On sitä ennenkin pärjätty, vaikkei vauvoja kantoliinoissa kanneltu ja itkuhäläreillä vahdattu. Hyvin pärjättiin pelkällä puuhellalla, vailla mikroja ja eineksiä. Kaikki on omin avuin kestetty ja yksin itkut itketty. Eikä jääty tuleen makaamaan! Tosimiehet ja supernaiset osaavat itsekseenkin. On sitä pärjätty, vaikkei mitään terapeutteja ollut joka kulmassa. Eikä niitä kyllä olisi tarvittukaan, koska niin pirusti pärjättiin.
Pärjäämisen kulttuuri on suomalaisittain korkealle arvostettua, eikä sen kääntöpuolesta paljoa puhuta. Pärjäämme varhain, itsekseen ja omin avuin, jopa niin hyvin, ettei edes kriisien kohdissa tarvitse hakea apua. Kyllä tässä pärjätään, on tuttu lause monelle huolestuneelle läheiselle ja ammattiauttajalle. Ja Kyllä sinä pärjäät on surullisen usein tarjottu laiha lohtu. Ja sellaistahan elämä välillä on – silkkaa sietämistä ja selviytymistä vaikeista hetkistä, vailla vaihtoehtoja.
Jatkuva pärjäämisen pakko kuitenkin on elämää minimiliekillä.
Aihetta pohditaan paljon terapiavastaanotoilla, sillä useimmiten olisi jotenkuten kestetty vielä ilman apuakin. Pitkän päälle elämä vain on ollut kovin kovaa, etäistä ja tunteetonta suoritteista puskua päivästä toiseen. Pärjääminen on sukua superreippaudelle, yltiövahvuudelle ja pakkopositiivisuudelle. Pärjääjä ei rasita muita, koska pystyy omillaankin. Kulissit voivat olla komeat, mutta niiden takana ammottaa uuvuttava yksinäisyys.
Pärjääjän historiassa ei usein ole ollut vaihtoehtoja. Hän on aikanaan jäänyt tunteineen ja oloineen yksin, ja jättäytyy samaan yksinäisyyteen aikuisena itsekseen. Kun ei ole saanut olla heikko, tarvitseva ja tunteellinen, on vierasta suoda sitä itselle myöhemminkään. Vaan kumpaa toivoisit: kärsiä yhdessä läheisesi kanssa toista tukien, hankaluudet läpi kulkien? Vai nähdä vain pärjäävät naamiot, kärsimyksen piiloutuessa yksinäisyyden hetkiin? Kumpaan ohjaat itseäsi, lastasi, ystävääsi, puolisoasi?
Pärjääjän elämä on kuin ajoa tyhjillä pyöränkumeilla.
Kyllä tyhjilläkin kumeilla voi ajaa, mutta matkanteko on survomista eteenpäin raskain poljinnoin. Pärjäämisestä luopuessa kumit täyttyvät ilmasta ja matkanteko kevenee. Ylämäet ovat edelleen ylämäkiä, mutta töyssyt kummahtavat pehmeämmin ja alamäet kierivät kepeämmin. On myös hetkiä, jolloin vauhti vie itsessään ja voi keskittyä nautiskeluun. Raskaimmissa kohdissa voi tunnustaa itselle ja kertoa toiselle, että ei, en totisesti pärjää. Ja toinen voi työntää tai kantaa sitä, joka uskaltaa luovuttaa pärjäämisestä. Oikeat kohtaamiset syntyvät haavoittuvissa hetkissä toisen kanssa, vailla valenaamioita.
Elämällä on suunnattomasti enemmän tarjottavana kuin alituinen pärjääjä voi koskaan tavoittaa. Loputtomasta pärjäämisestä luopuminen tuo elämään syvemmät sävyt ja aidot kohtaamiset. Ei tarvitse pärjätä yksin, eikä pärjääminen ole minkään mitta. Vahvempi ja inhimillisempi on se, joka välillä uskaltaa olla pärjäämättä.
Kun seuraavan kerran sanot itsellesi tai toiselle, että Kyllä tässä pärjätään, pysähdy hetkeksi. Mieti, tarvitsisiko edes pärjätä? Vai voisiko tarttua käteen ja uskaltaa aidosti tuntea ja elää?
Väestöliiton blogi 
Niin, se on hassu juttu miten todellinen kukoistus tulee aitouden kautta. Parjaamisella ja koviksena ololla sulkee toiset luotaan pois, mutta uskaltamalla olla haavoittuva ja avoin mahdollistaa niin itselleen kuin muillekin psyykkisesti terveemman ympariston elaa.
Huikeaa vuotta sinulle, upeista upein Maaret ❤ Ihanaa etta olet olemassa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Entä kun itse tajuaa tuon, mutta saa vastaukseksi ”kyllä sinä pärjäät”, ”aina on pärjätty”, ”yritä nyt vain pärjätä” jne. Miten toimia silloin, jos avunpyytäjä jätetään yksin ja saatetaan jopa kehottaa pärjäämään yksin ja sinut määritellään heikoksi, koska pyydät apua? Miten voi näitä ymmärtämättömiä valistaa siinä tilanteessa? Onko ainoa auttaja jokin instituutio, jonne muutama muukin jonottaa?
TykkääTykkää
Niinpä. Ihan samaa olen ihmetellyt kun oli tiukka paikka. Sisareni perheineen ja eritoten äitini kuuluu noihin kylmäkköihin.
TykkääTykkää
Entä kun itse tajuaa tuon, mutta saa vastaukseksi “kyllä sinä pärjäät”, “aina on pärjätty”, “yritä nyt vain pärjätä” jne. Miten toimia silloin, jos avunpyytäjä jätetään yksin ja saatetaan jopa kehottaa pärjäämään yksin ja sinut määritellään heikoksi, koska pyydät apua? Miten voi näitä ymmärtämättömiä valistaa siinä tilanteessa? Onko ainoa auttaja jokin instituutio, jonne muutama muukin jonottaa?
TykkääTykkää
Silloin kun uskaltautuu olemaan heikko ja tarvitseva, saa puukon selkäänsä ja huomaa taas olevansa omillaan. Miksi edes yrittää kun on pakko pärjätä.
TykkääTykkää
Ihan hyvä kirjoitus! Tuntuu kuitenkin siltä, että itselä ei esimerkiksi ole muuta mahdollisuutta kuin pärjätä. Kun lopetan pärjäämästä, niin uskoisin sen välittömästi tarkoittavan rahallisia ongelmia ja sitä kautta esimerkiksi omien rakkaimpien menettämistä, kuten oman lapsen tai vaimon. Vaimo voisi palata takaisin omaan maahansa lapseni kanssa, jos me ei kotimaassani onnistuta saamaan elantoa tai maksamaan velkoja. Rahan tulon loppuminen tarkoittaisi vaimoni joutumista epätoivoon, koska yhdessä ei ollakkaan onnistuttu maksamaan velkoja Suomessa ja jatkamaan sitten matkaa takaisin vaimon kotimaahan hänen perheensä luokse. En oikein tiedä mikä olisi fiksuinta, jatkuva pärjääminenkin saattaa lopulta viedä psykoosiin tai muuhun masennukseen tai ongelmiin ja sitä kautta pelot saattavat joka tapauksessa toteutua.
TykkääTykkää
Hassua, että koet tuon pärjäämisen noin. Itse ajattelen sitä lähinnä lohtuna tai tukena silloin kun on vaikeaa. On ihana tuntea, että vaikka nyt olisi kuinka tiukkaa tai rankkaa, niin kyllä sitä silti pärjää. Ei asioiden tarvitse aina olla superhyvin. Ei aina tarvitse ostaa uutta tai olla viimeisimmät vaatteet ja laitteet. Ei aina tarvitse tavoitella jotain parempaa vaan vähemmälläkin pärjää. Ja se jos mikä, on aika vapauttava tunne.
TykkääTykkää
Näin ajattelin minäkin! Olen siirtymässä suorittamisesta ja paremmasta elintasosta kohti mielenrauhaa. Vähemmälläkin pärjää.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tässä sanalla pärjätä tarkoitetaan juuri sitä, että omillaan pitää tulla toimeen. Pärjääminen on siis onnistumista ilman virheiden tai epäonnistumisen myöntämistä. Ehkä sana voidaan ymmärtää kahdesta eri suunnasta.
TykkääTykkää
Samaa mieltä! Ainut todellinen apua antava henkilö vaikeissakaan tilanteissa on oma minä. Tukea voi toki muilta saada, mutta vastuu itsestään ja onnellisuudesta on itsellä. Muut eivät tee sinua onnelliseksi, jos sinulla on läpikäymättömiä asioita itsesi kanssa. Kun luottaa omaan kykyyn pärjätä, elämä muuttuu mukavammaksi ja ongelmat kiviksi matkalla, joista jokaiseen ei tarvitse kaatua. Ja jos kaadutaan, noustaan pystyyn ja pyyhitään tomut pois. Kyllä elämä on sellainen seikkailu, joka kannattaa silkasta mielenkiinnosta kokea.
TykkääTykkää
Se vaan on valitettavasti niin että erityislasten vanhempien ON PÄRJÄTTÄVÄ, kas kun kukaan muukaan ei hoida sitä raivoavaa lastasi….KUKAAN MUU ei OSAA OPETTAA lastasi. KUKAAN muu ei taistele vuosikausia lapsellesi terapioita (joita ei sitten enää anneta kun LIIAN vanha). KUKAAN muu EI hanki lapsellesi diagnoosia ja lääkkeitä. Kukaan MUU ei lohduta itkevää lastasi, kun hänellä ei ole kavereita tai kun kaverit kiusaavat.
Että mikäpä sen mukavampaa kuin myöntää että ei jaksa, ja saada apua, vaan kun sitä ei tässä Suomalaisessa yhteiskunnassa saa ainakaan ammattiauttajilta. JOTTA se on PÄRJÄTTÄVÄ ja JAKSETTAVA, sillä ainakaan siellä lastensuojelulaitoksessa ei ymmärretä lastasi senkään vertaa.
TykkääTykkää
Väheksymättä elämäsi hankaluutta erityislapsen vanhempana et näemmä suoranaisesti ymmärtänyt kirjoitusta. Tarkoitus ei selvästikään ollut lähteä kilpailuun ”minulla on vaikeinta”, vaan tuoda ilmi se että *omassa* lähipiirissä olisi hyvä pystyä puhumaan asioista sen ”pärjäämisen” sijaan.
Aina löytyy ihmisiä joilla on vaikeampaa kuin sinulla, se ei ole sitten niin minkäänlainen mittari saati jokin kilpailu joka oikeuttaa ”voittajan” olemaan ”pärjäämättä”.
TykkääTykkää
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Silloin kun on vaikeaa, hyvin harvoin saa apua. Vaikka pyytää, monesti käännetään selkä. Vaikeissa tilanteissa ei auta muu kuin pärjääminen omin keinoin. Suomessa on pyritty siihen, että lapset jo pienestä pitäen kasvatetaan itsenäisiksi. Autetaan, jos joku pyytää. Harvoin kuulee jonkun kysyvän toiselta: Tarvitsetko apua? Miten voin auttaa? Yleinen kulttuuri on sellainen, että on pärjättävä. Itsekin ajattelen näin, että on pärjättävä. Kun lasta kiusataan, on pärjättävä. Kun lapsi tarvitsee lohtua, täytyy pärjätä. Tarvitsee tukea, täytyy jaksaa ja pärjätä ja … mennä eteenpäin. Näin on tapahtunut vuosisatojen aikana, eikä tällainen toimintakulttuuri tule muuttumaan napista painamalla. Pärjäämisen kulttuuri on opittu edellisiltä sukupolvilta äidinmaidon kautta.
Koetetaan jaksaa ja pärjätä. Välillä on ihan hyvä kuitenkin vähän hengähtää, jotta sitten jaksaa taas pärjätä ja jaksaa. Nykypäivänä ehkä on hyvä käyttää sanoja tsempata, yrittää, kokeilla tms. Kyllä edelleen pitää vain itse ponnistaa ja yrittää. Joskus olisi kiva saada apuakin, kun voimat tuntuvat loppuvat. Tai sitten on vain pärjättävä.
TykkääTykkää
” Ei tarvitse pärjätä yksin, eikä pärjääminen ole minkään mitta. Vahvempi ja inhimillisempi on se, joka välillä uskaltaa olla pärjäämättä.”
Johan nosti kierrokset ja sapetuksen tämä kirjoitus!!
Täs on ollut taas joku ”kukkahattutäti” kirjoittamassa tätä. Meni kulkaa vuosia ennen kuin kukaan tajusi joilta apua pyysin et hitto sehän on tosissaan ja noi jäljet sen käsissä on ihka aidot purukaluston tekemät reiät.. Että vaikka sanot, itket, huudat ja kaikin tavoin yrität saada viestin HUS lääkäreille perille että tässä ei pärjätä nyt mitenkään tämän lapsen kanssa.. Niin ei!! Vastauksena: ”no voi sentään taidat olla pikkasen väsynyt… ” Ha- ai pikkasen? Adhd + as – dg saaminen vei 6 vuotta!! Kun on diagnoosi voi jo hakeakin sitä apua- sitä ennen sun on vaan pärjättävä!!! Nyt on vammaisen lapsen tuet, omaishoitajuus ja lomapäivät, intervallijaksot pojalle sairaalassa, poika potkittu koulusta pihalle jne. Lyhennetty työpäivä äidillä, vaikka poika jo yli 10v. Nyt pärjätään ja saadaan sitä apua jota pyydettiin ne pitkät raskaat vuodet.
Kiitos vaan tästäkin syyllistämisestä.
TykkääTykkää
Onhan tuossa vinha perä, mutta….jotta voisi aidosti alkaa nauttia elämästä niin ensin pitää pärjätä. Puitteet pitää saada kuntoon, enkä nyt tarkoita kulisseja, ja asiat siihen malliin ettei se elämästä nauttiminen johda sen elämän luhistumiseen. Lapset pystyvät (yleisesti ottaen) elämään ja nauttimaan siitä, koska puitteet ovat kunnossa ja voi keskittyä vain siihen elämiseen. Aikuiset pääsevät samaan olotilaan vasta sen pärjäämisen kautta.
TykkääTykkää
Hieno kirjoitus, joka inspiroi minuakin kirjoittamaan aiheesta vasta avaamaani blogiin. Yhden nuoren suorituskeskeisessä maailmassa elävän pärjääjän vastine löytyy siis osoitteesta http://terotes.vuodatus.net/ jos ketä kiinnostaa. 🙂
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen näkökulma tämäkin. Mutta kaikenlainen aitous on epämuodikasta, joten epäilen että ”ei-pärjääjä” huomaakin jäävänsä totaalisen yksin, koska pärjäämiseen tarrautuvat pelkäävät, että heidät vedetään mukaan ”ei-pärjäämisen” suohon..
TykkääTykkää
hieno kirjoitus.
TykkääTykkää
Hieno kirjoitus! Näitä pärjääjiä Suomessa riittää. Kirjoitin blogiini samasta aiheesta: apua pitäisi osata ottaa vastaan, muuten kasvattaa ympärilleen muurin, joka eristää muista ihmisistä. http://pelastamaailma.wordpress.com/2013/12/04/ei-tartte-auttaa/
TykkääTykkää
Tämähän on pahinta myrkkyä mitä nuorelle voidaan terapiassa tarjota. Ei sun tarvi pärjätä koskaan, kyllä aina autetaan. Näitä autettuja nuoria sitten näkee toistuvasti vastaanotoilla, kun nämä eivät vaan koskaan saa elämäänsä järjestykseen, koskei ole sitä auttajaa 24/7. Nämä vaan tuntee ja elää, välittämättä huomisesta.
Joskus elämässä tulee jokaisella vaikeita hetkiä ja niissä on vain pärjättävä. Aina ei ole sitä auttajaa ja jos ei koskaan ole tarvinnut ottaa vastuuta elämästään, ei tule koskaan pärjäämäänkään. Olisikohan jo korkea aika muuttaa tätä terapeuttien rahastusjärjestelmää ja alkaa opettamaan kouluissa ja kotona sitä elämää ja pärjäämistä, ettei niiden nuorten tarvi sitten sitä opiskella kantapään kautta, kun ovat omillaan.
Tosiasia kuitenkin on, että vuosi vuodelta heikon ihmisen elämä muuttuu tässä maailmassa aina vaan vaikeammaksi ja jos siihen ei ole varautunut, tulee se elämä olemaan aika surkeaa.
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus. Pitää opetella jaksamaan ja pärjäämään ja myös nauttimaan elämästä.
TykkääTykkää
Oi kuin hyvä kirjoitus ❤ Kaikkea hyvää sinulle Maaret ❤
TykkääTykkää
Tohon tekstiin tiivistyy jotain niin olennaista. Mutta edelleen mulla on ymös kysymys, mitä sitten kun ei pärjää? Miten sitten ollaan? Hajoaako kaikki palasiksi, jätetäänkö yksin ja hylätään vai mitä tapahtuu? Mitä se ei-pärjääminen on?
TykkääTykkää
Oikein hyvä kysymys! 🙂
TykkääTykkää
Mulla ainakin kävi niin, että aika pitkään pärjäsin – joten kuten – vaikken olisi jaksanutkaan. Kaksi poikaamme valvottivat vuosikausia ja muutkin taakat painoivat repussa raskaasti. Ei ollut tukiverkkoja, jotka olisivat auttaneet. Oli kyllä neuvojaa joka lähtöön, tai ”neuvojia”. Kun liian pitkään yrittää pärjätä, niin lopultahan sitä romahtaa. Minulle se romahdus tuli pitkittyneen keskivaikean masennuksen muodossa (se termi ”pitkittynyt” oli siis sitä pärjäämistä…). Ja silloinkin se diagnoosi tuli puolivahingossa ihan muiden asioiden ohessa…
Nurinkurista oli se, että vaikka lähipiiri tiesi tämän diagnoosini, niin eipä sitä paljon noteerattu. Kommentoitiin mm. ”Miten voi olla mahdollista, ettet ole tuon paremmin pärjännyt. Kyllä sitä ennen vanhaan naiset jaksoivat niin paljon enemmän.”
Että esim. näin voi tapahtua, kun lakkaa pärjäämästä 🙂 Syyllisyys oli kyllä kova, kun olin niin ”huono”, etten enää edes jaksanut pärjätä… Näin jälkiviisaana sentään ymmärtää jo paremmin itseään ja niitä kommenteillaan satuttaneita (osaa asettaa heidät omaan valoonsa).
Siksipä toivon, ettei kenenkään tarvisi väkisin pärjätä, jos oikeasti tuntuu, ettei vaan jaksa.
TykkääTykkää
Työelämä vaan valitettavasti ei ymmärrä tällaista ei-pärjäämistä.
Olen itse käynyt läpi työpaikkakiusaamiset, vanhempien kuolemat, lapsen kiusaamiset ja yrittänyt joskus töissäkin sanoa, että nyt voisin hellittää tahtia hetkeksi, kun en tässä rummutuksessa pärjää. Seuraksena leimauduin lusmuriksi ja kun en väsymystäni jaksanut kaikille hymyillä, olen edelleenkin tyly ja negatiivinen henkilö.
Eli kannattaa vaan pärjätä ja pitää se naamio, paljon vähemmän tulee paskaa niskaan
TykkääTykkää
Älkää ikinä lähtekö ainakaan pien/yksityisyrittäjäksi. Olet täysin tyhjän päällä, jos hommat loppuu tai niitä ei ole tarpeeksi ja yrität vaan sinnitellä… Nim. ”yrittäjä” 10v. Noh, vois sitä aina heittäytyä yhteiskunnan elätiksikin, mutta kun siitä ei saa sen enempää…
TykkääTykkää
Kiitos erittäin hyvästä ja tarpeellisesta tekstistä! Tämä on näitä aiheita, joita täytyy ehdottomasti pitää pinnalla ja puhua paljon, tässä maassa kokemukseni ja kuulemani mukaan ihmiset ihan liian usein jättäytyy yksin – ja toki ihmisiä myös jätetään yksin. Moni, joka ei ole valmis muita auttamaan, varmaan polkee itse omassa yksinäisessä pärjäämisen suossaan ja pahassa olossaan. Uskon, että jokaisen on itse autettava itseään kaikella mahdollisella tavalla: avun pyytäminen muilta on myös itsensä auttamista. Ja kun näin pitää huolta itsestään, jaksaa myös auttaa muita. Ja kun on itse saanut apua mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa, jaksaa auttaa muita jatkossa. Toisiamme vartenhan me täällä ollaan!
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus! täällä kommenteissa on ehkä ymmärretty sana pärjääminen väärin. Sehän on selvä asia, että vaikeista asioista on mentävä läpi jollain tavalla, varsinkin jos vaikeudet johtuvat esimerkiksi omasta lapsesta. Kirjoituksessa pohditaan ehkä enemmänkin tunteetonta ja kylmää elämää, jotta ei tarvitsisi kohdata omia vaikeita tunteitaan.
Tässä pari kärjistettyä esimerkkiä, näistä ehkä huomaa mitä tarkoitan.
Esim: sain tänään lottovoiton! nyt voin ostaa sen mistä olen haaveillut, nyt saan sen yhden lainan maksettua ja ostettua parempaa ruokaa! (sisäinen vastalause: tämäkin raha menee pakolliseen, ihan sama sainko voiton vai en, kuitenkin se loppuu heti alkuunsa)
Esim. lapseni sairastui jälleen kerran! noniin, taisteluvalmius taas kehiin, nyt lähdetään lääkäriin ja apteekkiin, sitten hoitamaan lasta niin kauan kun hän taas paranee, kyllä sitä tästäkin selvitään, on kerran ennenkin selvitty! (sisäinen vastalause: en kestä enää! en kestä tätä tunnetta että pelkään menettäväni lapseni, entä jos itsekin sairastun, miten saan sitten hoidettua hänet? olen niin loppu, ei minulla ole enää yhtään voimaa jäljellä! minulla ei ole omaa elämää, en näe aikuisia koskaan, enkä enää edes muista miltä seksi tuntuu!)
Kun kadottaa tunteen omasta elämästä, elämä lipuu ohitse ,sekä vaikeat, että paremmat ajat. Kun kohtaa silmästä silmään jonkin ahdistavan tunteen, huomaa että puolet siitä häviää! olen itse käynyt läpi pärjäämis-pärjäämättömyys muutoksen, ja voin kertoa että elämäni on nyt paljon parempaa! sitä huomaa pienetkin asiat, ja ne oikeasti tuovat tyyneyttä olemukseeni.
TykkääTykkää
Jaa-a. Entäs jos ei ole muuta vaihtoehtoa? Jos pärjäämisen lopettaminen on sitä, että ystäville vaan kertoo pärjäämättömyydestään. Kauanko luulette, että ystävät jaksavat kuunnella? Ei ole perhettä, eikä ketään, kenen kanssa pärjätä ja jakaa murheitaan. Ystävät eivät jaksa, jos teen heistä terapeuttejani. Itseäni psyykkaan, että ei tämä niin pahaa ole, ja olen saanut voimia siitä. Jos vaan heittäytyisin, että en enää pärjää, elämä loppuisi siihen. Se on hienoa, jos teillä on ihmisiä, joiden olkaa vasten itkeä ja olla pärjäämättä. Kun näitä ei ole, on pärjättävä.
TykkääTykkää
Surettaa tämänpäivän nuoret, heidän PITÄÄ pärjätä, vaikka ei pärjäisikään! Kouluttautua ja silti olla TYÖTÖN! Venyttää jokaikistä centtiä! No, ei vaan nuoret, vaan työttömät, eläkeläiset ja yhä enemmän tavalliset ihmiset. Oloja kiristetään kaiken aikaa, vaikka tämä on yksi maailman rikkaimmista maista. On todella masentavaa lukea, miten kaikessa säästetään, laukkautetaan sitä sun tätä ja työpaikkoja lopetetaan. Ei ole kummallista ollenkaan, että tässä maassa on masennusta ja itsemurhatilastojen kärkimaita. Hirvittävää ja tuntuu että päättäjät eivät tee mitään suomalaisten eteen.
TykkääTykkää
Ymmärrän kirjoituksen sisältämän sanoman. Mutta on valitettavan tosi, että juuri mitään apua ei oikeasti saa noin vain ja riittävän nopeasti yhtikäs mistään, vaikka sen tarpeen pystyisi itselle ja muille myöntämään.
TykkääTykkää
Mutta onhan se niin että pitää pärjätä. Ei muiden varaan saa laskea ja sitten kiukutella kun ei saakaan apua. Usein vielä niin, että apua pyytävät ei huomaa kuin oman navan eivätkä todellakaan näe muiden avun tarvetta. Mua ärsyttää pärjäämättömät, jos ei yritystä näe. Psykiatrian ammattilaisena näen työssäni kuitenkin ne, joilta on jo ehkä pienenä viety pärjäämisen mahdollisuudet.
Eli onnettomat ruikuttajat jotka käyttävät avun pyyntöä vain ”kaikki minulle nyt heti” välineenä ärsyttävät! Silloin kun taistelee ja yrittää pärjätä, on apuakin hieno antaa.
TykkääTykkää
Tuntuu et nykypäivänä tyrkytetään aina terapiaa, vaikka olisi sitä mieltä itse että pärjää hyvin omaisten tuella. Ja jos ei mene terapiaan niin sitä pidetään outona, ja ettei toi voi osta yhtää mitään eikä ole kykenevä mihinkään.
TykkääTykkää
Haluaisin itsekin uskoa tuon, mutta se ei ole totta. Siinähän se onkin nyky-yhteiskunnassa, että kun lakkaat olemasta vahva ja annat mennä niin kaikki suomalaisella menttaliteetilla varustetut henkilöt palavat riemusta….taas yksi epäonnistuja HURRAA. Karmea totuus vain on se, että jos itse et pidä huolta itsestäsi ja pärjää ei sitä tee kukaan puolestasi. Heikkoutta vain käytetään hyväksi . Voihan pärjääjäkin elää silloin ilot koostuvat pieneistä seikoista koska se on harvinaista.
Kaikenkaikkiaan pärjääjällä täytyy olla vahva itsetunto ja vakaa psyyke silloin voi olla pärjääjä.
TykkääTykkää
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Pärjääminen on kaksipiippuinen juttu. Ihmisen on hyvä oppia sitkeyttä, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta, ettei heti luovuta ja tule ”syrjäytyneeksi” tästä yhteiskunnasta, mutta toisaalta on paljon asioita, joissa ei tarvitsisi pärjätä niin paljon yksin. Esim. surun keskellä, voisi olla hyvä sanoa, ettei jaksa eikä halua olla yksin, että pelottaa. Ei ole heikkoutta tai huonommuutta puhua tunteistaan rehellisesti. Ymmärsin tämän kirjoituksen pointin juurikin niin, että vaikeissa tilanteissa suomalaiset pärjäävät turhan paljon yksin, kun taas yhteisöllisimmissä kulttuureissa ihmisillä on koko suvun tuki takana. Itse olen yhteisöllisyyden kannalla, vaikka huomaan myös monissa asioissa ”pärjääväni”, vaikkei tarvitsikaan. Yleensä läheiset haluavat auttaa, kun vain uskaltaa puhua asioista. Ja yleensä myös ”tilit tasaantuvat” jossain vaiheessa elämää. Kun on itse saanut apua, haluaa myös itse auttaa. Kyseessä vaan voi olla aivan eri ihminen ja eri tilanne.
TykkääTykkää
Olipa hyviä kommentteja ihan äärilaidasta toiseen! Niinhän se näyttää tässä elämässä olevan, että kaikkea ja kaikenlaista löytyy! Ja on vaikeata puristaa kaikki Siihen Yhteen Ainoaan Totuuteen – kun ihmisiä elämineen ja kohtaloineen on niin todella monenlaisia!
TykkääTykkää
Kun äitini aina sanoi minulle ”kyllä sinä pärjäät”, otin sen rohkaisuna ja ja lohdutuksena, että olin tarpeeksi hyvä ja hyväksytty, sellaisena kuin olin, enkä tarvinnut olla joku muu tai jotain muuta kuin olin. Ymmärrän kyllä kirjoittajan ajatus, mutta minusta on enemmän kyseestä siitä ettemme ole lapsena saaneet apua, silloin kun sitä olisi tarvittu. Sen kautta olemme oppineet ettei kannata yritäkään saada tukea ja apua. On enemmän kyseestä asenteesta kuin se mitä sanotaan ja miten se tulkitaan. Jollemme pyydä apua, on hyvin todennäköistä ettemme saakaan apua. Niin, mitä on sitten parempi? Sen jokainen päättää itse.
TykkääTykkää
Kiitos kirjoituksesta ja sen ajatuksia herättävistä kysymyksistä, jotka väkisin pistävät ajattelemaan, mikäli ajatella haluaa.
Kyllä se pärjääjän historian pohtiminen taitaa olla lähinnä monen arkipäivää. Sitä vaan pitää pärjätä. Omat valinnat tarjottuine mahdollisuuksineen, yllättävät tapahtumat elämän varrella joihin liittyy oma ja läheisten terveys, ympäristön muuttuvat suhdanteet. Kaikki nämä vaikuttavat ihmisten pärjäämiseen. Toiset ovat ottaneet huomioon useamman vaihtoehdon mahdollisiin ympäristönsä muutoksiin.
Näistä monista asioista johtuen elämämme on niin kovin monipuolista, johon kaikkeen mahdolliseen emme osaa ja kykene varautumaan täydellisesti, ja vaikka parhaamme yritämme, silti sattuu yllätyksiä.
TykkääTykkää
Hyvää keskustelua! Erittäin moniulotteinen aihe 🙂
TykkääTykkää
Itse entisenä pärjääjänä sanoisin, että toki pärjätäkin pitää eikä vain olla eijaksava. Mutta kaikesta ei vaan tarvitse selviytyä yksin, itkua pidättäänja painavaa tavaraa kantaa. En todellakaan olisi terapiassa vahingoinnut, enkä vahingoittunutkaan kun sanottiin ettei sun tarvi aina pärjätä, sain rohkeutta ehkä teinivuosieni aikana sen kolme kertaa itkeä jonkun nähden ja saada apua. On ollut aika raskast tie aikuisena tajuta, miten yksin on pärjännyt asioista joista lapsen ei pitäisi pärjätä.
TykkääTykkää
Kiitos lukuisista palautteista!
Pärjäämistä todellakin tarvitaan ajoittain elämässä, kuten kirjoitinkin. Sitähän elämä joskus on, silkkaa selviytymistä, päivästä toiseen.
Kirjoitus käsitteli kuitenkin toista ilmiötä, pärjäämistä eri näkökulmasta. Sitä, kun ei itse uskalla olla muuta kuin vahva. Silloin oman heikkouden, tarpeiden ja kaikenlaisten tunteiden näyttäminen voi tuoda helpotusta ja uudenlaista läheisyyttä.
Joskus läheisillä tai ammattiauttajillakaan ei ole kykyä tukea ja olla läsnä toisen haavoittuvuudessa, mistä moni kirjoitti palauttessaankin. Itse olisi valmis apuun ja avautumiseen, mutta lähipiiri vaan vaatii pärjäämistä ja vahvuutta tai jättää yksin. Silloin on tärkeää sitkeästi etsiä sellaisia ihmissuhteita, joissa saa olla kokonainen oma itsensä.
Moni kirjoitti, ettei apua oikeasti saa. Ei lähipiiriltä eikä ammattilaisilta. Siinä meillä jokaisella on peiliin katsomista, mihin toivottavasti tämäkin kolumni toi ajatuksia pohdittavaksi.
Lämmin kiitos kiinnostavasta keskustelusta!
TykkääTykkää
Eikö se ole rankkaa olla myös toisten ihmisten tukipilari? Sen takia varman sanotaan että pärjääpäs sinä siinä, ei ole jaksamista kantaa toistenkin taakkaa.
TykkääTykkää
Sukellus Asiaan tervehtää Vietnamista. Takana on vuosia erilaisissa yhteisöissä ympäri aasian. Kun katsoo ihmisiä täällä, joista osa elää vailla minkäänlaista maallista omaisuutta, ei yksin yksinkertaisesti ole mahdollista pärjätä. Yhteisössä on voima. Välittäminen ja jakaminen antaa mahdollisuuden elää täyttä elämää olosuhteissa mitkä länsimaisen mittapuun mukaan ovat täysin sietämättömät. Pitäkää huolta toisistanne.
TykkääLiked by 1 henkilö
Congratulation,”sukellus aasiaan”. Näin sen kai pitäisi mennä. Meillä jälleen harjoitellaan, ja on nyt ehkä liian hyvin, vielä.
TykkääTykkää
Onko pärjäämisessä ja selviytymisessä kysymys samasta asiasta? Vanhusten hoidon tavoitteeksi on määritelty selvityminen ja pärjääminen kotonaan mahdollisimman pitkään. Yhä useammin on kysymys yksin asuvista, paljon päivittäistä apua tarvitsevista vanhuksista, jotka itse eivät enää koe pärjäävänsä. Pärjääminen ja selviytyminen kuitenkin heidän kohdallaan määrittellään ulkopuolelta julkisen orgasaation asettamin kriteerein. On vain sinniteltävä ja selvittävä, kunnes jonkun muun mielestä ei enää pärjää yksin kotihoidon turvin.
TykkääTykkää
Olen oppinut pärjäämään ja viimeks kun pyysin yhteiskunnalta apua oli vähällä ettei lasta otettu huostaan oikei kunnon ajojahti ja hallintooikeus voitettiin ,lapsi sai jäädä kotia mut usko virannoimaisiin meni joten apua pyydän enää ystäviltä ja yheltä hyvältä naapurilta
TykkääTykkää