Ikääntyneenä seksi on ylellistä

Elämä kulkee rinnakkain kulttuurisen ikäkäsityksen kanssa. Stereotyyppiset asenteet iästä ja kyvystä seksuaaliseen nautintoon voivat olla aivan eri janalla. Monilla ikäihmisellä on edelleen vahvoja seksuaalisia tuntemuksia ja haluja, vaikka ikäsyrjintää harjoittava yhteiskunta ei sitä tunnustakkaan.

Todellisuudessa ikääntyneet ihmiset ovat seksuaalisempia kuin yhteiskunta on halukas myöntämään. Ikääntyneet naiset eivät muistuta Whistlerin maalauksessa kuvattua taitelijan äitiä, eivätkä miehet ole rupsahtaneita Turhapuroja. Vanhuus ei ole sellaista, kun nuorempana luuli. Nautitaan varttuneista vuosista ja annetaan nautintoa toiselle. Nauretaan sängyssä myös epäonnistumiselle, nuorena siihen ei pystytty. Kaikki on paljon hauskempaa, kun on sovussa oman itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa.

Toiset kaipaavat seksiä ja miksi ihmeessä näitä haluja olisi, jos ruumis olisi haluihin liian vanha? Tilanne seksin kaipuun osalta voi olla myös seuraavanlainen: ”Ei tässä ole kyse pelkästään seksistä ” sanoi mies, johon nainen vastasi ”ehkä sinulle ei ole, mutta minulle on”.

Toiset menettävät ajan kuluessa syystä tai toisesta kiinnostuksensa seksiin. Toisinaan kiinnostus hiipuu siksi, että seksiä ei harrasteta. Toiset taas pohtivat koko ikänsä, mitä muut heistä ajattelevat. Monet eivät välitä siitä rahtuakaan.

Eläkkeellä on ylellistä, kun seksiä voi olla vaikka keskellä päivää. Ennen siihen oli aikaa vain työpäivän jälkeen väsyneenä nukkumaan mennessä.

Nuorempi rakastettu on vielä kova pala nieltäväksi läheisten, tuttavien ja ystävien piirissä sekä koko yhteiskunnassa, tilanne rikkoo kaikkia sosiaalisia tabuja. Elämä kuitenkin jaksaa yllättää.

Olla vapaa ja vähemmän pelokas siitä, mitä elämällä on tarjottavana. Päällimmäisenä mielessä saattaa olla intiimielämän tarve parisuhteen sijaan. Joillakin on yksi pitkä suhde, toisilla useampia pitkiä suhteita. Toiset muuttavat suhdettaan samalla, kun itsekin muuttuvat vastaamaan sen hetkiseen elämänsä tarpeisiin sopivaksi. On myös niitä ikäihmisiä, jotka välillä elävät parisuhteessa ja välillä sinkkuina. Mahdollisuuksia on useita ja ne ovat joustavia. On hyvä olla yhdessä ja oman itsensä kanssa.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.