Hyvää syntymäpäivää

joulukaktusMulla ei ole kovin hyvä track record viherkasvien kanssa. Siksi olen ylpeä tästä. Joulukaktus, Schlumbergera x buckleyi – saatu äidiltä viime vuoden elokuussa pistokkaana, jossa oli kolme lehdenväliä. Äidin kukka on mummulta, alun perin pistokas mummun äidin kukasta.  

Sitä kauemmas sukuun tämä kasvi ei varmaankaan mene, koska:

  1. Google-tutkimukseni mukaan joulukaktus on tullut ”joulun kukkavalikoimaan 1900-luvun alkupuolella” (ja kai sitten kaikkeen muuhunkin kukkavalikoimaan Suomessa vasta silloin), ja
  2. mummun äidinäiti kuoli hinkuyskään vuonna 1906, kun mummun äiti Katri oli 11-vuotias. Katri lähetettiin melkein heti äidin kuoleman jälkeen Helsinkiin piikomaan. En usko, että hänellä oli kukkia kassissa.

Pistokas sai penkomaan kauemmaksi. Tai sitten se oli tää vaikeus raskautua. Pääsin vuoteen 1761, sitä vanhempia kirkonkirjoja ei ollut netissä. Äitilinjaa oli helppo seurata. Kahdeksan naista, kaikki Katria edeltävät syntyneet ja kuolleet samassa pienessä Pohjois-Pohjanmaan pitäjässä.

Luulin, että ennen vanhaan lapsia saatiin tosi nuorena, mutta häh. Äitini sai minut ollessaan 22 ja häntä edeltäneet saivat esikoisensa ollessaan 26-, 28-, 21-, 24-, 20-, 24- ja 24-vuotiatita. Olenkohan siis vaikeasti hedelmöittyvää sukua?

Tai sitten olen vaan siveää tai epäviehkoa sukua. Kun lapsia on kerran alettu tehdä, niitä on tullut: 2, 3, 2, 5, 5, 11, 6 ja 4 kappaletta.

Jos en tule raskaaksi, nämä listat loppuvat tähän. Tyhmää.

En ajattele, ainakaan tietoisesti, että lapsen saamisessa olisi tärkeää juuri suvun jatkuminen. Mutta silti tyhmää.

Mummu täyttäisi tänään 90, jos olisi elossa. Olisin halunnut, että Lily ja mummu olisivat tavanneet.

Vaan ehkä ne karkeloi yhdessä jossain kuolleiden ja toistaiseksi syntymättömien taivaassa.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

7 thoughts on “Hyvää syntymäpäivää

  1. Huomaan, että mulle toi suvunjatkamisasiakin tuntuu tärkeältä, yllättävän tärkeältä. Sekä henkilökohtaisesti, että jotenkin kulttuurisesti, olla osana sukupolvien ketjua ja jatkaa sitä, osallistua johonkin elämän virtaan sillä perinteisellä tavalla mikä yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Kerran lääkärin vastaanotolla lapsettomuuden syitä selviteltäessä piirrettiin sukulinjoja tai sukupuuta. Alkoi itkettää kovasti, kun päästiin meihin, mistä viivat ei toistaiseksi ainakaan jatkuneet.

    Mutta toi ”toistaiseksi syntymätön” on hieno termi, pidän siitä.

    Tykkää

    • Sukupuulinjoja! Missä vaiheessa? Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta (ja myös itkettävältä). Meiltä ei koskaan kysytty mitään muuta kuin se mitä siinä esitietolomakkeessa oli.

      Halu osallistua elämän virtaan, noin kuin sen määrittelet, on mullakin iso tekijä lapsitoiveessa. Usein ahistaa, että lapsen haluamisesta (haluatko todella / analysoi miksi haluat, ja ovatko syyt oikeat) tehdään niin eriskummallinen asia (itsekin olen alkanut itselleni tehdä). Lapsia on syntynyt kautta aikojen melkein kaikille kaikkialla maailmassa. Musta jo se tekee halun aika ymmärrettäväksi.

      Elämän virta on siitäkin kuvaava, että monesti tuntuu, että maailma virtaa ohi. En ole mukana.

      Tykkää

  2. Niin, siellä ne karkeloi – tai ehkä kuitenki keskusteleen syvällisiä, mummun tuntien. Halaukset teille kaikille kolmelle: Mummulle, Sinulle ja toistaiseksi syntymättömäle.

    Tykkää

  3. Sukupuiden piirtely liittyi mun lapsettomuuskeissin erityispiirteisiin, ei taida olla mikään standardivaihe lapsettomuustutkimuksissa.

    Oon henkilökohtaisesti vähän yllättynyt, kuinka iso osa omaa lapsettomuuskriisiä ja lapsen toivomista tuo ”konservatiivinen” halu jatkaa sukua on. Tää yllättyneisyys liittyy jotenkin siihen, että itse koen kuitenkin että varsinkin vapaaehtoista lapsettomuutta joutuu varmaankin paljon enemmän perustelemaan kuin halua saada lapsi. Siis ajattelen että lisääntymisen halu on ehkä turhankin vähän kyseenalaistettu, noin niinkuin kulttuurisella tasolla. Olen käsittänyt että lapsettomuuden valinneet ihmiset saavat aika usein kuulla olevansa esim. itsekkäitä, mikä on minusta pöyristyttävää. Koen siis usein tarvetta korostaa, että kaikenlaiset valinnat ovat arvokkaita, eikä lasten hankkiminen ole itsestäänselvyys, eikä sen pitäisi olla, eikä siihen pitäisi olla sosiaalista painetta jne. Suhteessa tuohon vakaumukseeni välillä sitten yllätyn siitä, miten voimakkaana omalla kohdallani koen halua ja tarvetta jatkaa sukua ja kuinka epänormaaliksi välillä tunnen itseni, kun se ei meinaa onnistua.

    Tykkää

    • Mäkin luulen, että moni vapaaehtoisesti lapseton joutuu selittelemään enemmän juuri tuosta syystä, että lisääntymisen halua ei juuri ole juuri kyseenalaistettu. Mut vapaaehtoisten paketti on sikäli parempi, ettei se sisällä sekä halun toteutumisen toivomista että halun selittelyä.

      Mietin että kuuluukohan monen vapaaehtoisesti lapsettoman elämään sellainen kausi, mlssä tuntee tarvetta pystyä perustelemaan päätöstä itselle. Se itselle perustelu (miksi haluan lapsen siitä huolimatta, ettei se tapahdu ”luonnolllisesti” ja miksi prosessista on tullut niin hallitseva osa elämää) on mulle tuntunut raskaammalta kuin satunnaiset närkästyksen puuskat, joita oon saanut lähinnä sosiaalisessa mediassa ajattelemattomasti esitetyistä heitoista. Nenätysten tutuille ihmisille halua ei ole joutunut kovin monesti perustelemaan. (Kolmesti. Tosin yksi kolmesta kysyjästä on niin läheinen, että sen voi laskea useammaksi kerraksi.)

      Ja mäkin koen aikamoista yhteismitattomuutta sen välillä, miten nobodyksi ja oikeasta elämästa mitään tajuamattomaksi tunnen itseni sen takia, etten ole kenenkään vanhempi, mutta useimpien muiden lapsettomuus ei kuitenkaan saa mua pitämään niitä luusereina tai velvollisuuksien painosta onnellisen tietämättöminä, ylenpalttiseen itsetarkkailuun taipuvaisina haahuilijoina.

      Tykkää

  4. Päivitysilmoitus: Surullinen kukka | Väestöliiton blogi

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s