Isät pakottamalla sankareiksi?

kevätperheHoitovapaan jakaminen tasan äidin ja isän kesken -keskustelu on taas täällä. Ja hyvä niin. Päätökseen voidaan vielä vaikuttaa.

Jokin tässä mättää. Isät, jotka ovat olleet kotona pidempiä vanhempain- tai hoitovapaita kertovat pääasiassa positiivisia kokemuksia koti-isyydestään. Ja naureskelevat samalla sille ihailevalle palautteelle, jota hiekkalaatikolla kuulevat kotiäideiltä. Kotiin jäävä isä on sankari. Noinkohan?

Isät itse ovat hämillään sankarin viitastaan. Heille kotona oleminen on arkista puurtamista, joka antaa mahdollisuuden luoda ainutlaatuista suhdetta omaan lapseen ja joka auttaa ymmärtämään omaa puolisoa paremmin. Ihailijoille kyseessä taitaa olla sama ilmiö kuin minkä tahansa uutuuden edessä. Uusi kiinnostaa ja viehättää. Häntä kadehditaan, jolla tämä uutuus jo on.

Isien kotiin jääminen mahdollistaa sen, että äiti voi pidentää työuraansa ja rakentaa omaa identiteettiään muullekin kuin äitiydelle. Työnantajat pääsevät tasaamaan perhevapaiden aiheuttamia kustannuksia. Lapsi saa luoda läheisen hoivasuhteen kumpaankin vanhempaansa. Kaikki voittavat. Näin ajatellen hallituksen linjaus on looginen. Mutta.

Juuri julkaistun Väestöliiton perhebarometrin mukaan enemmistö vastanneista lapsiperheiden vanhemmista suhtautui kriittisesti hoitovapaiden jakamiseen tasan. Kuitenkin 70 % vastaajista haluaisi pidentää isille kiintiöityä vapaata. Barometrin tulokset osoittavat myös, että erityisesti nuoret isät olisivat halukkaita olemaan pidempiä aikoja kotona.

Väestöliitto on jo pitkään ehdottanut, että perhevapaat toteutettaisiin ns. joustomallin avulla, jossa vanhemmat voisivat hoitaa lasta kotona kunnes tämä täyttää 16 kk ja he voisivat käyttää vapaakuukausia nykyistä joustavammin yhtä aikaa tai eri aikaan. Molemmille vanhemmille varattaisiin oma 3 kk pituinen vapaajakso ja vanhempien vapaasti jaettava jakson kokonaiskesto olisi 9 kk. Tämä vastaisi kumpaankin huutoon. Perheet saisivat itse jakaa ajan, miten haluaisivat, mutta myös isien oma aika pitenisi. Hoitovapaa kolmivuotiaaksi asti jäisi sitten edelleen perheen itsensä jaettavaksi.

Hoitovapaan pakkomallissa sen sijaan olisi myös häviäjiä. Äiti saisi olla 13 kuukautta kotona ja isä saman verran. Mutta jos äidin palkka on puolet isän palkasta, putoaisivat perheen tulot ratkaisevasti. Tai jos äidillä ei ole työtä, mihin palata, perheellä tuskin on varaa jäädä isän kotihoidontuen ja äidin työttömyyskorvauksen varaan.

Ja kun loistava päivähoitojärjestelmämme vielä varmistaa päiväkotipaikan, ovat häviäjiä kaikki. Lapsi, joka joutuu aikaisemmin päiväkotiin, perhe, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa, kunnat ja veronmaksajat, jotka rahoittavat päivähoidon. Ja hyvin todennäköisesti myös työnantajat ja terveydenhuolto, kun liian pienet lapset sairastuvat päiväkodissa pyöriviin tauteihin ja vanhemmat joutuvat olemaan sen takia pois töistä.

Korvamerkitsemällä isille pidempi aika palkallista vanhempainvapaata kuulostaisi pehmeämmältä ja kannustavammalta keinolta saada isiä jäämään kotiin. Ja aika kotona vauvan kanssa voisi innostaa jäämään pidemmäksikin aikaa kotiin.

This entry was posted in Perhe ja työ, Uncategorized and tagged , , , by Katja Varjos. Bookmark the permalink.

About Katja Varjos

Katja Varjos (sairaanhoitaja, YAMK) toimii Väestöliitossa koordinaattorina Perheystävällisesti töissä -hankkeessa. Hän on toiminut aiemmin projektipäällikkönä Lahden ammattikorkeakoulun Isänä työelämässä-hankkeessa ja Aikuiskoulutuksen ja avoimen ammattikorkeakoulun kehittämishankkeessa sekä sairaanhoitajana ja kuntoutusohjaajana lastenpsykiatriassa. Kattava verkkosivusto aiheesta Perheystävällinen työpaikka löytyy osoitteesta: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/ Maailman paras syy -kampanja www.parassyy.fi