Vaatetushavainto

Image

Ikävintä viiden viime vuoden aikana tapahtuneessa painonnousussa on ollut, että piti lakata käyttämästä 90-luvun t-paitoja. Semmosia kireitä ja lyhyitä.

Ne ei näyttäneet eikä tuntuneet enää hyviltä, kun mahamakkara pyrki jatkuvasti raittiiseen ilmaan paidan alareunan ja housunkauluksen välistä.

Uuden, omalta tuntuvan perustyylin keksiminen oli yhtä helvettiä, enkä ole vieläkään saanut prosessia päätökseen.

Eilen tajusin, että voin palata hetkeksi menneisyyteen. Kun on raskausmaha ja korkearesoriset äitiyshousut, voi pitää vaikka napapaitoja (niin kuin Nipsu ehdotti eilen – mutta ihan siihen en kyllä rupea).

Nyt mietin, minne olen laittanut kaikki minipaidat. Kuvassa näkyvä on suosikkini. Ei lyhyin, mutta kivoin, ja muistorikkain. Sen etupuolella on kuva Felix the Cat -sarjakuvahahmosta.

Ostin paidan torilta Hararessa, Zimbabwessa. Oli vuoden 2007 alkupuoli. Olin vastikään ymmärtänyt, ettei Herra Pekoni koskaan haluaisi perustaa perhettä mun kanssa, mutta menisi vielä pitkään ennen kuin se osaisi itse haluta erota. Torimyyjän mankassa soi Nelly Furtadon Flames to dust (…lovers to friends, why do all good things come to an end?). Itketti.

Paidasta tuli yöelämäsuosikki (yhdessä mustien tiukkojen farkkujen ja mustien korkokenkien kanssa – vaikea kuvitella nyt, kun katson peiliin tai yritän kävellä korollisilla kengillä kauemmin kuin tunnin). Kantabaarin henkilökunta lähti ostamaan viereiseltä huoltoasemalta lisää tomaattimehua bloody maryja varten aina meidän tyttökaksikon nähdessään, ja sama käsittämätön voima, joka piti meistä huolta kaikin puolin muutenkin, mahdollisti yhdistelmän nimeltä kolmen tunnin yöunet ja tuottelias työpäivä.

Oli tosi kivaa, mutta oli kyllä uuvuttavaakin.

Kuva on otettu vuonna 2008 maailman ihanimmalta tyttöjen matkalta. Juuri ennen lähtöä Herra Pekoni kyläili viikon ajan mun vierashuoneessa. Muistan erityisen hyvin yhden aamun, kun itkin sille, että oikeasti, oikeasti haluaisin vain löytää ihmisen, jonka kanssa haluaisin taas perustaa perheen.

Vihdoin tuli helmikuu 2009. Tapasin Suden ekaa kertaa – tää sama paita päällä.

 

PS: Eilinen neuvola peruuntui, sillä neuvolan täti oli kipeä. Uusi yritys kahden viikon päästä. Onneksi vauvan liikkeet tuntuu jo, niin uskon sen olevan elossa ilman sydänääniäkin. Tänään pitkäksi viikonlopuksi mun vanhempien luo kotisaunaan ja sadetta pitämään. Hyvää viikonloppua kaikille!

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

2 thoughts on “Vaatetushavainto

    • Kiitos Keiju! Nää takaapäin otetut kuvat kyllä valehtelee, sillä makuuasento johtuu ennen kaikkea edellisenä yönä suoritetusta reippaanpuoleisesta oluen siemailusta 🙂

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s