Jos väsyttää ihan hirveesti 33. raskausviikolla, väsyttääkö ihan hirveesti loppuun saakka?

Nukun huonosti. Toisinaan nukun kuitenkin kohtalaisesti, mutta sellaistenkin öiden jälkeen tunnen itseni zombieksi.

Keskittymiskykyä on vain juoniromaanien lukemiseen, ja niidenkin kanssa on käynyt vähän huono tuuri.

Ensimmäisessä romaanissa oli sivujuonteena iäkkään naisen raskaus. Se tuntui olevan ihan minipieni sivujuonne. Loppua kohti kävi kuitenkin ilmi, että juonen kannalta olikin tärkeää, että vauva kuoli kohtuun reilu kuukausi ennen laskettua aikaa.

Toivon, etten olisi lukenut koko kirjaa. En nyt.

Tässä vaiheessa raskautta on kai aika normaalia olla huolestunut, miten vauva pärjää. Normaaliuden tiedostaminen ei kuitenkaan kevennä huolta. Mitä jos vauva on kuolemassa mun sisällä juuri nyt, enkä huomaa mitään? Jos luonto kerran ei katsonut sopivaksi laittaa raskautta alulle, niin eikö se tarkoita, että mussa on jotain vikaa, minkä takia jotain pahaa ehtii vielä tapahtua?

Tiedän, että sikiölle on paras kehittyä äidin sisällä, enkä kadehdi keskosvauvojen vanhempia. Mutta silti: Tulispa se sieltä pois, niin se laitettaisiin läpinäkyvään kaappiin, missä sen hyvinvointia tarkkailtaisiin jatkuvasti kaikenlaisilla vempaimilla.

Toinen romaani on vielä kesken. Sen koko juoni perustuu siihen, että päähenkilön äiti kuoli päähenkilön ollessa pieni, eikä isääkään ollut.

Ihan kamalaa ajatella, että me kuoltais ennen kun Lily ehtii aikuiseksi. Nipsu (joka ei yleensä tulevaisuutta liikoja murehdi) muistutti viime viikolla, että monet varautuu sellaiseen.

Kenen te haluaisitte ottavan Lilyn, jos teille tapahtuu jotain? Apua, en kenenkään. Eihän sillä voi olla kenenkään kanssa niin hyvä kuin meidän.