Hakusanalla ’jaettu työ’ ei netistä löydy juuri mitään, englanniksi vähän enemmän: job sharing.
Jaetussa työssä kaksi ihmistä jakaa yhden kokoaikaisen työn ja toimenkuvan. Työnantaja saa siis periaatteessa kaksi ihmistä, kahdet aivot, tekemään yhtä työtä. Oikeastaan työnantaja saa enemmänkin, sillä kahden ihmisen panos, ideat ja taidot ovat yleensä enemmän kuin osiensa summa. Toimenkuvat voivat olla täysin samat, tai sitten molemmilla on myös omia vastuualueita.
Oletko koskaan miettinyt, kuinka jaettu työ toimisi nykyisessä tehtävässäsi? Riittäisikö osa-aikainen palkka, jos saisit sen sijaan enemmän aikaa ja joustoa arkiviikkoon ja toisen henkilön jakamaan työtehtäviäsi? Tai jos ylipäätään saisit sitä kautta jatkaa työssäsi?
Haaveita jaetusta osa-aikaisesta työstä varmasti on, mutta käytännössä tällainen järjestely ei ole millään tavoin kiinteä osa suomalaista työkulttuuria. Jaettuja töitä ei tarjota, eikä niitä juurikaan toteuteta. Muualta maailmasta löytyy esimerkkejä Euroopan maista, USA:sta ja Australiasta, jossa jo rekrytointi-ilmoituksessa on haettu kahta osa-aikaista työntekijää täyttämään yksi kokoaikainen työ.
Jaettuun työhön voidaan päätyä yhtä lailla esimiehen kuin työntekijän aloitteesta. Koska työttömyyden vuoksi tekijöitä olisi tälläkin hetkellä tarjolla avoimiin kokoaikaisiin työpaikkoihin enemmän kuin työtä on antaa, moni ei varmaankaan tule kevyin perustein ja aktiivisesti ehdottaneeksi oman työaikansa puolittamista. Kukaan ei halua aiheuttaa epäilyjä laiskuudesta tai työhaluttomuudesta ehdottamalla työtehtävänsä jakamista kahtia, vaikka pitkällä tähtäimellä jaettu työ voi palvella monia päämääriä yhteisen hyvän nimissä: työntekijöiden jaksamista, perheiden hyvinvointia ja toimeentuloa sekä työnantajan intressejä ja vastuuta.
Epävarmassa talous- ja työmarkkinatilanteessa työtä tehdään usein koko- tai yliaikaisesti − stressaantuen, peläten tai käyden läpi yt-neuvotteluja tai ahdistuen tekemättömien töiden pinosta. Vuorokauden tunnit ovat kortilla. Voisiko jaettu työ toimia ratkaisuna ruuhkaisiin vuosiin tai esimerkiksi apukeinona niinä ylimenokausina, kun työyhteisössä on taloudellisia vaikeuksia ja osaa väestä uhkaa irtisanominen?
Mitä jaettu työ vaatii? Se vaatii hyvää suunnittelua ja koordinointia, esimiehen vaivannäköä, toimivaa tiedonkulkua ja yhteisiä palavereja. Neuvotteluja ja pysymistä sovituissa työajoissa ja tehtävissä. Joustavuutta esimerkiksi työntekijän tai hänen lapsensa sairastuessa. Työntekijöiden on sovittava myös työparina yhteen, täydentäen toistensa osaamista ja vahvuuksia.
Lisäkustannuksia jaetusta työstä syntyy jonkin verran esimerkiksi palkkojen sivukuluista, työsuhde-eduista ja työvälineistä, mutta palkinnoksi työnantaja saa parhaimmillaan kaksi motivoitunutta ja sitoutunutta, tehokasta ja tuottavaa työntekijää.
Työntekijä: Uskaltaisitko itse, tämän hetken työmarkkinoilla, ehdottaa tällaista järjestelyä, pelkäämättä että sinut leimataan työtä vieroksuvaksi laiskottelijaksi? Mikä on ajan ja rahan suhde omassa elämässäsi? Oletko halukas muutokseen työtä jakamalla?
Työnantaja: Pallo kahden palkkaamisesta yhden paikalle on sinulla. Kerro meille jos olet onnistunut tässä!
____________
Maailmalla jaetusta työstä on kokemusta enemmän kuin Suomessa. Lue lisää aiheesta:
https://www.hr.cornell.edu/life/support/job_sharing.html
https://hbr.org/2013/09/how-to-make-a-job-sharing-situation-work/
http://www.hr.duke.edu/benefits/family/flexwork/options/sharing.php
http://www.workforce.com/articles/sample-job-sharing-policy-and-request-form