Asenteestahan kaikki on tunnetusti kiinni. Tulee eteen masennus, syöpä, onnettomuus, työttömyys, keskosvauva, raiskaus, rahattomuus tai avioero – asenne se ratkaisee. Pahankin päivän voi kääntää kullaksi, kun illalla juo lasin kuohuvaa ja katselee avoimin mielin kohti päivää nousevaa. Muistaa kiinnittää huomion kadun aurinkoiseen laitaan ja kokea roppakaupalla kiitollisuutta. Silloin eivät kovemmatkaan haasteet pääse niskalenkkiin.
Jokainen on oman onnensa seppä!
Mutta minulla on asenneongelma. En usko onnen ankaraan asennepuheeseen. En etenkään silloin, kun se on yritys paikata jättimäisiä avohaavoja pikkulaastarein keinoin. Asennepuhe on pahimmillaan kevyt ja ymmärtämätön, inhimillisyyttä pilkkaava ratkaisu. Se jättää yksinäisen yhä yksinäisemmäksi. Se tuottaa tuplatuskaa, kun jo olemassa olevan tuskan lisäksi ei koe pystyvänsä edes asennetalkoisiin mielensä oikaisemiseksi.
Onko onni pelkkä valinta? Ja voiko aito, inhimillinen elämä edes olla vain onnea?
Myönteisyydestä ja kiitollisuudesta on tunnetusti apua arkisissa ongelmissa ja mielialan tavallisissa möyrinnöissä. Sen sijaan vaikeiden elämänkriisien, alkoholismin, uskottomuuden tai vakavan sairauden äärellä pelkkä asenne ei ratkaise. Sitä ennen ovat ratkaisseet jo monet muut asiat.
Pahimmillaan asennepuhe on ankaraa syyllistämistä ja kapeaa katsontaa, jossa ei ymmärretä ihmiseloa moniulotteisesti. Lähtökohtamme eivät ole tasavertaiset. Elämänkortit eivät jakaudu oikeudenmukaisesti. Yksi kasvaa pullon varjossa, toinen lyövän käden uhassa, kolmas vailla ymmärtävää aikuista, neljäs sairaana syntyneenä. Myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa: toinen kestää luonteensa avuin enemmän, toisen ollessa haavoittuvampi. Kun on saanut vahvat eväät lapsuudessaan, muodostaa myös aikuisuudessa tasapainoisempia ihmissuhteita, saa enemmän apua ja osaa ilmaista itseään sosiaalisesti tarkoituksenmukaisemmin. Tämä kaikki auttaa pärjäämään ja ylläpitämään luottamuksellisempaa asennetta itseen, toisiin ja elämään ylipäätään.
Ajassamme on asenneongelma. Se juhlii kovuutta, täydellisyyttä, huippuonnellisuutta ja armotonta puskemista. Ne, jotka huutavat kovimmin ja tahkovat huimimmin, ovat nyt ihailtuja supervoittajia. Haavoittuvuus ja inhimillisyys ovat jääneet huippujen ankarien asenteiden alle. Moni jää vaille ymmärtävää asennetta, ilman oikeutta tavallisuuteen, armollisuuteen ja jaettuun tuskaan. Moni jää näkymättömäksi, koska asenne ei ole kohdallaan, eikä onnea osattu rakentaa omin avuin.
Minulla on siis asenneongelma. En usko aukottomasti oman onnen seppyyteen. Elämä ei ole onnikilpailu tai voittokulkutykitys. Aikuisilla on mahdollisuus ottaa vastuu elämästään, mutta taidot siihen kehittyvät ihmiselon matkalla ja ovat siten myös historiansa tuote. Opittua onnea on sekin, että uskaltaa ja osaa turvautua toisiin.
Oman onnen sepälläkin on sepän työkalut. Ihmisyydessä onnen työkalut ovat toiset ihmiset ja turvalliset ihmissuhteet. Myötätunto, itse itselle ja toinen toiselle annettuna sekä yhdessä jaettuna, on voimakkain työkalu onneaan etsivälle.
Asennettaan voi tarkistaa myös hän, jolta herkkyys ja inhimillisyys ovat jääneet huippuihmisyyden ja menestyksen tahkonnan kärkeviin jalkoihin. Vaihtoehdoksi ehdotan myötätuntoista asennetta niin omiin kuin toisten murheisiin ja onnellisuuksiin.
Onnellisuus on koko kylän asia, ei vain yhden yksinäisen sepän.
Väestöliiton blogi 
Ongelma on se, että taomme sepäntaidoillamme opitun kaavan mukaista elämää, emme sitä elämää minkä alunperin tahdoimme, ja se on ainoa elämä joka tuo onnellisuuden. Jos oma elämä ja onnellisuus kiinnostaa, kannattaa tutustua tähän: http://www.alkuajatus.org
TykkääTykkää
Presiis!
Tuohan on oikeastaan narsismin juhlaa. Kun kaikki on oman onnensa seppiä, ei tarvitse muistakaan välittää. Solidaarisuus ja lojaalius hiiteen; käytetään härskisti muita hyväksi oman onnen eteen – ja jos joku tallautuu jalkoihin, niin ASENTEESTAHAN SE VAIN KIINNI ON, jos tämä tuntee itsensä hyväksikäytetyksi. Ja jos tämä tallottu vielä erehtyy valittamaan kurjuuttaan, niin sellainen negatiivinen ihminenhän täytyy sitten vain sulkea elämästä pois, ihan niinkuin somemeemeissä sanotaan.
TykkääTykkää
On totta, että hyvä ei jakaannu tasan ihmisten kesken, toisinaan tulee eteen vaikeitakin tilanteita, sellaisia, joita ei toivoisi kenellekään! Ihmisyyteen kuuluu kyetä silti kohtaamaan ne. Kaikki tragedia on henkilökohtaista. Onko väärin opettaa kuin Yhdysvaltain presidentti Diwight D. Eisenhowerin äiti kuuluu tehneen: ”On pelattava niillä korteilla, jotka jaossa saa!”
Pidin joskus töissä ollessani eräänlaisena ”raamattunani” Alex F. Osbornin kirjaa Applied Imagination (tosin luin sen ruotsiksi nimellä Tillämpad fantasi). – Siinä on kertomus miehestä, jolle kepulikonstein myytiin täysin hedelmätöntä, kivikkoista joutomaata, joka vilisi pelkästään kalkkarokäärmeitä! Luulisi, että moinen lannistaisi kenet tahansa, mutta häntä ei! – Mitäs, mies hyödynsi käärmeet, perusti paikalle seerumitehtaan ja teki sievoisen omaisuuden vastamyrkyillään! – Tarina on perin amerikkalainen, mutta kuvastaa silti toiveikkuutta: ”Per aspera ad astra!” – Aina voi toivoa, vaikkeivät kaikki toiveet toteutuisikaan!
Hyvää päivää kaikille!
TykkääTykkää
Aivan loistava kirjoitus asenneongelmasta, jonka itsekin allekirjoitan omistavani ja jota en edes häpeä. Kerrankin kirjoitus, josta allekirjoitan jokaisen sanan ja jonka ylpeänä linkitän facebook-sivulleni kuvaamaan omaa ajatusmaailmaani.
TykkääTykkää
Asenne ei tarkoita sitä, että olet oman onnesi seppä mutta oikealla asenteella voit selvitä elämän vaikeimmistakin haasteista.
Tutustu vaikka Phil Hanseniin, taiteilijaan jonka tie vaikeuksien kautta voittoon hakee vertaistaan. Hänen tarinansa kertoo myös päättäväisyydestä ja luovuudesta. Hän on antanut antanut esimerkin miljoonille miten tuskaisistakin tilanteista voi selvitä kunhan ottaa haasteen vastaan ja lähtee ratkomaan sitä ennemminkin kuin velloo epäonnessaan.
TykkääTykkää
Ehkä kaikkein parasta näissä on se, että ammatti-ihmiset, kokemuksellaan ja koulutuksellaan ottavat asioihin kantaa ja antavat näkemyksiä. Saa hyvällä omallatunnolla jättää kaikkien keittiöterapeuttien omaan elämäänsä ja kapeaan näkemykseensä viittavat jutut omaan arvoonsa.
Omasta uskottomuus kokemuksesta on jo neljä vuotta ja olen käyttänyt asian käsittelyyn ammatti-ihmisiä, kirjoja/tutkimuksia ym. Ystäviä sen verran mitä he osasivat ja kykenivät kuuntelemaan. Tietyllä tapaa surullista, että moni ei siihen pystynyt. Eli kuulla silloin minua, kun itsellä oli kriisi päällä. Silloin kun olisin tarvinnut tukea, olkapäätä. Ei sellaisessa tilassa ole omalla positiivisuudella paljoa tilaa.
Minulla oli (huom.sanamuoto) naispuolinen ystävä, jolle olin vuosien ajan jutellut ja jakanut eri elämäntilanteiden asioita. Hän oli aina ollut se positiivinen jolle positiivisuus oli ratkaisu kaikkeen. Kun hän sitten hurahti verkostomarkkinointiin (joka käyttää tuota positiivisuutta ja hyväuskoisuutta vahvasti hyödykseen), ja kun itse kieltäydyin jatkamasta siinä hommassa (kaksi viikkoa riitti), niin siihen se ystävyys aikalailla jäi. Hän oli tuntenut itsensä sylkykupiksi sanomansa mukaan ja loukkaantui siitä, etten ottanut hänen ”asenne” apuaan vastaan. Johon siis kuului tuo verkostomarkkinointi.
Koin asian niin, että minuun yritettiin lopulta tuputtaa väkisin ”oikeaa” asennetta, kuin sitä että huoliani, murheitani ja suruani olisi kuunneltu. Ei ole onnistunut ystävyyden korjaus jälkikäteen, hän loukkaantui jostain niin syvästi, eikä toisella ole ollut halua nähdä kolikon toistapuolta. Siksi, monellakin tapaa kirjoitus koskettaa itseäni syvältä.
Edelleen taistelen luottamuksen kanssa, yritän löytää positiivisia asioita, paremman huomisen, toiveineen ja muineen. Vaikeaa on silti. Minulta meni aikanaan kaikki. Tai kaikki jota päässään ehti kuvitella. Perhe, lapset, tulevaisuus.
Elämänkriisit opettaa, jos niistä haluaa oppia. Paljon pystyy vaikuttamaan asioihin. Vaikka aikaa on kulunut jo paljon, ei positiivisuus ole ratkaisu kaikkeen. Ei positiivisuus pyyhi pelkojani, ei positiivisuus tuo sitä yhtäjaoikeaa luokseni. Ei positiivisuus ole poistanu lääketieteellisesti todettua masennustani. Ei positiivisuus ole ratkaissut useita leikkauksia, yrittäjyyden ongelmia ja muita.
Teen töitä edelleen niillä työkaluilla joita olen matkan varrella saanut. Se riittää mihin riittää. Enempään en pysty vaikka haluaisinkin. Olla iloisempi, onnellisempi, positiivisempi. En vain väkisin siihen pysty. Mun vain täytyy toivoa edelleen, jostain löytää se toivo että asiat olisivat tulevaisuudessa paremmin.
Ehkä asenne ratkaisee, kova työ ja usko. Mutta ei se, että laittaisi hymynaamarin kasvoilleen ja kuvittelisi asioiden olevan kunnossa, vaikkeivat ole.
TykkääTykkää
Kiitos, hyvä teksti. Näin tästä lainauksen facebookissa, ja piti etsiytyä alkuperäislähteen äärelle. Intohimoisimmin siihen, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet sinnikkyydellä, älykkyydellä ja ahkeruudella rakentaa itsestään supermenestyjiä tuntuvat uskovan ne, joilla on poikkeuksellisen hyvät materiaaliset ja sosiaaliset lähtökohdat elämään. Meille muille jää tehtäväksi tasapainotella sen kanssa, miten saamme rakennettua yhteisönä itsellemme ja toisillemme riittävän hyvän elämän. Siihen kun ei vaadita täydellisyyttä, erehtymättömyyttä eikä edes rajatonta uutteruutta.
TykkääTykkää
Moi. Erinomainen bloggauksesi aiheutti ajatusmyrskyn meillä :-D: http://www.kiinnostaakohuumeet.fi/2014/09/17/mita-paihdevalistuksen-tarina-kertoo-nuorille-maailmasta/
TykkääLiked by 1 henkilö
Elämässä ei aina voi asennettaan tarkentamalla tulla onnelliseksi. Hyvin alkuun lähtenyt lapsuus ja nuoruus voi kääntyä sairastumisen, liitännäissairauksien ja lääkitysten yhteisvaikutuksesta sellaiseksi tuskaksi, ettei onnellisuutta voi edes tavoitella. Ainoa keino edes selvitä jotenkin, on elää päivä kerrallaan – huomisesta ei tiedä. Onni voi olla pari hyvää päivää ilman kipua tai tuskaa. Elämänarvot ovat nousseet perheessä uudelle tasolle, ostamisen sijaan henkiset arvot, perhe ja ystävät ovat tärkeimmät asiat. Tavoitteita voi tarkentaa, millainen on hyvä elämä ja millainen hyvä ihminen? Riittävän hyvä 🙂
TykkääTykkää
Olen ihastunut kirjoituksiisi! Tähän mennessä ei ole tullut vastaan sellaista, mitä en allekirjoittaisi.
TykkääLiked by 1 henkilö