Soitin neuvolaan. Olisi varmaan pitänyt soittaa jo joku aika sitten. Nyt oli vaikea saada aikaa niille viikoille, joiden aikana siellä pitäää käydä ensimmäisen kerran. (En ollut ottanut huomioon, että tiettyjä asioita pitää tarkistaa tiettyinä ajankohtina.) Jos ymmärrän oikein, mulla alkaa lauantaina viikko 9. Sain neuvolan maanantaiksi, mutta toiseen neuvolaan kuin siihen, mikä oikeasti olis meidän neuvola.

Soittojono oli pitkä. Se johtui ilmeisesti jotenkin siitä, että moni pääkaupunkiseudun raskaana olevista naisista on huolissaan sikainfluenssasta. Sain syksyllä töissä influenssarokotuksen, ja luulen että siinä oli myös suoja sikainfluenssaa vastaan. En kyllä ole ihan varma. Kun en vieläkään ole täysin sisäistänyt, että olen oikeasti raskaana, en myöskään oikein osaa pelätä sikainfluenssaa.

Esimerkki siitä, miten pitkä matka mulla on vielä äidiksi:

Täytin neuvolaan tarvittavia esitietolomakkeita. Niissä kysyttiin vanhempien sairauksista. Siinä oli omat kohtansa isän sairauksille, ja äidin. Täytin tunnollisesti isän kohdalle psyykkiset ja neurologiset ongelmat (krooninen masennus ja ääreishermostoa rappeuttava polyneuropatia). Sitten pääsin kohtaan ”äidin virtsatietulehdukset” ja pysähdyin miettimään, olenko ihan varma, että meidän äidillä on ollut pissatulehduksia.

Olin jo melkein kiinni puhelimen varressa, kun tajusin, että tässähän kysytään Suden ja mun terveydestä, eikä mun vanhempien. Hämmentävää.

Hyvää viikonloppua kaikille! (Erityisesti äidille ja isille, joiden nuoruuden lemmenpesän ovi kuvittaa tämänkertaista bloggausta.)