Haluan kertoa teille eräästä arjen sankarista.

Hän on Lähi-idästä aikoinaan Suomeen muuttanut melko tavallinen perheenisä. Hän on intohimoinen jalkapallofani ja lajin aktiivinen harrastaja. Mutta minulle hän on ennen kaikkea rakas isä sekä esimerkillinen isoisä, joka rakentelee legoilla lapsenlapsensa kanssa ja lukee hänelle satukirjoja. Hän on ihminen, jonka kanssa voin jakaa arjen surut ja ilot. Viisas ajattelija, joka osaa sanoa oikeat sanat oikealla hetkellä.

Vanhempani olivat tässä taannoin viettämässä aivan tavallista lauantaiaamupäivää Espoossa. He olivat pysähtyneet autolla liikennevaloihin, kun isäni huomio kiinnittyi yhtäkkiä johonkin sillan toisella puolella. Länsiväylän yllä seisoi nuori mustiin pukeutunut hahmo, joka oli nostanut toisen jalkansa sillankaiteelle. Näytti, että nuori aikoisi hypätä.

Vaistomaisesti isäni ryntäsi ulos autosta keskelle vilkasta liikennettä väistellen vastaantulevia autoja. Hän ehti nuoren luokse ennen kuin mitään peruuttamatonta ehti tapahtua. Paikalle kutsuttiin poliisi, joka auttoi nuoren turvaan. Isäni nopea reagointi ja ennen kaikkea uskallus puuttua tilanteeseen saattoi pelastaa tuntemattoman hengen.

Liian usein olen saanut huomata, miten välinpitämättömyys tuntemattomia kohtaan on yleistynyt. Onko kynnys puuttua toisen hätään noussut liian korkeaksi? Mitä tapahtuu jos lakkaamme pitämästä huolta toisistamme? Sellainen maailma kuulostaa huolestuttavalta. Meidän aikuisten tulee näyttää esimerkkiä.

Ole rohkea ja uskalla puuttua! Toistemme auttaminen ja välittäminen tuo meitä lähemmäksi toisiamme. Kannetaan yhdessä huolta myös muiden lapsista.