Hyvää vappua!

Image

Kuten kuvasta näkyy, bileet on kovat. Susi tosin juo makkarissa kaljaa ja katsoo läppäriltä jotain, mikä hyräilynsekaisen kuulokkeet päässä lauleskelun valossa kuulostaisi olevan The Policen De Do Do Do, De Da Da Da -video. (Googlasin sen. Tässä, käsittämätön.)

Ihanaa, kun ei tarvi mennä minnekään, ja huomenna on vapaata. Olen aina tykännyt istua oman pöydän ääressä puuhastelemassa. Paras puuhasteluhetki on sellainen, kun tietää, ettei tarvitse keskeyttää minkään muun takia kuin siksi, että on menossa sänkyyn lukemaan

Koska lapsettomuusputki oli, hmm, hieman haastava seksielämälle, en oikein vieläkään osaa liittää sänkyyn muita aktiviteetteja kuin lukemisen. Tästä pitäis ehkä joskus rohjeta kirjoittaa. Luulen / toivon että tapahtumakulku on kaikessa surkeudessaan aika yleinen. Eikä tilanne ehkä korjaannu itsestään. Haluaisin saada aikaiseksi tehdä jotain sen korjaamiseksi nyt – koska en ole ikinä kuullut vauvaikäisen vanhemmista, joilla on mahtava seksielämä. Tai ehkä niitä on Ranskassa.

Joka tapauksessa viime vapusta tuntuu olevan sata vuotta.

Muistan monen lapsettomuusbloggarin kirjoittaneen jonkin aikaa raskaana oltuaan, että elämä tuntuu vihdoin menevän eteenpäin. Olisiko niin sanonut viimeksi Puupa? Myös mulle on käynyt niin. Huomaan sen parhaiten siitä, että pysähtyneisyys tuntuu taas ihanalta.

6 kommenttia artikkeliin ”Hyvää vappua!

  1. Täällä myös samoja ajatuksia seksielämästä, hiljaista on. Jotenkin yrityksen aikana seksi alkoi olemaan se pakollinen paha, aina aikataulutettua, kauheet suorituspaineet oviksen aikana. Nyt sitten mies pelkää satuttavansa hyyryläistä seksin aikana, eikä itsekään tunne oloaan maailman hehkeimmäksi, ainoa ääni joka makkarista kuuluu, on mun valitus kipeän selän takia. Mutta onneksi muuten parisuhde voi paremmin kuin koskaan 😀

    Tykkää

    1. Joo, tunsin suurta helpotusta, kun päästiin hoitoihin, ja koko seksin pystyi ulkoistamaan muovipurkeille, ruiskuille ja koeputkille. Surkeeta, kun koen, että olen kohtalaisen seksuaalinen ihminen, ja se puoli oli ollut tärkeä meidän suhteessa (niin kuin varmaan useimmilla suhteen parin ensimmäisen vuoden aikana).

      Jos pitäisi antaa yksi neuvo lapsen teon yrittämiseen, mun olis varmaan tällainen kolmeportainen, riippuen ihmisen mielenlaadusta ja kuukautiskierron säännöllisyydestä:

      1) Jos olet superrento happy go lucky -tyyppi: jätä ehkäisy pois ja unohda että toivot lasta. Elä niin kuin normaalisti.

      2) Jos yritit vaihtoehtoa 1, mutta huomasit, ettet ehkä olekaan superrento (= löydät itsesi huolehtimasta, mikset tule raskaaksi) tai jos epäilet, ettet pysty olemaan superrento, ota käyttöön ovulaatiotestit. Sitä ei tarvi tehdä joka kuukausi, koska ovulaation oppii tunnistamaan (jotkut kait oppii tunnistamaan ilman testiäkin.) Jos kuukautiskiertosi on epäsäännöllinen, en oikein tiedä, onko tämä hyvä ratkaisu. Joka tapauksessa: Älä ikinä, ikinä ajattele, että hyvä vaihtoehto testeille on etsiä netistä hedelmällisiä päiviä laskeva ohjelma ja sekstata joka päivä ohjelman antamassa aikaikkunassa. Mä katsoin kahdesta eri ohjelmasta. Ikkunan pituudeksi tuli kymmenen päivää. Ne sijoittui juuri niiden kahden päivän jälkeen, kun jostain hormonaalisesta syystä teki muutenkin mieli seksiä. En vieläkään ymmärrä, miten me ollaan oltu eron partaalla vain kerran.

      3) Jos olet elänyt hyvin pitkään vaihtoehdon 1 kanssa (pitkän kesto riippuu kärsivällisyydestäsi ja iästäsi), siirry vaihtoehtoon 2. Jos olet tikutellut vuoden verran, mene tutkimuksiin, jos vähänkin siltä tuntuu.

      Tykkää

  2. Joo, vois olla hyvä aika hankkia mahtava seksielämä. Parempaa tilaisuutta saatte odottaa.

    Eikö nyt ole paras hetki? Ei tartte pelätä raskaaksi tuloa, mutta ei tartte yrittääkään raskaaksi tuloa. Juuri nyt seksillä ja raskaudella ei ole kerrassaan mitään tekemistä keskenään.

    Ja vauvakin tykkää, kun ootte onnellisia.

    Tykkää

    1. Tuo ”parempaa tilaisuutta saatte odottaa” on kahden lapsen äidin suusta juuri niin kammottavaa kuultavaa kuin uumoilinkin 🙂 Mitä jos ei vaan jaksais? Olisko syytä itsepsyykata?

      Tykkää

  3. Moi Hilkka!! 🙂 Samat meiningit sen seksin suhteen täälläkin, ikinä oo ollut näin hiljasta.. Oon saanut aiheesta jo kehiteltyä pienoisen stressin itselleni kun pitäis ja pitäis ja oishan se varmaan kivaakin ja pitäishän sen olla ihan turvallistakin (raskautta ajatellen) ja mies ainakin tykkäis ja varsinkin kun se edellinen kertakin on ollut JOULUkuussa! OMG!!!!!!! Joku kauhee psyykkays itelle vaan päälle ja ehkä se päivä vielä tulee? 😀

    Tykkää

    1. Mä kans alan epäillä, että psyykkaus vois olla paikallaan. Ainakin tää mun olotila on semmoinen putki, jossa ei itsestään tapahdu mitään.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.