Neuvolassa

Image

Tästä voi tulla aika urpo odotusblogi. Ennen kuin muutin takaisin Suomeen puolitoista vuotta sitten, en ollut seurannut suomalaisia tiedotusvälineitä melkein kymmeneen vuoteen.  Enkä blogeja. Varsinkaan odotus- tai äitiysblogeja. Viime vuoden aikana olen seurannut joitakin odotusblogeja, jotka olivat alun perin lapsettomuusblogeja. Muuten olen pysynyt kaukana odotus- ja äitiysaiheisista mediasisällöistä.

Luultavasti kaikki mihin kiinnitän huomiota, on käsitelty jo moneen kertaan toisaalla. Niin kuin nyt tämä:

Miten voi olla mahdollista, että neuvolasta saa mukaan äitiyskortille ja neuvolan ajanvarauskortille tarkoitetun näpsäkän muovitaskun, joka on erään pankin mainos? Onko äitiyspakkauksessa tuotesijoittelua kuin formulakisojen varikolla?

Muuten neuvolassa meni eilen niin mukavasti, että pyydettiin päästä virallisesti tämän väärän – vähän kauempana kotoa olevan – neuvolan asiakkaiksi.

Neuvolan täti oli oikea täti, eli lähemmäksi mun äidin kuin mun ikäinen. Hän vaikutti huumorintajuiselta järjen ihmiseltä ja puhui fantastisen hyvää englantia, mikä on ihan mahtavaa Suden kannalta. Ja sekin oli hyvä sattuma, että tädin tytär asuu ulkomailla ulkomaalaisen vävyehdokkaan kanssa. Ainakin oman ulkomaalaisurani aikana oli helpointa asioida sellaisten ihmisten pakeilla, jotka osasivat ajatella että on olemassa muitakin tapoja tulkita maailmaa kuin oman kulmakunnan totuus. Henk. koht. elämän ulkomaalaiskontaktit tai oma ulkopuolisuuden kokemus eivät ole taipumuksen edellytys, mutta kyllä niillä jonkinlainen vaikutus on. Tältä kannalta meillä on käynyt hyvä flaksi sekä Väestöliiton omalääkärin kanssa että nyt neuvolassa.

Bonuksena matkalla metroasemalta neuvolaan on kiinalainen ravintola, jossa oli mukiinmenevä lounasbuffetti! Voin kertoa paikankin: Herttoniemen neuvola Helsingissä. Mutta tädin henkilöllisyyttä en paljasta, sillä se on nyt meidän täti. Ja voihan yhtä mukavia olla muitakin.

Muuten vieläkin aika epätodellinen olo.  Tuntuu oudolta, että alkuraskauteen liittyy näinkin paljon asioita, jotka on järjestettävä, vaikkei ole ollenkaan varmaa, että raskaus jatkuu. Neuvola olisi pitänyt varata heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Ja myös kromosomipoikkeavuuksien seulonta on tehtävä (labrakokeilla ja ultraäänellä) raskausviikoilla 9–13, eli siinä vaiheessa kuin keskenmenon riski on vielä aika suuri.

Silti jokainen päivä on lahja. Tajusin sen tosi vahvasti eilen illalla, kun katselin valokuvaa onnettomuudessa kuolleen ystävän muistokirjoituksessa. Kuva oli otettu onnettomuuspäivänä. Ystävä seisoo kädet levällään vastatuulessa keskellä autiota maisemaa. Näyttää siltä kuin hän suhtautuisi maailmaan samanlaisella luottamuksen ja uteliaisuuden sekoituksella, kuin tutustuessamme melkein kymmenen vuotta sitten.

Olin kuullut onnettomuudesta yhteiseltä tuttavalta jo vähän aikaisemmin. Samalla hän kertoi, että ystävä oli raskaana. Vasta kuvasta näin, miten pitkällä.

Itkin, vaikka oikeastaan tunsimme toisemme niin pintapuolisesti, että itkeminen tuntui muiden surun varastamiselta. Tunsimme sielunsukulaisuutta, mutta se oli kuitenkin aika tyypillinen expat-pikaystävyys: kaksi isojen muutosten aikaa elävää nuorta ihmistä kohtaa kaukana kotoa ja viettää lyhyen intensiivisen jakson saman katon alla. (Paitsi että pihalla olisi ehkä osuvampi termi. Istuimme tuntikausia Herra Pekonin ja minun kodin pihalla, kuvassa näkyvien puiden latvoja tuijotellen.) Myöhemmin kirjoitellaan harvakseltaan, muttei enää koskaan osuta samaan aikaan samaan paikkaan.

Miten sattumanvaraista kaikki on. Että minä tulin raskaaksi. Että olen raskaana vielä tänään. Että hän on kuollut ja minä käyn neuvolassa. Että hänen kumppaninsa joutuu hautaamaan sekä rakastetun että syntymättömän lapsensa. Että hänen vanhempansa ovat joutuneet vastaamaan puhelinsoittoon, jota jokainen vanhempi pelkää – ehkä vielä enemmän ne, joiden lapset ovat kaukana kotoa.

Ainoa ratkaisu sattumanvaraisuuden ja epäreiluuden käsittämiseksi on ottaa jokainen päivä lahjana. Silti ihan hirveän surullista.

Mietin, mikä on paras tapa lähettää osanotto perheelle. Tuntuisi oudolta tehdä se Facebookissa.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

10 thoughts on “Neuvolassa

  1. Kuvittele, jos olisit tilannut neuvola-ajan heti testin jälkeen, olisit ehkä missannut tämän neuvola-tätin. Hienoa, että kohtasitte.
    Halauksin (pillittävä) äiti

    Tykkää

  2. Oho muovitaskulle. Me saatiin kirkas muovitasku, jossa ei ole mitään tekstejä. Pankilta kyllä hyvä veto – aika moni päätyy asuntokaupoille vauvauutisen jälkeen… Ehkä vähän kyseenalaista toimintaa, maybe, no?

    Tykkää

    • Joo, olin tosi yllättynyt. Huomasin sen vasta kotona. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi moinen diili on tehty. Ehkä uskaltaudun googlaamaan asiaa, vaikka oon vähän huolissani siitä, millaisiin loputtomiin hetteiköihin äitiysasioiden googlailu voi viedä.

      Tykkää

      • Tarkennus: siis miksi terveystoimen (vai mikä kunnallisen instanssin oikea nimi mahtaa olla?) puolelta on ollut tarpeen tehdä tuollainen diili? Ainakin minä voisin elää ilman taskuakin, jos niitä ei voida rahoittaa kuin mainoksilla.

        Tykkää

  3. Noita muovitaskuja tulee mm. vakuutusyhtiöiltä, pankeilta, lastenruokafirmoilta jne. Niitä sitten randomisti jaetaan kortin suojaksi. Neuvola ei niistä muuta hyödy kuin sen, ettei maksullisia koteloita (ilman tekstejä) tarvitse tilata. Firmoille se toki on mainosta siinä, missä muukin mainosmateriaali. Onnittelut raskaudesta! T. Eräs Neuvolantäti

    Tykkää

  4. Meidän neuvolassa noita mainoksellisia taskuja ei saanut kuulemma jakaa. Halutessaan sellaisen sai kyllä ottaa itse hyllystä.

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s