Uusi alku

fr2.10Hei kaikki. Kiitos, että olette kulkeneet tätä matkaa kansamme. Meidän ihana Lily syntyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

En ole varma, miten monta tuntia olen nukkunut maanantaina ottamieni päiväunien jälkeen, mutta en kovin monta. Tähän asti, sunnuntai-iltaan, pärjäsin (näin luulen) kehoni tuottamien superhormonien voimalla, mutta nyt ne loppuivat. Olen niin poikki, että melkein kaikki mitä halusin sanoa, saa odottaa.

Kaksi asiaa kuitenkin:

1) Heti kun sain nähdä hänet, tajusin ettei hänen nimensä ole Lily. Pidimme seremoniattomat nimiäiset kolmestaan – hän, Susi ja minä – Kätilöopiston perhehuoneessamme kun hän oli vähän alle vuorokauden vanha. Susi saakoot kertoa nimestä seuraavassa bloggauksessaan.

2) Hän on maailman ihanin. En ole ikinä ollut näin rakastunut.

Lisää mahdollisimman pian. Nyt yritän nukkua muutaman tunnin ennen seuraavaa vauvan vatsanväännesessiota, joka edellisten perusteella kestää tunteja. En ollut osannut kuvitella, miten repivää on pitää sylissä maailman rakkainta pientä ihmistä, johon sattuu, ja olla täysin kyvytön helpottamaan kipua.

40 kommenttia artikkeliin ”Uusi alku

  1. Voi ei, mulla pääsee itku ilosta. Oon lukenut blogiasi alkuajoista lähtien, mut en jostain syystä ole ikinä kommentoinut. Onnea teille paljon 🙂 ja kuinka suloinen voi vauva olla 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Titta! Titta oli muuten Myyn nimivaihtoehtojen listalla, sillä se oli yksi mun mummun kutsumanimistä. Loppujen lopuksi Myyn toiseksi nimeksi tuli mummun etunimi. (Toisia nimiä on kaksi. Toinen niistä on Suden mummun nimi.)

      Tykkää

  2. Ihanaa, tosi paljon onnea teille kaikille kolmelle!!! Ihana vauva! Täällä ollaan vielä yhtenä kappaleena mutta ihan viime metreillä jo 🙂

    Tykkää

  3. Lämpimät onnittelut koko perheelle 😊 Itse olin alussa ihan järkyttävän väsynyt ja loppu, vaikkei vauvalla erityisiä vatsavaivoja ollutkaan. Toivottavasti helpottaa mahdollisimman pian, voimia!

    Tykkää

    1. Kiitos Temppu! Juu ne alun vatsavaivat helpottivat onneksi jo. Toistaiseksi ei ole tullut lisää. Niitä seurasi parin yön armollinen breikki ja sitten kolmisen unetonta yötä, joina Myy alkoi yhtäkkiä maratonsyödä. (Aluksi hän oli niin väsynyt, että oli pakko herättää syömään öisin ja kutitella syötön aikana, jottei nukahtanut heti rinnalle.)

      Tykkää

  4. Paljon onnea uudesta alusta! Tuo tunne on niin ihana, että onnenkyyneleet valuvat täälläkin pelkästä muistamisesta.

    Toivottavasti kirjoittelet vielä kuulumisia jatkossakin!

    Tykkää

  5. Voi että on pieni ruttuinen ihme! Valtavasti onnea teille molemmille, äidille ja isälle! Toivottavasti ehdit levähtää välillä.

    Meillä pieni, kauan odotettu kuopus on ”jo” 3 kk ja voi äly, miten valtavasti lapsi voi kasvaa muutamassa kuukaudessa. Päivässäkin joskus, tuntuu! Tuo alkuajan ruttuinen mytty on jo muisto vain 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Anna! Täälläkin tapahtunut vauhdilla epärusinoitumista, ja iho on jo ihan sileä – tosin tällä hetkellä näyttää lähinnä suomuiselta, kun kesii. Painokin on noussut syntymästä yli 200g. (Tulipas teknisiä yksityisskohtia. Pidättäydyn toistaiseksi kuvailemasta kakan väriä ja koostumusta. Sekin aika varmasti koittaa 🙂 )

      Tykkää

  6. Ihan parhautta nuo ensihetket – ja niitä seuraavat hetket. Onnea ihan valtavasti ja nauttikaa. ❤ Olin itsekin tosi väsynyt sairaalassa, ja vasta kotona osasin levätä kunnolla.

    Tykkää

    1. Kiitos Anniina. Mähän olin ryykäämässä sairaalasta kotiin jo ekan yön jälkeen, kunnes Susi puhui mulle järkeä (johon kuului mm. meneillään oleva julkisivuremontti) ja jäätiin vielä toiseksi yöksi sairaalaan. Me oltiin onneksi saatu perhehuone, ja se on kyllä aivan uskomattoman ihana keksintö.

      Tykkää

  7. Hurjan paljon onnea molemmille kauniista terveestä tyttösestä! Pitkä matka päättyi ja uusi matka alkoi 🙂

    Meillä taivalta on jäljellä enää hieman reilu kuukausi, neljään vuoteen verrattuna aika vähän…

    Tykkää

  8. Onnea ja ihania hetkiä teidän perheelle! Pienet tytöt on parhaita. Meilläkin on nyt sellainen, pitkään kaivattu ja kesän alussa syntynyt.

    Tykkää

  9. Hei! Onnittelut ihanasta vauvasta! Vie hänet vauva osteopaatille tai vyöhyketerapeutille, meillä auttoi osteopatia hurjiin vatsanväänteisiin. Lisäksi koliikkihieronta ja jalkapohjien akupisteiden painanta helpottaa hetkessä! Ja kantoliinassa kantelu. Voimia ja onnen hetkiä!

    Tykkää

    1. Hei Töötti. Kiitos ja kiitos noista vinkeistä. PIdän mielessä. Ja noista akupisteistä varmaan löytyisi tietoa netistäkin, jahka ehdin googlata?

      Tykkää

    1. Kiitos PW! Niin on ihanaa. Ajattelen joka päivä, miten ihmeellistä on, että hän on nyt meillä aina (tai no, ainakin jonkun aikaa).

      Tykkää

  10. Onnea ihan älyttömästi! Nauttikaa nyt näistä ensiviikoista, vauva kasvaa ihan älyttömän nopeasti! Meillä poika jo 7 viikkoa, iso rotjake jo ❤ ihanaa vauvannuuhkuttelua sinne!

    Tykkää

    1. Kiitos Emminkäinen ja samoin onnea! Uskalsin nyt vasta käydä lukemassa sun synnytyskertomuksen. Siinä on osaksi samoja elementtejä kuin omassani.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.