Jossittelun paluu

Image

Pari päivää sitten ajattelin, että olisi pitänyt tehdä just toisin: ei olisi pitänyt pitää taukoa keinohedelmöitysten ja ivf-hoitojen välissä. Ja olisi pitänyt perua hoitojen alkua lykännyt huhtikuinen loma.

Jos oltaisiin tehty niin, saattaisin jo tietää, miten tässä käy. Oltaisiin ehkä ehditty tehdä ne kolme ivf-hoitoa, joihin saa Kela-korvauksia. Olisin raskaana tai olisin päässyt aloittamaan muunlaisen tulevaisuuden hyväksymisen.

Eikös mua raasta juuri epätietoinen odottaminen? Helmikuussa olen odottanut kolme vuotta. Miksi olen päättänyt lykätä asioita vielä vähän?

Sitten törmäsin, toissa yönä, Maija Dahlian blogissa tähän alkoholia ja ivf-hoitoja koskevaan tutkimukseen (ja lähetin asiasta kertovan enkunkielisen lehtijutun Sudelle). Sain nukuttua vasta neljältä ja muistin, miksi halusin pitää taukoa. Saman muiston herätti Miriamin eilinen kommentti.

Vaikka olisin voinut käyttää kolmen kuukauden hoitotauon paremmin kuin tekemällä liikaa töitä, mulla on kuitenkin ollut kolme siitä jumalaista kuukautta, että pääni pieni tietokone (pönttömäkki tai ranskalaisten muinainen minitel) on ollut hiljaa. Alitajuntani ei ole pitänyt jatkuvaa listaa asioista, joilla saattaa olla vaikutus raskaaksi tulemiseen.

Tutkimuksen mukaan jo kolme lasia viiniä viikossa pienentää merkittävästi koeputkihedelmöityksen onnistumisen mahdollisuuksia.

Pidän viinistä ja tilanteista, jossa sitä juodaan, mutta voisin elää ilmankin, jos sillä olisi merkitystä. Olin yhdessä vaiheessa tätä yritystä noin puoli vuotta kokonaan ilman alkoholia. En tullut raskaaksi.

Alkoholiasiasta on keskusteltu lapsettomien blogeissa aikaisemminkin, niin myös täällä. Silloin Sara kertoi kommentissaan, että hänen lääkärinsä oli sanonut pitävänsä tarpeettomana rajoituksia, jotka saattavat lisätä potilaan stressiä. Minusta se on fiksu lähtökohta.

Pitkittyneeseen raskauden yrittämiseen liittyy monta asiaa, joista saattaa olla haittaa, mutta ei ihan satavarmasti. Ja ainakin yhtä monta asiaa, joista saattaisi olla hyötyä.  En tiedä, miten pysyisin järjissäni (tai edes  sen stressittömän tilan liepeillä), jos luopuisin kaikesta mahdollisesti huonosta ja yrittäisin tehdä kaiken mahdollisen hyvän.

Esimerkiksi viiniä on lakattava nauttimasta kolme kuukautta ennen raskautumisyrityksen alkua. Siis sen yrityksen, joka meillä jatkuu ensi kuussa ja maksaa tuhansia euroja.

Minä juon nyt viiniä. Lasin lounaalla, illallisella kaksi. Olen lomalla viinien luvatussa maassa ja tän jälkeen Suomessa joulupöydässä. Haluan, että mun elämä on mun. Tämä on mielestäni järkevä asenne.

Silti se palasi toissa yönä:  jatkuva huoli siitä, teenkö väärin. Ja katkeruus siitä, että on niin monta asiaa, jotka voi tehdä väärin, ja joita useimpien äidiksi haluavien ei tarvitse ajatella ikinä.

Maha puristuu solmuksi.

Olispa tää jo ohi. Tai eipä olis, jos pitkittämällä on paremmat mahdollisuudet onnistua.

17 kommenttia artikkeliin ”Jossittelun paluu

  1. Hei, toivottavasti et koe loukkaavana seuraavaa kysymystäni. Pakko kysyä, kun asia on tullut mieleeni viimeisiä blogitekstejäsi lukiessani. Eli onko puolisosi Susi kanssasi samaa mieltä hoitojen jatkamisesta? Onko hän yhtä odottavalla kannalla vauvan suhteen vai onko tämä pääasiassa sinun ”projektisi”? Miten parisuhteenne voi kaiken yrittämisen keskellä?

    Tykkää

    1. Hei Virpi. Ei hätää, multa saa kysyä mitä vaan.

      Kyllä hoidot on enemmän mun projekti kuin Suden. Susi on jo isä (x2). Mun on vaikea kuvitella, että vanhempana olisi edes mahdollista kokea samanlaista fyysistä ja henkistä pakkoa lapsen saamiseen kuin tahattomasti lapsettomana. (Yksi mies muuten sanoi tähän kerran, ettei moni mies muutenkaan koe pakottavaa tarvetta vanhemmuuteen. En tiedä, pitääkö paikkansa.)

      Kun alkoi käydä ilmi, ettei raskautuminen onnistukaan ihan helposti, olin aluksi aika pitkään aika katkera siitä, että olen yksin pakottavan haluni kanssa. Siltä tää nimittäin tuntuu, vaikka Susi miten toivottaa uuden lapsen tervetulleeksi, tekee kaiken hoitojen kannalta tarpeellisen ja koittaa lohduttaa parhaansa mukaan.

      Nyt olen aika lailla hyväksynyt, että asiat vaan on näin, että minä tarvitsen lapsen kuollakseni ja Sudesta kolmas lapsi olisi kiva, muttei välttämätön. Silti lapsettomuus ei ole ollut helppo asia meidän parisuhteelle. Olen usein iloton ja poissaoleva ja hukuttaudun työhön. Seksielämästä ei tarvitse tässä avautua, sillä se on kuihtunut ajoitusten viidakkoon.

      Lapsettomuuden vaikutus parisuhteeseen on paskamaisimpia, epäreiluimpia asioita koko lapsettomuudessa. Kaikille ei käy näin, ainakaan seuraamieni blogien peusteella, joten luulen että tällä on kuitenkin aika paljon tekemistä sen kanssa, että toinen meistä on jo vanhempi ja toinen ei. Vai olisko tasapuolisesti lapsettomissa pariskunnissa sitten kaksi ihmisrauniota?

      Luulen, että Susi ei suostuisi, jos ehdottaisin kotiin palatessani, että lopetetaan hoidot. Se ei uskoisi, että voisin elää sellaisen päätöksen kanssa. Kolme inseminaatiotahan on – kaikesta vikinästäni ja näihin hoitoihin tuhraantuneesta ajasta huolimatta – ihan lapsettomuushoitojen ensimetrit.

      Jos taas haluaisin oikeasti lopettaa yrittämisen, Susi sanoisi melko varmasti joo. Se tarvitsisi huolettoman arjen ja huolettoman kumppanin sata kertaa enemmän kuin kolmannen lapsen.

      Tykkää

      1. Hei!

        Törmäsin vasta blogiisi. Kirjoittelen myös lapsettomuudesta, masennuksesta yms. Meillä on yhteisiä asioita. Mm. kaksikielinen uusperhe! Miehelläni on neljä lasta, joista kaksi vanhinta asuu miehen kotimaassa ja kaksi täällä Suomessa.

        Mieheni on menettänyt tähän mennessä kolme mahdollisuutta normaaliin perhe-elämään, joten hänellä on aivan yhtä pakottava tarve lapseen kuin minullakin. Näin ainakin luulen. Vaikka onhan se totta, että viides lapsi ja ensimäinen lapsi ei ole missään tapauksessa sama asia.

        Tykkää

    2. Hei Merja. Kiitos blogista, luin heti kaikki tekstit ja liityin seuraajaksi.

      Ihanaa, että teillä on niin, että miehellä on yhtä pakottava tarve lapseen kuin sinulla.

      Voimia matkalle, pidän peukkuja!

      Tykkää

  2. Minä olen lipitellyt viiniä edellisen negan jälkeen joka viikonloppu. Se on ollut ihanan vapauttavaa. Aion pitää juhlat samaisena viikonloppuna, kun pitäisi alkaa se kierto johon tehdään PAS. Vähän jo jännittää, tuhoanko kroppani toiminnan juuri ennen hoitoa, mutta loogisesti päättelin että se edellinen limakalvohan rapistuu juuri tuolloin pois ja vie sitten samalla kaikki viinamyrkytkin pois, eli itseasiassa saatan olla ihan turvallisilla vesillä uudessa kierrossa. Heh…

    Lapsettomuuslääkärimme totesi tuohon artikkeliin aikoinaan, että suurin osa normaaleista raskauksista alkaa alkoholin vaikutuksen alaisena, että ei hän jaksaisi moisesta murehtia. En tiedä voinko olla aivan samaa mieltä…

    Tykkää

    1. Aatteleekohan muut kuin lapsettomat, mihin kohtaan kuukautiskiertoa niiden järjestämät juhlat ajoittuu? 🙂

      Muutoin, ihanaa kuulla susta Isla. Luin sun tänäisen blogin ja se herätti paljon ajatuksia. Hyvää joulua (ja hyviä bileitä)!

      Tykkää

  3. Mulla oli toi samainen alkoholi-ahdistus syksyisen ivf-hoidon yhteydessä. Löysin tuon artikkelin juurikin kuukausi ennen tulevaa punktiota ja pelasimme miehen kanssa varman päälle joten olimme molemmat tipattomalla punktioon asti; minä myös hamaan negaan asti. Sitten ihanainen ystäväni tulikin meille kassit kilisten auttamaan vetämään ”miinusperseet” 🙂

    Meidän hoitojen piti jatkua vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta ihana päättäväinen lääkärimme uhmasi klinikan joulusulkua ja suunnittelikin PAS:in jo tähän kiertoon. Toisaalta ihana yllätys mutta toisaalta.. voi ahdistus. Ehdin sentään olla sen ivf:n jälkeisen välikierron suht huolettomana. Kävimme myös etelässä lomailemassa, lataamassa akkuja.

    Nyt odottelemme PAS:ia ja olenkin limakalvon maksimoimiseksi juonut greippimehua, ottanut venhnänalkioöljyä sekä nauttinut n. 1dl punaviiniä päivässä. Punkut lopetan jos vain suinkaan siirtoon asti päästään. Se ois sitten joulu ja uusi vuosi selvinpäin.. Josko se tällä kertaa palkittaisiin.

    Tykkää

  4. Voivoi, niin tutulta kuulostaa, että syräntä ahristaa! (Vaikkei vielä oikeasti hoidoissa olla oltukaan). Mä oon tosi paljon miettinyt tätä. Että onko ok ottaa se saunasiideri tai pari lasia viiniä.

    Oon tullut siihen tulokseen, että jos rupeaisin ihan kauheasti säätelemään syömisiäni ja juomisiani, niin hajottaisin itseni stressiin lopulta. En voi elää niin kuin raskaana ennen kuin oikeasti olen sitä. Ei kai kukaan raskautuisi ikinä jos se olisi parista viinilasillisesta kiinni? Tai ehkä se on koko ajan ollut sit just ne pari viinilasillista, jotka pilas koko homman!

    Tykkää

    1. Aes, hyviä uutisia! Oon nähnyt täällä etrlän mailla enteen – sun nimi oli kirjoitettu seinään. Ihan varmasti tarkoittaa sitä, että oot raskaana viimeistään maaliskuussa. Lähetän hu kuvallista todistusaineistoa, ellei sitä ole jo maalattu peittoon.

      Tykkää

  5. Alkoholia nauttiessa on se ainoa hetki, kun tuntuu, että on ihan ok, ettei ole raskaana tai äiti. Eikä todella haluaisi, että elämä kiertyy ihan täysin yrittämisen ympärille, vaan että ihan pystyisi ajoittain nauttimaankin elämisestä. Joku tutkija sanoi jossakin, että miettikäähän, kenellä tässä maailmassa on jälkeläisiä, kunnollisilla vai rentuilla? Uskon tähän. Vaikka ehkä parin vuoden yrittämisen jälkeen tipattomuuskin voisi olla kokeilemisen arvoista…

    Tykkää

    1. Hei Hanna, kiitos viestistä. Tuolta mustakin tuntuu usein. Että onpas kivaa istua hyvässä seurassa ja tilata toinen ja kolmas lasi viiniä ja jutella ja olla vapaa istumaan tässä miten pitkään tahansa. (Ja silti vaihtaisin koska vaan tän vapauden äitiyteen.)

      Tykkää

  6. Olen tullut täysin siihen tulokseen, että raskautuminen on henkimaailman hommia. Tosiasia kuitenkin on, että niin ennen plussaa kuin sen jälkeenkin lähes kaikki ohjeistus on kirjoitettu tyyliin ”varmuuden vuoksi” kannattaa tehdä sitä ja tätä. Ei ”varmuuden vuoksi” kannata luopua omasta jaksamisestaan. Sitä paitsi, mä en nyt vain kykene uskomaan tuohon alkoholiasiaan, terve järkeni sanoo, että rento kohtu on parempi elinympäristö kuin stressipallo. Jos tuo pitäisi paikkaansa (siis että alkoholi vaarantaa hedelmöityksen), kyllähän se näkyisi tilastoissa.

    Sitä paitsi kai tämäkin jotain kertoo:
    http://yle.fi/uutiset/tutkimus_tasainen_juominen_terveellisempaa_kuin_taysraittius/6979510
    (toim. huom. tuossa tutkimuksessa oikaistaan kylläkin aika paljon mutkia)

    Tykkää

  7. Jossittelusta sen verran, että mä oon taas vuorostani miettiny, että ois sittenkin pitäny tehdä niin kuin sinä ja pitää inssien jälkeen selkeä tauko tai edes yhden kierron verran, et ois kroppa ja mieli ees jotenkin pysyny mukana. Mullahan on viimeisen vuoden aikana ollut koko ajan hormonihoidot käynnissä lukuun ottamatta keskenmenon jälkeistä puoltatoista kuukautta. Mietin, et oisko icsin saalis ollut parempi ilman stressiä tai tätä järjetöntä kiirettä. Nyt haluun pitää ainakin 1-2 kiertoa stressitaukoa ja sit alkaa kai joku pitkän kaavan hoito jollain upouudella menetelmällä, ellei sit vaihdeta kokonaan klinikkaa, sitäkin oon miettiny. Ja tota mä en oo muistanu, et kela tukee vain kolmea ivf:ää, meillähän on enää kaks jäljellä, mikä meidän ”onnettomilla” saaliilla tarkoittaa tasan kahta kiertoa/yritystä/siitoa- ja sit se ois siinä. Kuulostaa tosi lyhyeltä tieltä. Nyt pelottaa vielä enemmän.

    Tykkää

    1. Miriam, ootko lukenut tän? Ilmeisesti pakastetun alkion siirtoa ei lasketa omaksi yrityskerrakseen.

      http://www.felicitas.fi/sites/database/suomi/Artikkelit/090925_Kelakorvaaosanlapsettomuushoidoista.aspx

      Myös Sara mainitsi hiljattain, että Kelan ”korvauskertalaskuri” oli pyörähtänyt heidän kohdallaan nollille positiivisen raskaustestin jälkeen.

      Sulla on ollut hirmu raskas vuosi, mutta olen oikeasti myös sitä mieltä, että nopean etenemisen taktiikassa on omat hyvät puolensa.

      Toivon, että me kaikki saatais joululahjaksi jos ei raskautumisia, niin jossittelemattomuuden taito. Ja lepoa.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.