Tapasin sattumalta iltalenkillä lähiseudulla asuvan isoisän. Hänellä on kohta vuoden ikäinen pojanpoika. Juttelimme niitä-näitä ja mies päivitteli, kuinka miniä on jo menossa töihin, vaikka lapsi on täyttämässä vasta vuoden. Lapsen näkökulmasta olenkin samaa mieltä. Perheen äitiä voin myös ymmärtää: töihin on joskus tarpeellista, mukavaa tai välttämätöntä palata. Siksi kysyinkin tältä seniorikansalaiselta, ”eikö perheen isä voisi vuorostaan jäädä hoitovapaalle?”

Kysymys taisi tulla puskan takaa. Tämä noin 65-vuotias mies ei ollut ehkä ikinä ajatellut, että miehen pitämä vanhempain- tai hoitovapaa olisi oikeasti joku vaihtoehto, ainakaan heidän suvussaan ja lähipiirissään.

Satuin tuona iltana olemaan puheliaalla tuulella, enkä päästänyt asiaa käsistäni. Syntyikin vilkas keskustelu perhevapaista, naisten työurista, määräaikaisista työsuhteista, palkoista ja eläkkeiden kertymisistä. Puhuimme myös isistä, työelämän muutoksista ja lapsiperheiden arjesta.

Olimme loppujen lopuksi pitkälti yhtä mieltä siitä, että isä voi äidin tavoin olla pätevä 1-2-vuotiaan hoitaja kotona. Tai ainakin hänestä voi kokemuksen karttuessa yhtä lailla kehkeytyä hyvä ruokkija, pesijä, ulkoilu- ja leikkikaveri, kuhmuun puhaltaja ja iltapäiväunille nukuttaja.

En tiedä, muuttuiko maailma tuon keskustelun jälkeen yhtään. Mutta ainakin yksi ihminen jäi miettimään, mitä kaikkia lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia perhevapailla on paitsi lapsille, myös naisten työssäkäynnille ja työmarkkina-asemalle. Ilman yksittäisten isien tekemiä päätöksiä perhevapaalle jäämisestä, naiset ovat vielä 2010-luvullakin aivan liian yksin työ- ja perhe-elämää koskevissa päätöksissään. Ja he liian yksin kantavat kaikki riskit, joita töistä poissaolo tai lapsen aikainen isoon hoitoryhmään siirtyminen aiheuttaa. Kiintiöimällä perhevapaita lisää isille, asiaa voidaan edistää osittain, mutta suurin muutettava asia ovat silti asenteet ja toimintamallit.

Ymmärrän kuitenkin myös sitä isää, joka ei jää pois töistä pitkäksi aikaa perhevapaalle: riskitöntä se ei ole aina hänellekään. Silti toivoisin kesän aikana kuulevani, että juuri tuossa vauvaperheessä päädyttiinkin nykyaikaiseen järjestelyyn: lasta ei viedä päiväkotiin vielä 1-vuotiaana, vaan isä siirtyy vuorostaan päävastuuseen lapsen kotihoidosta. Samalla hän kantaa osaltaan tähän mittavaan ja hyvään sijoitukseen sisältyvän jonkinasteisen mutta ei mahdottoman työmarkkinariskin.