Kertomus 8-vuotiaan tytön, Eerikan, kulkemisesta lapsi- ja perhepalveluiden rattaissa on surullista luettavaa. Julkisissa palveluissa on normeja säätämällä tavoiteltu turvaa ja tasa-arvoa. Se on byrokratisoinut työn esimerkiksi lastensuojelussa. ”Nyt ei rynnätä auttamaan perheitä vaan täyttämään kaavakkeita”, ironisoi alan brittitutkija Eileen Munro.

”Hajautunut palvelurakenne, erilliset sektorivirastot ja monipolviset päätöksentekoprosessit” olivat oikeusministeriön arviointiryhmän mukaan vaikuttamassa siihen, että tyttö ei saanut apua ajoissa. Eri viranomaisten tiedot eivät kohdanneet, keskusteluyhteys heidän väliltään puuttui, kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta eikä sen puoleen tainnut käydä lapsen kotonakaan. Kukin niin sanotusti optimoi omaa osaprosessiaan.

Samanlaista kohtaamisen ja asiakaslähtöisyyden puutetta on myös nuorten palveluissa. Palveluita ei johdeta kokonaisuutena sen paremmin valtiolla kuin kunnissakaan. ”Syrjäytymisen ehkäisyn nimissä” hoidetaan erikseen koulutuspaikkaa, työllistymistä, asuntoa, mielenterveyttä ja päihdeongelmia vaikka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja silti huomiotta voi jäädä nuoren varsinainen pulma eli yksinäisyys, näköalattomuus tai rohkaisevan aikuisen puute.

En nyt tarkoita, etteikö missään hommat toimisi. Monissa kunnissa lapsi- ja perhepalveluiden työntekijöillä on hyvät henkilökohtaiset verkostot ja he tuntevat toisensa. Mainioita esimerkkejä on Imatralta, Mikkelin ja Espoon ”Tajua mut!”-toimintamallista, tai Raision kirjastosta ”lainattavasta” kasvatusneuvojasta. Hämeenlinnassa  on koottu koulu, varhaiskasvatus, lastensuojelu, neuvolat ja muut kasvua tukevat palvelut yhdessä johdettavaksi kokonaisuudeksi.

Raportit ja tilannearviot ovat hyvin yhteneväisiä. Aulikki Kananojan  johtama ”Toimiva lastensuojelu”-työryhmä suositteli STM:lle kokonaisvaltaisempaa lapsi- nuoriso- ja perhepalveluiden johtamista, tiedonsiirron helpottamista sekä työntekijöiden vahvempaa osaamista vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

”Lastensuojelun pitää sitoutua lapseen eikä kaavakkeisiin”, muistutti tutkija Eileen Munro.

Lea Pulkkisen tuore OKM:lle tekemä selvitys ”innostavasta koulupäivästä” kertoo, miten Hollannissa on tehty kouluista toimintakeskuksia, joiden kautta lasten, nuorten ja perheiden arkea tuetaan ilman koulu-sote -sektorirajoja. Niin ja kirjasto, vapaa-aika, nuorisotyö, liikunta ja taiteen perusopetuskin ovat lasten palveluita.

Nyt hallinnossa on käynnistetty monia hyödyllisiä kehityshankkeita. Isot rakenteiden muutokset antavat kuitenkin vielä odottaa. Uudelle hallitukselle on töitä. Hyvät esimerkit ja käytännöt pitää laittaa toimeksi koko maassa.

Hanketyöstä on siirryttävä toimintakulttuurin uudistamiseen ja hallintorajojen poistamiseen. Normejakin voitaisiin aivan hyvin purkaa kun saataisiin palveluiden laatu, vaikuttavuus sekä lapsi- ja perhelähtöisyys johtotähdeksi. Parasta varhaista apua on lapsen tärkeiden ihmissuhteiden ja kotikasvatuksen tuki. Uudistumiseen tarvitaan arviointia, koulutusta, valmennusta ja kansallista johtamista.

Säädetäänkö siis uusi laki? Vai kokeillaanko uusia keinoja? Voisiko uuden hallituksen lapsi- ja perheministeriö kouluttaa muutaman kymmenen ”valmentajaa” ja lähettää ne maakuntiin ”jumppaamaan” päättäjien ja ammattilaisten kanssa oikeasti rakenteet ja toimintakulttuurit kuntoon?

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!