Jaloista ja onnesta

Ystävä arveli (itse asiassa yhden taannoisen postauksen kommenteissa), että musta saattaa tässä vaiheessa tuntua vaikealta pitää jalat maasssa. Äiti taas kirjoitti omassa blogissaan pelkäävänsä tahtomattaan jakaneensa meille lapsille oman äitinsä kell’ onni on, se onnen kätkeköön -viisautta niin tehokkaasti, etten nyt osaa iloita raskaudesta.

Jalkojen maassa pitämisestä: ainakaan tässä vaiheessa se ei tunnu ongelmalta. Luulen että olotila on sekoitus:

  1. Sitä etten osaa vieläkään ihan täysillä luottaa, että kaikki menee hyvin. Mutta tää on musta aika luontainen ajatus- ja tunnetila kolmen vuoden jatkuvan yrittämisen jälkeen mun iässä ja mun kaveripiirin kokemusten valossa. Laittaisin aika vähän painoa mummun huonoimman viisauden osuudelle tässä, joten pliis lakkaa äiti murehtimasta. Musta tuntuu just siltä kun musta hyvältä tuntuu. Ja ahdistun, jos ajattelen, että musta pitäisi tuntua ylenpalttisesti onnellisemmalta kuin miltä näyttää tuntuvan. Hyvät ihmiset: identiteetin vaihtamista ajatellen 15 viikkoa kestänyt raskaus on tosi lyhyt aika verrattuna melkein kymmenen vuotta kestäneeseen lapsettomuuteen. (Päänsisäisen laskutapani mukaan olin lapseton siitä asti, kun aloin haluta lasta vuonna 2004.)
  2. Sitä että taidan ylipäänsä, loppujen lopuksi, olla aika jalat maassa -ihminen. (Tajusin sen vasta itsekin, ja olin vähän yllättynyt.)
  3. Sitä että haluan välttää liikaa tietoa ja kaiken maailman suunnitelmien ja tulevaisuutta koskevien periaatepäätösten tekemistä. En minkään erityisen syyn takia, vaistonvaraisesti vaan. (Vaikka välillä päähän kyllä putkahtaa tilannesidonnaisia, hyvinkin yksityiskohtaisia tulevaisuudensuunnitelmia. Niin kuin esim. eilen aamulla, kun sain tukkaa pestessä shampoota silmiin. Tuli heti mieleen, että “ai niin, pitää sitten varmaan hankkia Linna-shampoota.”)
  4. Sitä että vuosia kestäneen lapsettomuuden ja siihen liittyvän ulkopuolisuuden tunteen jälkeen vastenmielisyys ylenpalttista vauva- ja lapsihössötystä kohtaan istuu mussa vielä aika tiukassa. Tosin se varmaan tässä jossain vaiheessa muuttuu. (Myönnetään, että olen tässä silleen epäreilu, että koen ylenpalttiseksi vauva- ja lapsihössötykseksi kaiken muun ylenpalttisen, paitsi ylenpalttisen lapsen haluamisen, jonka olen ehtinyt oikeuttaa itselleni kuluneiden vuosien aikana 🙂 )

 

9 thoughts on “Jaloista ja onnesta

  1. Yhdyn ajatuksiisi. Tavallaan pelkäänkin sitä, että jos tulen raskaaksi, suhtaudun asiaan hyvin realistisesti kaiken koetun ja nähdyn valossa. Läheisin ystäväni taas pelkää, että minusta tulisi pitkän (minäkin lasken siitä, kun oma toive muuttui vahvaksi ja vallitsevaksi) odotuksen jälkeen täydellisyyttä tavoitteleva odottaja ja äiti. Mutta vaikka olisin mitä tai näyttäisi miltä, niin olisin varmasti hyvin, hyvin onnellinen.

    Halauksia Hilkalle ❤ toivottavasit voit hyvin.

    Tykkää

    • Kiitos halauksista. Ja helpottavaa kuulla, että yhdyt ajatuksiin.

      Ehkä olen juurikin hyvin, hyvin onnellinen, niin kuin yllä kirjoitat. Sitä voi näköjään olla oikein mallikkaasti, vaikka samalla on realisti ja jopa epäilee, että näinkö tää nyt voi jatkua tälleen täysin hyvin (niin kuin suurin osa raskauksista).

      Huoli lapsettomaksi jäämisestä ei ole ollut mielen pinnalla, varmaan edes siellä käymässä, viikkokausiin. Eikä yleisolo ole ollut ahdistava, surullinen ja paikalleen pysähtynyt (nuo kuuluivat aika lailla kahden viime vuoden nonstop-olotilaan). Mietin just tänään uimahallin pukuhuoneessa, että onpa hyvä ja rauhallinen mieli.

      Toivon täydestä sydämestäni, että kaikkien muidenkin ahdistava, surullinen ja paikalleen pysähtynyt olo loppuisi mahdollisimman pian. Mieluiten kaikkien maailman ihmisten, mutta jos se ei ole mahdollista, niin sitten vaan tahattomasti lapsettomien – ja varsinkin teidän blogisiskojen, joiden ajatuksia olen saanut seurata.

      Tykkää

  2. Otsikosta luulin, että tunnet liikkeet ja onnea. 🙂

    Jännä juttu – mulla on masussa jo voimakkaat liikkeet ja laskettuun aikaan reilut 3 kk, ja vieläkin joskus mietin että onko tää totta. En pelkää, ihmettelen vain. Tässä on kohta ex-lapseton, tai ei ainakaan ole totaalilapseton 😮

    Tykkää

    • Helou melkein-vanhempi Anninna. Kuulostaa hyvältä 🙂

      Tämä tyyppi ei vielä ole antanut itsensä tuntua. Toivoisin, että vaikka kerran viikossa tulisi jonkinlainen elonmerkki, niin voisin olla varma, että siellä se vielä on. Lauantaina alkaa viikko 17, seuraavaan ultraan tasan kuukausi.

      Tsemppiä loppukuukausiin!

      Tykkää

      • Kiitos tsempistä! Mulla meni helposti viikolle 20 tai jopa 21, että aloin olla varma, että nyt ne on niitä (liikkeitä).

        Tykkää

  3. Ja nythän tuo masu ”tärisee” itsekseen, paidan läpikin huomaa kuinka se kohoilee ja laskee. Melkomoista 😮

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s