Työn ja muun elämän yhteensovittamisessa piilee valtava mahdollisuus. Kyse ei ole pelkästään työhyvinvoinnista tai tuottavuudesta vaan laajemminkin lasten, perheen ja elämän suojelemisesta.

Eteneminen tällä saralla voisi luoda uudenlaisen arjen, jossa jännitteitä olisi vähemmän, sitoutuminen ja luottamus vahvistuisivat ja yleinen turvallisuuden tunne lisääntyisi.

Löytämällä pelisääntöjä ja joustoa – molempiin suuntiin, voidaan tehdä paljon. Tulevaisuudessa työyhteisö, jossa nähdään työntekijän arki, lapsi tai avun tarpeessa oleva vanha äiti on houkutteleva ja kannattava. Yhtä hyvin voidaan puhua elämäntilanteista, joissa on kyse parisuhteen kriisistä, erosta tai omasta identiteetistä, yksinäisyydestäkin. Pienellä oivalluksessa näissäkin tapauksissa työkyky ja elämänhallinta voivat säilyä, jos joku on minun puolella. Toinen vaihtoehto on viikkojen sairasloma, loputon pettymys ja usein myös pitkään jatkuva työkyvyn ja elämänhallinnan katoaminen.

Eniten tämä vaatii lähijohdolta – siellä on valta ja mahdollisuudet, mutta myös asenteet ja osaamattomuus. Ei konsernin ylimmän johdon kanssa olla erimielisiä. Siellä nähdään työntekijöiden hyvinvointi merkittävänä tuotantotekijänä.

Mutta oivaltaako ylin johto, ettei mikään muutu ihan itsestään. Tarvitaan tilanteiden ja tarpeiden kartoitusta ja lupa hakea ratkaisuja. Yhteisesti ja avoimesti. Lainsäädäntö ja sopimukset eivät tässä ole esteenä. Ne mahdollistavat jo paljon.

Jos oikeasti haluaa työpaikalla vahvistaa sitoutumista ja joustoa niin työnantajan kannattaa nähdä pikku vauva ja vanha isä. Jos ja kun heidän omaisensa ovat hyviä ihmisiä, niin he haluavat kantaa vastuunsa läheisistään. Eivät he halua olla erityisasemassa työpaikalla muita kohtaan, ajatuskin huijata ketään on kaukana – mutta annetaanko heille mahdollisuus tähän yhteensovittamiseen – toivottavasti.

Hyvä alku on kartoittaa tilanteet ja luoda kirjatut pelisäännöt. Epämääräisyys tai ”pärstäkerroin” tuhoaa kaiken. Monen asian kohdalla toimii kokeilu. Selkein pelisäännöin mennään tämä vuosi näin ja sitten arvioidaan yhdessä mitä saatiin aikaan. Monien kokemus siitä, mitä saatiin aikaan on vain hyvää – kukaan ei menettänyt mitään. Kateutta ei ilmennyt ja ymmärrys lisääntyi. Mikään ei tätä estä.

Seppo Sauro, sosiaalineuvos