Tapasin viime vuonna lyhyesti naisen, jolla on kolme lasta. Se sanoi, että kaikkien luonteet tuntui erilaisilta jo silloin, kun ne oli vielä kohdussa. Sieltä kuulemma säteili erilaista oloa joka kerta. Ja samat vibat olivat jatkuneet myös kohdun ulkopuolella. Esikoinen oli valoisa ja pirskahteleva, keskimmäinen kulmikas ja määrätietoinen ja pienin en muista enää millainen.

Olen miettinyt tuota kohtaamista aika paljon nyt, kun olen alkanut tuntea vauvan liikkeitä niin usein ja vahvasti, että on ollut mahdotonta olla ajattelematta sille jonkinlaista persoonallisuutta.

Tää Lily-Freya-Ruut muistuttaa meidän nuorempaa kissaa. Säteily on yhtä kärsimätöntä uteliaisuutta ja optimismia. Tuntuu hämmentävältä ja ihan mahtavalta, että tällaisen kuoliaaksimurehtijan sisällä voisi kasvaa sellainen tyyppi.

Uskon tuohon viba-asiaan. Oikeasti, ihan täysillä. Toisaalta tuntuu ilmeiseltä, että tässä kohtaa alkaa elämän mittainen ristiriita äidin toiveiden ja lapsen todellisen luonteen välillä.