Minun perheeni

Mietimme ystäväni kanssa taannoin perhe-sanan merkitystä. Kuka kuuluu perheeseen ja miksi? Miten ”pääsee osaksi” perhettä? Mikä on perheen merkitys omassa elämässä?

Minun perheeseeni kuulumme minä, kihlattuni ja meidän yhteinen koiramme. Lisäksi lasken myös omat vanhempani, veljeni tyttöystävineen, ”anopin”, kihlattuni siskot perheineen ja kaikkien näiden ihmisten koirat perheeseeni. Kaikki perheeseeni kuuluvat ovat minulle rakkaita ja tiedän, että voin turvautua heihin, jos tarvitsen tukea.

Kun kysyin ystävältäni ketkä hänen perheeseen kuuluu, vastaus oli simppeli; minä, avomieheni, äitini ja veljeni. Toinen ystäväni taas luetteli minulle ydinperheensä, kaikki serkkunsa ja jopa osan ystävistään. En ollutkaan aikaisemmin ajatellut, että perheeseen voisi kuulua myös ystäviä. Muutenkin totesimme että tuo perhe-käsite taitaa olla hyvinkin henkilökohtainen asia.

Minä määrittelen perheeseeni kuuluvat hyvin yksinkertaisesti. On kyse sukulaisista, joihin minulla on vahva side ja joiden kanssa olen paljon tekemisissä. Jos minulla ei olisi sukulaisia, tai en olisi heidän kanssa väleissä, voisin hyvinkin määritellä perheeni läheisistä ystävistä.

Miksiköhän määrittelen perheeni juuri tällä tavalla? Miten nämä ihanat ihmiset ovat ”päässeet osaksi” minun perhettäni? Milloin aloin laskea esimerkiksi veljeni tyttöystävät osaksi perhettäni? Totesin, että minun on hankala vastata tähän kysymykseen. Ehkä kyse on siitä, että olen paljon tekemisissä esim. veljieni kanssa ja tulen hyvin toimeen heidän tyttöystäviensä kanssa. Olen myös paljon yhteydessä suoraan veljieni tyttöystävien kanssa, jos minulla on heille asiaa.

Perhe-sanan määritteleminen on minun mielestäni oikeastaan aika mahdoton tehtävä. Jokainen määrittelee perheensä itse, ja todennäköisesti esim. kihlattuni perhe ”näyttää” erilaiselta kuin minun. Miten sinä määrittelet oman perheesi?

Lisää aiheesta:

MIKÄ PERHE? Perhe eri kulttuureissa

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.