Kaapista tulevat raskaat

Image

Arvatkaa monta mun kaveria on raskaana? Seitsemän!

Ok, tässä on vähän huijausta, koska yksi vauvoista on jo syntynyt. Mutta joka tapauksessa: seitsemän raskautta, joista olen saanut tietää sen jälkeen, kun tulin itse raskaaksi. Osasta on kerrottu vähän sillä tavalla huolissaan, että mitenköhän otan asian.

Toisaalta ihanaa tulla otetuksi huomioon, mutta mieluiten tietäisin heti kaikesta mahdollisesta. Koska a) on kiva tietää, ja b) joskus tuntuu hölmöltä olla maailman ainoa ihminen, joka kertoo heti kaiken kaikille ja vähän muillekin.

Viimeisimmän uutisen innoittamana päätin tehdä mahapostauksen.

Rouva X:n laskettu aika on pari viikkoa mun jälkeen. Viikonloppuna tavatessamme hän poti vaatekriisiä. Oikein mitään ei kuulemma voi laittaa päälle, sillä vaikka maha jo on, se ei ole vielä raskausmaha, vaan turvotusmaha.

Rouva X katsoo nyt tarkasti kuvaa: Vasemmalla on mun maha raskausviikolla 11, Rantapallo-nimisen postaukseni aikaan. Oikealla on mun maha nyt raskausviikon 22 alussa. Ei hirveesti eroa, paitsi että oon lakannut ajattelemasta, ettei maha saa näkyä.  Näin retrospektiivisesti voin sanoa, että anna mennä heti kun sielu sietää, elämästä tulee paljon helpompaa.

Seuraavaksi siirymme yhdessä trikoovaiheeseen.

 

PS: Ai niin, noiden seitsemän lisäksi vielä yksi bonusraskaus, josta sain tietää viime viikolla: tosi läheinen kaveri vuosien takaa odottaa myös ivf-vauvaa ja laskettu aika on täysin sama kuin mulla. Asutaan eri maissa ja ollaan enää satunnaisessa sähköpostiyhteydessä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö vauvat joskus tapaamaan.

PPS: Onpa noissa kuvissa hirmu takakeno. Toivottavasti se johtuu vaan kuvanottoasennosta.

 

3 kommenttia artikkeliin ”Kaapista tulevat raskaat

  1. Jaa, osaankohan sanoa nuo raskausviikot oikein? Onko nyt raskausviikon 22 alku, kun on lauantaina tuli täyteen 21 viikkoa? Vai viikon 21 alku?

    Rupesin pähkäämään tätä, kun selvittelin (yhä vaiheessa) mahdollista heinäkuista opintomatkaa. Finnair vaatii lentämiseen lääkärintodistuksen, kun 28 raskausviikkoa on täynnä, ja todistuksen voi hankkia aikaisintaan siinä vaiheessa, kun 27 raskausviikkoa on täynnä. Mahdollinen lähtö (jos olis turvallista lähteä ja jos vakuutus sittenkin järjestyy ja jos jos pari muutakin asiaa) olis sunnuntaina 6.7, eli 27 viikkoa +1 päivä. Voiskohan ne hyväksyä, jos lääkärintodistus olisi päivätty perjantaina, eli 26 viikkoa + 6 päivää? Ehkä ei. No, laitoin kysymyssähköpostin, ehkä sieltä vastataan.

    Tykkää

  2. Ah, yksi lempiaiheistani, miten raskauden vaihe sanotaan. Tässä on eroa erityisesti riippuen siitä, minkä maalainen lähde on kyseessä. Itse olen päätynyt tulkintaan että päivänä 21+4 on meneillään joko viikko 21 tai 22. viikko.
    Tämä ei siis Virallinen Totuus ™ vain O-totuus ™.

    Hauska yksityiskohta muuten on, että (monet) jenkkilähteet laskevat raskauskuukaudet siten, että yksi kuukausi on neljä viikkoa, eikä suinkaan kalenterikuukausittain. Tämä tarkoittaa sitä, että jenkkien raskaus kestää 10 kuukautta ja raskauden etenemistä seurataan näiden ”kuukausien” mukaan. Talk about confusion.

    Ja vielä, mä törmäsin yhden lentoyhtiön kanssa tilanteeseen, että he halusivat lääkärintodistuksen, joka oli max. viikon vanha. Tämä on helposti ongelma paluulennon kanssa, jos ei halua kohteessa hakea uutta todistusta. Kysyin yhtiöltä miten odottavan toimittavan, mutta en koskaan saanut vastausta, koska kyllästyin odottamaan ja otin liput toiselta yhtiöltä. Ilmoitin tietty firmalle, että vaihdoin kilpailijalle, koska heidän vaatimuksensa olivat hölmöt. Siitä saivat.

    Tykkää

    1. Hih, luin ensin että ”miten maalainen lähde on kyseessä”.

      Ja joo, noin mäkin sen loppujen lopuksi päättelin, että mulla meneillään nyt joko raskausviikko 21 tai 22. raskausviikko. Lauantaina alkaa taas uusi.

      Tää lento olis onneksi Finnairilla. Sain sieltä vastauksen kyselyyni, ja siinä luvattiin, että 26+6 allekirjoitettu lääkärintodistus käy myös paluumatkalle.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.