Väestöliiton klinikan väki toivoi, että kirjoittaisin tekstin, joka ”kannustaisi ihmisiä jaksamaan silloin kun tuntuu toivottomalta”.
Mitä voin sanoa tästä nyt, kun tarinamme on päättynyt onnellisesti? Helppohan se on täältä kehdon ääreltä huudella. Lisäksi lapsettomuusjaksoni oli aika lyhyt. Tulin raskaaksi kolmen vuoden yrittämisellä, kahdeksan kuukautta ensimmäisen lapsettomuushoidon jälkeen. Kaikkiaan lapsettomuushoitoja tehtiin neljä: kolme hormoniavusteista keinohedelmöitystä ja yksi koeputkihedelmöitys.
Yritetään.
**
Kun tuntui toivottomalta, sain voimaa tilastojen ja ihmeiden ajattelemisesta.
- Jopa 70–80 prosenttia lapsettomuuden kokeneista pareista voi saada lapsen hedelmöityshoitojen avulla.
- Myös ihmeitä tapahtuu. Joskus raskaus saa alkunsa, vaikka mitään mahdollisuutta ei pitäisi olla, kun kaikki toivo on jo heitetty.
Tilastot ja ihmeet olivat kuitenkin myös pahinta mitä tiesin. Ne esiintyvät lähes poikkeuksetta kommenteissa, joilla lapsettomille pyritään antamaan toivoa.
Kun muut viittasivat tilastoihin ja ihmeisiin, tunsin liukuvani yhä syvemmälle yksinäisyyteen. Tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt, miten hädissäni ja epätoivoinen olin. Tuntui, ettei hätääni otettu tosissaan. Etten olisi saanut olla hädissäni. Olihan todennäköistä, ettei minulla ollut syytä huoleen. Ja jos kävisikin niin, että olisin tilastojen väärällä puolella, oli vielä olemassa ihmeet.
Niin, tilastot ja ihmeet kannustivat jaksamaan vain silloin, kun sain ajatella niitä omassa rauhassani.
**
Lapsettomuudesta kumpuavaa toivottomuuden tunnetta oli helpompi pitää loitolla, jos omaa hyvinvointia helpotti niissä asioissa, joihin – toisin kuin lapsettomuuteen – oli mahdollista vaikuttaa.
Mutta siihenkin päti sama juttu kuin tilastoihin ja ihmeisiin. Se ei auttanut ennen kuin sen sai tajuta itse – ajan kulun ja oman kokemuksen kautta ymmärtää, ei vain kuulla muilta tai lukea jostain.
Oli sietämätöntä kuulla sanat stressi, rentoutua tai asenne. Ensimmäisen keinohedelmöityksen jälkeen kuitenkin tajusin, että vaikka omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen ei auta tulemaan raskaaksi, se tekee raskautumisen odottelusta huomattavasti helpomman kestää.
**
Vaikka jokaisen on löydettävä ja oivallettava omat jaksamisen apunsa itse, luulen että muiden kokemuksista ja vinkeistä olisi lohtua niille, jotka parhaillaan painivat lapsettomuuden kanssa. Ei vielä yhden ihmisen kirjoittamana, koska on niin monia kokemuksia ja tapoja kokea, mutta useammista näkökulmista. Jos suinkin haluat ja ehdit, jätä pliis terveisesi kommentteihin tuonne alle.
Tässä hengessä siteeraan kahta ajatusta, jotka ovat kuulostaneet minusta erityisen viisailta.
Ensimmäisen sanoi Sara kommentissaan tähän blogiin:
Jaksaisin tätä aika monta vuotta vielä jos joku voisi luvata että lopulta se onnistuu, mutta eihän sitä voi luvata kukaan … Elämä vain on kertakaikkisen epävarmaa tässäkin suhteessa … en voi mitenkään takertua sellaiseen ajatukseen että aivan varmasti se vielä tulee. Ajatus, josta saan enemmän tukea ja voimaa menee näin: Todennäköisesti (ei aivan varmasti, mutta todennäköisesti) mä tulen jotenkin selviämään ja mulla on mahdollisuus onnelliseen ja rikkaaseen elämään siinäkin tapauksessa että lasta ei tule.
Toinen ajatus on Ässältä, kesällä New Yorkin -kurssilla tapaamaltani lapsettomalta naiselta – häneltä jonka rinnalle mies oli ottanut nuoremman kakkosvaimon, jonka kanssa sai heti lapsia. Kun sanoin hänelle, että lapsettomuus on minusta elämän suurin ongelma, sellainen mitä ei ole korvattavissa millään muulla asialla, hän vastasi:
You really think so? No, we all have our own problems. Just think of I.M. [toinen kurssikaveri]. She has a daughter but her daughter hates her because I.M. is such a difficult person. Now, THAT I say is a BIG problem.
Ja lisää löytyy tietysti lapsettomien yhdistys Simpukan sivuilta.
Väestöliiton blogi 
Itse olen huomannut voivani jonkin verran paremmin kun keskityn ihan muihin asioihin elämässä. Jos velloo lapsettomuudessa, aika tuntuu kuluvan hitaammin ja tuskaisemmin. Tämä syksy on siis mennyt aikalailla töiden ja harrastusten parissa. Toisinaan sitä onnistuu jopa unohtamaan lapsettomuuden, mutta toisaalta tästäkin yrityksestä huolimatta joskus tunteet nousee pintaan ja täytyy surra. Ei tätä kuitenkaan unohtaa voi, eikä pidäkään. Tunteiden tukahduttamisesta ei koskaan seuraa hyvää. Ainoastaan yritän suunnata voimavaroja jonnekin muualle, kuin suremiseen, koska se on varmasti itseään toteuttava kehä.
Toinen juttu on yrittää olla surematta ikuista lapsettomuutta, kun ei kuitenkaan ole vielä sanottu, että niin kävisi. Täytyy jotenkin yrittää elää tässä hetkessä ja muistuttaa, että vielä on mahdollisuuksia ja suree sitten tulevaisuudessa, jos huonosti käy. Tääkin on tietty helpommin sanottu kuin tehty, mutta itse yritän tätä. Koska oli aika, että olin jo varma meidän ikuisesta lapsettomuudessa ja silloin tuntui hukkuvan suruun vielä pahemmin. Miksi edes käydä hoidoissa, jos tuomio on jo langennut?
Ja kolmantena…kun ylemmät epäonnistuu, niin armoa itselle :). On ihan ok, joskus hautautua kotiin sohvan nurkkaan itkemään ja kiroomaan elämän epäreiluutta. Kamalien päivien jälkeen seuraa vielä niitä parempia päiviä. Suru ei voi olla ikuista.
Tsemppiä kaikille lapsettomuuden kanssa taisteleville!
TykkääTykkää
Kiitos Aes. Oon niin samaa mieltä tuosta kaikesta. Onnea uuteen hoitokiertoon! Toivottavasti pääsette siirtoon,
TykkääTykkää
Kysymykseesi on vaikea vastata varsinkin nyt, kun kuukautiskierto on siinä hankalimmassa vaiheessa ja olen piehtaroinut koko viimeisen viikon kaikissa lapsettomuuden suruissa. Silloin kun elämä tuntuu täysin merkityksettömältä ja matka liian pitkältä kuljettavaksi, on todella vaikea kaivaa niitä positiivisia ajatuksia esiin, vaikka kaikenlaisten elämänhallinnan oppaiden ajatukset olisivat kuinka tuttuja.
Normaalitilanteessa vastaisin ehkäpä jotain tällaista:
1) Kunnon yöunet. Tämä on ihan ehdoton. Väsyneenä kaikki ongelmat ovat isompia.
2) Ystävät ja tapahtumarikas elämä. On parempi jos ei ehdi koko ajan miettiä lapsettomuutta. Mutta on myös tärkeää, että on ystäviä, joille purkaa suurinta tuskaa silloin, kun mieli on eniten maassa.
3) Liikunta. Juoksulenkki, sali, mikä vaan urheilu. Lopputuloksena takuuvarma parempi mieli. Jos ei tule pyöreää vauvamahaa niin ehkä tulee odotellessa edes upea sixpäkki 😉
4) Terveellinen ruoka. Lapsettomuudesta kärsiessä ei kaipaa lisämorkkista huonoista ruokavalinnoista, parempi vaan ottaa tavaksi terveellinen ruokavalio 🙂
5) Armollisuus itseään kohtaan, kuten myös aes yllä kommentoi. Vaikka kaikki yllä olevat menisivät pieleen, ei se haittaa. Huomenna on parempi päivä.
TykkääTykkää
Hei Pippuri! Kiitos vastauksesta. Ihailen listaasi ja asennettasi ja jään seuraamaan matkaasi. Voimia!
TykkääTykkää
Nyt vasta törmäsin tähän sun kirjoitukseen…varmaan eri tavalla suhtautuisin jos ois vielä odotettavaa, mutta kun on päästy tilanteeseen missä on vain sopeuduttava lapsettomuuteen on vain hyväksyttävä tilanne sellaisenaan. En mä tälle mitään voi tehdä, eikä mikään lopulta auttanut. On vain keskityttävä siihen mitä voin saada, asioita mihin voi vaikuttaa…
TykkääTykkää
Minua ovat auttaneet sellaiset harrastukset, joita en voisi samanlaisella tavalla harrastaa, jos minulla olisi – jo – lapsia. Itselleni tärkein harrastus on ollut matkustaminen. Se on aina ollut minulle tärkeää, mutta sen merkitys on kasvanut vielä aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun vuodet ovat vierineet eikä toivomaani lasta ole tullut. Olin lapsena arka ja pelokas, enkä haaveillut seikkailuista kaukaisissa maissa vaan avioliitosta ja äitiydestä. Vuosien varrella olen kuitenkin kasvattanut itsestäni rohkean seikkalijattaren, jonka mielen sopukat ovat täynnä muistoja toinen toistaan hienommista elämyksistä maailman eri kolkissa. Matkojeni ansiosta olen aivan eri ihminen kuin olisin, jos lapsihaaveeni olisivat toteutuneet vaikkapa kymmenen vuotta sitten (olen nyt 35-vuotias). Olen itsenäisempi (olen matkustanut paljon yksin) ja rohkeampi. Siedän paljon paremmin elämän epävarmuutta kuin olisin kaksikymppisenä osannut kuvitella koskaan sietäväni.
Olennaista on myös se, että rakkaan harrastuksen kautta olen kokenut eläväni elämääni täysillä sen sijaan, että nämä vuodet olisivat olleet ensisijaisesti lapsen odottelua.
Ainakin yksi tuttuni on myös saanut lapsettomuuteen suurta lohtua itselleen tärkeästä harrrastuksesta. Hän sai lapsen hiljattain, ja hänen raskausaikanaan juttelimme ensi kertaa ääneen harrastuksista selviytymisstrategiana. Hän sanoi silloin jotain, mitä toistelen mielelläni itselleni: ”Jos vielä jonain päivänä saat lapsen, silloinhan olet saanut kaiken. Sinulla on kaikki muistot ihmeellisiltä matkoiltasi – ja lisäksi lapsi.”
Se on minun toimivin lohtuajatukseni.
TykkääTykkää