässä meiltä edellytetään monenlaista osaamista. Osaamiskartoituksia ja koulutustarpeita selvitetään monilla työpaikoilla esimerkiksi osana kehityskeskusteluja. Jatkuvasti muuttuvat työelämän tarpeet asettavat meille koko ajan uusia osaamisvaateita, joihin pyrimme parhaamme mukaan vastaamaan. Parhaissa työpaikoissa työnantaja tukee kouluttautumista ja antaa mahdollisuuden kehittyä uusille osa-alueille oman kiinnostuksenkin mukaan.
Tunnistammeko omat lomailutaitomme tässä osaamisen ja koulutuksen luvatussa maassa? Tunnemmeko itsemme niin hyvin, että osaamme hyödyntää esimerkiksi psykologisen palautumisen mekanismeja? Osaammeko oppia aiemmista lomista ja mahdollistaa itsellemme hyvän lomailun elementit? Henkilökohtainen lomastrategia on ehkä liian suunnitelmallinen käsite, mutta omat lomailutaidot ovat kyllä pohtimisen arvoinen asia. Mitä lomailutaidot sitten oikein tarkoittavat – kaikkihan nyt lomaa osaavat pitää…?
Loman tehtävänä on työkuormituksesta palautuminen. Henkinen palautuminen on esimerkiksi asiantuntijatehtävissä usein tärkeämpää kuin fyysinen palautuminen. On tärkeää saada aivot lomalle, jotta jaksamme oppia ja omaksua jatkossakin uusia asioita. Tärkeä taito on tunnistaa itsessään millaisella lomailulla itse omat aivot palautuvat. Toisille voi riittää yksinkertaisesti työkuormituksen pysäyttäminen ja siten passiivinen palautuminen työstä irrottautumisen ja rentoutumisen avulla. Toiset nollaavat itsensä paremmin voimavaroja täydentävällä aktiivilomalla ja siten palautumalla. Tällöin lomailu voi sisältää uusia haasteita ja oppimiskokemuksia, mutta usein niissä kannattaa pitää selkeä ero työn tekemisen haasteisiin.
Olivatpa palautumismekanismit mitä tahansa, voi niiden tunnistamisella parantaa omia lomailutaitojaan. Jos et tänä kesänä ehdi enää vaikuttaa oman lomasi sisältöön, tulevan kesän lomailusta voi ottaa oppia seuraavaa kesälomaa suunnitellessa.
Ai millaiset omat lomailutaitoni sitten ovat? No varmaankin aika keskinkertaiset. Loman merkityksen ymmärtämisen työssä jaksamisessa olen jo tiedostanut. Omalla kohdallani sähköpostin kiinni pitäminen on yksi loman onnistumisen kannalta keskeisimmistä asioista. Myös pitkän yhtenäisen loman merkityksen palautumisen kannalta olen huomannut. Koska tänään on lomani ensimmäinen päivä, en aio lukea sähköpostejani.
Kirjoittaja on harjoitellut omia lomailutaitojaan työelämässä kahdenkymmenen vuoden ajan.