Tein tänä aamuna kello 5 positiivisen raskaustestin. Testi oli digitaalinen, sellainen joka ilmoittaa raskausviikkojen määrän hedelmöittymisestä kuluneet viikot raskaushormonin määrän perusteella.
2-3 on kait juuri se luku, mikä tässä vaiheessa pitää olla. Kesällä ensimmäisen inseminaation jälkeen sain samassa vaiheessa kiertoa tulokseksi 1-2, eli raskaushormonia oli elimistössä vain sen verran, mitä kiinnittymistä yrittänyt alkio oli ehtinyt tuotatuttaa. Nyt tämän pitäisi olla kunnolla kiinni – toistaiseksi ainakin.
On vaikea olla räjähtävän onnellinen, kun mikään ei ole vielä varmaa. Sanon saman, mitä olen lukenut tosi monen muun hoidoissa olleen blogista: epätodellinen olo.
Perverssi ajatus, että olisin osannut iloita intensiivisemmin, jos olisin tullut raskasksi ensi yrittämällä kolme vuotta sitten – tietämättä miten ikuisen lapsettomuuden pelko voi musertaa.
Jos tämä oikeasti on tässä, olen pohjattoman kiitollinen siitä, miten helposti me loppujen lopuksi onnistuttiin.
Kysyin Sudelta, mitä nyt tapahtuu. ”Well, life goes on as normal, and then nothing is normal ever again.”
Onpa ihana kuulla! Toivottavasti kaikki menee hyvin!
TykkääTykkää
Onnea, mahtavaa! Minulla onkin ollut tunne, että tänä vuonna on teidän vuoronne, sen inseminaation kanssakin kun pääsitte jo niin lähelle. 🙂 Halauksia! ❤
TykkääTykkää
Paljon onnea! Ihania uutisia sunnuntaiaamuun ❤ Toivottavasti tällä pikkuisella on voimia ihan tänne maapallolle asti 🙂
TykkääTykkää
Onnea!! ❤ ❤
TykkääTykkää
Voi Hilkka, olen onnellinen puolestasi ❤ menköön kaikki hyvin tästä eteenpäinkin!
TykkääTykkää
Ooh, onnea! Ihana uutinen! Sellainen hiipien voimistuva onnellisuus on myös ihan hyvä vaihtoehto 🙂
TykkääTykkää
Olipa mukavin aikainen tekstiviesti ikinä. Ja sun äänesi kun oli pakko sittenkin soittaa. Jatketaan yhdessä arkea tästä eteenpäinkin ja toivotaan että siunaus ja onni ovat matkassamme. Kimppaalaukshet rakkailleni!
TykkääTykkää
Voi taivas!! Mikä uutinen 😀 en ehtinyt vielä lukea koko kirjoitusta kun kyyneleet tulivat silmään jo ekan rivin jälkeen! Ok, syytän raskaushormoneja ja sitä, että olen seurannut taivaltasi jo jonkin aikaa ja hiljaa toivonut, että nyt-nyt-NYT tiesi vie sinne minne munkin! Vihdoin plussanneena en syystä tai toisesta aiemmin ole kirjoittanut. Hassua ehkä sulle lukea näitä sulle tuntemattomien kommentteja, mutta nyt en voinut enää olla hiljaa: onnea, onnea, onnea!
Anna
TykkääTykkää
Aivan mahtavaa!! Onnea! Olet vihdoin ja viimein raskaana, oikeasti. Epäuskoista varmasti, vielä pitkään, mutta viikko viikolta se tieto vahvistuu.. Itse päätin positiivisen raskaustestin tehtyä, etten murehdi tulevaa, olen raskaana, kunnes toisin todistetaan. Onneksi niitä todisteita ei ole tullut, vaan massu kasvaa ja Pikkunen potkii jo niin selvästi.. 🙂
Tästä se lähtee, teidän matka tuntemattomaan..
TykkääTykkää
Oioioi, mahtavaa!!!! Olen niin onnellinen sinun puolesta. Oih!
TykkääTykkää
Ihanaa!! Muistan hyvin tuon epäuskon ja hauraan onnen tunteen. Tiedätkö, eilen illalla nukkumaan mennessäni ajattelin sinua ja mietin, onkohan sulla sunnuntaina testipäivä. Hassu tää blogimaailma.
TykkääTykkää
Onnea Hilkka! Minulla oli kova usko, että nyt teillä onnistuu. Ihanaa että niin kävi ❤ Onnea matkaan!
TykkääTykkää
Vau! Paljon onnea!
TykkääTykkää
Onnea!
TykkääTykkää
Miten voikin tulla näin iloiseksi tuntemattoman ihmisen puolesta! Olen tasaisen usein käynyt kurkkimassa, mitä tapahtuu ja voi että! Onnea!
TykkääTykkää
Lämpimät onnittelut sinulle ja Sudelle! Miten riemukas uutinen!
TykkääTykkää
Kaikille yhteinen iso kiitos onnitteluista!
Hassua, että nyt tapahtui se, mitä ollaan odotettu tosi kauan, ja edelleen paras mahdollinen modus operandi vaikuttaisi olevan ajattelemisen välttäminen.
Susi katsoo olkkarissa pilkkivideoita YouTubesta. Ensin oli menossa video, jossa tehtiin itse pilkkimiseen soveltuvia vieheitä, ja sitten video, jossa amerikkalaiset pilkkijät ajoivat isot nelivetoautonsa järven jäälle.
Yritän nyt kehittää itselleni jonkun vastaavan raskauden ajattelemista hillitsevän aktiviteetin. Ehdotuksia otetaan vastaan!
TykkääTykkää
Upea uutinen! Mustakin jotenkin tuntui, että tässä on nyt hyvät plussapuhurit meneillään (ei hitto näitä blogeista opittuja sanoja) 😀
TykkääTykkää
Tuhannesti onnea teille! Olette plussanne ansainneet.
TykkääTykkää
Hitto, ihan mahtavaa! Onnea ihan älyttömästi, eilen illalla just sua mietinkin, et jokohan oot testannut 🙂 oon tosi iloinen teidän puolesta!
TykkääTykkää
Ihanaa!!! ja paljon onnea ♥ kyynel ihan tuli silmäkulmaan kun luin tämän!
TykkääTykkää
Ihanaa! Sydämelliset onnittelut! Pidetään peukkua edelleen…. 🙂
TykkääTykkää
Voi Hilkka – ihan mahtavaa! Sanat ei riitä, niin onnellinen olen puolestasi 🙂
TykkääTykkää
Mahtavaa, onnittelut plussasta!
TykkääTykkää
Voi onnea! Niin mahtava juttu :). Toivottavasti kaikki menee hyvin, tsemppiä!
TykkääTykkää
wooaaah! Miekin tirautin ilon kyyneleet kun satuin palstoille. Aivan ihania uutisia!
(ja niistä aktiviteeteistä, kaverit vois olla yksi)
TykkääTykkää
Onnea Rakkaat. Nyt kaikki peukut ja varpaatkin pystyyn kaiken onnistumiselle. Luin äsken vasta blogiasi ja nyt itkeä tihrustelen täällä…Onnesta
TykkääTykkää
Kiitos, ihana alkuhipsteri Tuula-täti ❤
TykkääTykkää
ihanaa, olen vilpitömästi onnellinen teidän puolesta!
ivf-loppuraskaus täällä meneillään, usein vieläkin epätodellinen olo.
paljon paljon onnea raskauteen!
TykkääTykkää
Ihan mahtavaa, onnea! On jännittänyt älyttömästi sun puolesta. Nyt iisisti vaan, päivä kerrallaan.
TykkääTykkää
Upea uutinen, valtavasti onnea!
TykkääTykkää
Aivan ihana uutinen! Itkettää ihan. Muistan, miten epävarmalle kaikki tuntui aluksi (ja jotenkin vieläkin). Toivomme T:n kanssa kovasti, että kaikki menisi hyvin!
TykkääTykkää
Ihania uutisia täällä! Paljon onnea! Ja paljon mielenrauhaa tuleviin viikkoihin ja kuukausiin!
TykkääTykkää
Jälleen kaikille yhteiskiitos toivotuksista ja neuvoista. (Saa muuten neuvoa, en pistä pahakseni – noudatan sitten mitä lystään 🙂 )
Kello on 22:39 testipäivän iltana. Ainakin vielä nyt luulen olevani vielä raskaana. Alamahassa on sama tunne kuin viime päivinä.
Aamulla soitan klinikalle. Sinne pitää ilmoittaa, miten testissä kävi. Olisi muuten kyllä saanut käydä labrassakin raskaustestissä, mutta kotitesti tuntui helpommalta vaihoehdolta – varsinkin kun digitaalinen testi antaa myös osviittaa raskaushormonin määrästä. Sen edellisen raskaana-ei vaiskaan -kokemuksen jälkeen päätin, etten käytä muita kuin digitaalisia.
Samalla kysyn klinikalta, saako nyt lopettaa lugesteron-kapselien käytön. Asiaan vihkiytymättömille (mutta älä lue tästä eteenpäin, jos olet heikkohipiäinen): niitä laitetaan emättimeen ja ne valuu sieltä yön aikana yökkärille ja lakanoille ja päivisin pikkuhousuihin runsaampana kuin mikään valkovuoto koskaan. Pikkarit esim. vaatii kaksi kierrosta pesukoneessa ennen kuin ne on entisensä. Tiedän, että olen kirjoittanut tästä just edellisessä postauksessa, mutta en voi välttää kiusausta ruikuttaa uudemman kerran. Mutta lugesteroneja kuitenkin on kiittäminen sitä, että kohdusta tulee mahdollisimman muheva alkiolle kiinnittyä – eli saattais olla, että niiden käyttöä pitää jatkaa.
Nyt hyvää yötä.
TykkääTykkää
Oih, onneaonnea isosti!!
Se kumman epätodellinen olo voi jatkua pitkäänkin, jopa loppuun asti 🙂 T.nimim. uskoin vasta kun tyttö oli sylissä 😉
Ps. meilläpäin piti lugestronia käyttää muistaakseni 8 viikolle asti 😦
TykkääTykkää
Kiitos Nanna. Tästä viisastuneena lähti aamun lugesteronit kehiin. Pienihän se epämukavuus on verrattuna mahdolliseen hyötyyn.
TykkääTykkää
Älyttömästi onnea ja pikkuiselle malttia pysyä kiinni. 🙂
TykkääTykkää
valtavasti onnea! Muistan kuinka epätodelliselta itse tuntui kun soitin labravastausta inseminaation onnistumisesta ja olin varautunut vain negatiiviseen. Kyllä koko raskausaika oli epätodellista, mutta tässä sitä ollaan, pienen pojan äiti.
TykkääTykkää
Onnea kovasti hienosta uutisesta 🙂 Meillä tuli lauantaina 12 rv täyteen. Vatsassa asukas voi varsin virkeästi. Viime viikolla kävimme sanomassa edellisen kerran heipat 🙂
TykkääTykkää
Onnittelut! Miten iloiseksi voikaan tulla itselle ventovieraan ihmisen uutisesta. (Päädyin blogiisi alunperin ulkosuomalaisblogeja selaillessani ja jäin seuraamaan tarinaa. Kaikkea hyvää tarinan onnelliselle jatkolle!)
TykkääTykkää
Kiitos Laura. Tekiskin mieli kirjoittaa enemmän paluumuuton vaikeudesta (hirmu vaikeeta on ollut, oon ollut yllättynyt), mutta oon jättänyt minimiin, kun menee aika lailla tämän lapsettomuusaiheen ulkopuolelle 🙂
TykkääTykkää
IHANAA Hilkka! Onnitteluni! Ja tiedätkö mitä?? Minäkin sain vihdoinkin toisen testiviivan näkyviin, ensin haamun haamuna, seuraavana päivänä haaleana mutta selkeästi erottuvana! 🙂 Että näin! Ajattelinkin eilen, että olisipa mahtavaa jos hilkkakin saisi sen plussan, ja niinhän siinä kävi! Nyt on ollut plussaonnea ilmassa!!!
TykkääTykkää
samat fiilikset muuten oli kuin sulla! En uskaltanut uskoa sitä todeksi. Että näin helposti tässä vain kävi, ja elämän suurin ihme tapahtui sisälläni minun ollessani täysin sitä aavistamatta! Ihan uskomaton olo, ei tätä pysty käsittää!
TykkääTykkää
p.s. sori, tuli Hilkka kirjoitettua vahingossa pienellä
TykkääTykkää
Nou hätä! Kiitos ja onnittelut takaisin.
TykkääTykkää
Ihan hirmuisesti onnea hyvistä uutisista! Se on kyllä maailman suurin ihme, kun uusi elämä saa alkunsa. Nauti (tai yritä ainakin nauttia) tästä ihmeestä 🙂
TykkääTykkää
Hurraaaaata, jippijaijee!! Varpaat ja sormet ristissä, kaikkea hyvää matkaan!
TykkääTykkää
Oiiiiiii! Oikein lämpimät onnittelut Hilkka ja Susi! ❤
TykkääTykkää
Hilkkaa!!!!!!!!!! Ihan mahtavaa, onnea onnea!!!! ❤
TykkääTykkää
Jokaisella lääkärillä on näköjään omat ohjeet. Meillä sanottiin, että lopeta luget, kun testi näytti plussaa. Kyseessä oli tuoresiirto, kuulemma pakastetun siirrossa olisi pitänyt jatkaa Lugesteroneja sinne 8. viikolle saakka. Hassua.
Itse lopetin (pelokkaana tosin..), kun oma lääkäri niin sanoi, ja lisäsi vielä että lugesteronia jatketaan jossain tapauksissa vain siksi, että odottavan äidin psyyke kaipaa sitä…(?) En sitten kehdannut jatkaa 😀 Ja toisaalta kyllä se kertoi siitäkin, miten luotin tähän lääkäriin.
On nämä kuitenkin aika outoja juttuja, ja osa lääkäreistä neuvoo eri tavoin. Mutta tosiaan, eihän se ole kuin epämukavuustekijä, mieluummin ehkä jatkaa käyttöä ns. varmuuden vuoksikin.
Epätodellinen olo on muuten edelleen joka toinen päivä täälläkin, vaikka nyt puolivälissä tunnen jo liikkeitä. Silti epäilen, että onkohan ne nyt mitään vai liikkuuko siellä vain ilma! Mutta onneksi aina välillä uskaltaa olla ihan vaan onnellinenkin 🙂
Anna
TykkääTykkää
Moi Anna. Kiitos siis myös edellisestä viestistäsi. Juu, juuri noin hoitaja neuvoi nyt aamulla klinikalle soittaessani. Eli saan lopettaa lugesteronien käytön. Ihan mahtavaa, hyvästi mömmöt!
TykkääTykkää
Hei kiitos taas kaikille terveisistä! Ystävät ja sukulaiset ootte tunnetusti ihania muutenkin, ja on tosi kivaa kuulla myös blogimaailman vanhoista ja uusista tutuista. Kiitos!
TykkääTykkää
Ihan hirveästi paljon onnea! On paljon mukavampi toivotella tätä sellaiselle, joka todella ymmärtää, miten hankalaa noin pitkälle on päästä ( niille ”ekasta yrityksestä tärppäs ”-ihmisille on paljon hankalampi toivotella). Ihan mahtava uutinen ja antaa todella toivoa meille perässä (toivottavasti) tuleville! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Hanna. Silti mulla on semmoinen olo, että (jos tää siis onnistui) me selvittiin tosi vähällä. Heti kun päästiin ivf-vaiheeseen ja kävi selväksi, että meidän solut leikkii kuin leikkiikin toistensa kanssa – ja vielä ihan hyvin – pahin pelko väistyi. Ja ensimmäisen ivf:n ensimmäisessä siirrossa onnistuminen on ylipäänsä ihan hirveän armelias tilanne. Tässä ei joutunut miettimään, että mitä jos nämä jykevämmätkään hoidot eivät auta meitä. Mutta kiitos joka tapauksessa onnitteluista ja teille onnea matkaan!
TykkääTykkää
Hei Hilkka!
Löysin blogisi selatessani lapsettomuusaiheisia blogeja. Onnea todella paljon positiivisesta raskaustestistä! Itselleni tehtiin ensimmäinen alkionsiirto viime perjantaina ja nyt odotellaan miten käy. Hoito oli meillä jo toinen, mutta ensimmäisellä kerralla yksikään saadusta neljästä munasolusta ei hedelmöittynyt. Meillä lapsettomuuden syy on hyvinkin selvillä, eli minulla on heikko munasolun tuotanto ja miehellä spermassa ongelmaa. Tälläkään kertaa ei saatu yhtään alkiota pakkaseen.
Varsinainen syy, miksi kommentoin, liittyy Lugesteroniin. Minulla on progesteronina Crinone. Sitä laitetaan annosruiskullinen aamuin illoin emättimeen. En tiedä mitä muuta eroa sillä on Lugesteroniin, mutta tuo ei tahraa muuta kuin pikkarit, eikä niitäkään kovin pahasti. Kuuluuko Lugesteron kela-korvattaviin lääkkeisiin? Tuo Crinone ei, ja sen hintakin on melko suolainen, muistaakseni 15kpl 90 euroa. En ole törmännyt muihin, jotka sitä käyttäisivät, joten mietin jos se olisi tuo hinta ja se, ettei siitä saa kelalta mitään, että lääkärit määräävät hankalampia mönjiä.
TykkääTykkää
Hei Luppakorva, kiitos viestistä!
Oho onpa tuo sun lääke tyyris. Lugesteronkaan ei ole Kela-korvattava, mutta muistaakseni se ei ole lähellekään noin kallis (tosin mulla on hyvin hatara muistikuva käyttämieni lääkkeiden hinnoista, koska ne on kaikki niin kalliita, että oon katsonut parhaaksi unohtaa hinnat mahd pian).
Ehkä siihen on jokin syy, että sulle on määrätty juuri tuota? Siis muukin kuin että lugesteron on epämiellyttävä käyttää. Jos ihan totta puhutaan, niin oon niin pihi, että jos saisin valita, käyttäisin mieluummin lugesteronia kuin kalliimpaa vastaavaa, mutta vähemmän sotkuista.
Suurin syy lugesteronin supersotkuisuuteen mulla on, etten osaa pitää öisin pikkuhousuja, joiden kuvittelisin pysäyttävän lugesteron-virrat. Äiti on nimittäin opettanut pienenä, ettei alushousut jalassa pidä nukkua, ettei alapää haudu.
(Ei siis seksisyitä tässä alkkarittomuudessa. Kommando lugesteronin käyttäjä mummun vanhassa mariyöpaidassa ei ole varsinainen seksin papitar 🙂 )
Toivon hirveästi onnea alkion kiinnittymiselle ja sen taloksi asettumiselle. Käy kertomassa, miten kävi?
Sormet ja varpaat ristissä!
TykkääTykkää
Hei Luppakorva,
kurkkasin vanhoista resepteistä Lugestronin hinnan, 15kpl noin 17€. Niitä tosin meni aika paljon, meillä annostus oli 2 aamulla ja 2 illalla kolmen kuukauden ajan, mutta silti taitaa jäädä edullisemmaksi kuin tuo sinun käyttämäsi. Ja inhottavaahan niiden käyttö oli, vaikka siihenkin ajan myötä tottui, että aina oli housut tahmassa 🙂 Toivottavasti tulee positiivinen tulos teille!! Meillä oli ihan samat ongelmat ja vastoinkäymisiäkin matkan varrella, mutta nyt on toinen lapsi tulossa hoitojen avulla. Eli toivoa on, tsemppiä ja jaksamista!
TykkääTykkää
Googlettamalla löytyikin syy kalliimpiin lääkkeisiin, eli Lugesteronissa on maapähkinäöljyä, ja olen lievästi allerginen maapähkinälle. Olin jättää tämän kertomatta esitietolomakkeessa, mutta jotenkin se tuli esille ja se on ilmeisesti vaikuttanut lääkevalintaan. Vähän hölmöltähän tämä tuntuu, kun kuitenkin tulee välillä syötyäkin niitä maapähkinöitä. Mutta voihan se olla, että alakautta otettuna niistä tulisikin oireita, joten hyvä näin 🙂
Kerron kyllä miten kävi kiinnittymisen kanssa, ja onnea vielä teille oikein paljon!
TykkääTykkää
Voi Hilkkanen ja Susj! Ihan mahtava uutinen! Oma vastaava päivä noin 7 vuoden takaa palasi elävästi mieleen. Raskaustesti on vieläkin tallessa, eivätkä viivat ole vieläkään himmenneet. Nauti nyt onnen päivistä sinä odottava Äiti! Rakkautta ja kuormakaupalla onnea!
TykkääTykkää
Oi Sippe, kiitos Siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun eka kerran kysyin sulta neuvoa hoitoasioissa. Vaikkei siitä varmaan ole kuin pari vuotta. Mun digiraskaustestin näyttö oli simahtanut jo tänään iltapäivällä, joten heitin roskiin.
TykkääTykkää
♡ niinpä, mutta sulla on sitten tämä päiväkirja.
TykkääTykkää
Voi että, Onnea isolla Oolla! Mielettömän ihana uutinen. Antaa toivoa myös lukijoillesi. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Anni.
TykkääTykkää