Härveli

Jee, tämä postaus tekee tauon ilmakuvajatkikseen, sillä tunsin pitkästä aikaa jotain.

Lyyleillä alkaa kolmoskierros: kaikilla lukiokavereillani on kaksi lasta, mutta yksi saa keväällä kolmannen. Tämä ilmoitettiin Lyylitapaamisessa lauantaina. Paitsi mulle erikseen perjantaina sähköpostilla, etten järkyttyisi. (Kiitos ajatuksesta, oli se ehkä kuitenkin hyvä.)

Olin ensin sitä mieltä, ettei tunnu missään. Jos ystävä on jo äiti, kolmas lapsi ei vie sitä yhtään sen kaukaisempaan maailmaan kuin missä se lapsettoman näkökulmasta on elänyt jo monta vuotta.

Viime kuukausina lapsellisten maailma on alkanut tuntua nimenomaan kaukaiselta. Olen yrittänyt kuvitella itseni sinne, niin kuin ennenkin olen kuvitellut, mutta ajatus tuntuu absurdilta.

Kun lauantaina puolilta öin oikaisin sänkyyni ja pistin silmät kiinni, näin yhtäkkiä sellaisen härvelin, joka kaareutuu lattialla makaavan vauvan ylle ja josta roikkuu hommeleita, joiden avulla vauvan toivotaan pysyvän viihdytettynä ja virikkeellistettynä.

Härveli ei ollut oikea, vaan pelkkä näky, enkä tiedä miksi näin sellaisen. Tiedän, että monen järkevänkin ihmisen vauvakuume manifestoituu vauvarekvisiitan perään kuolaamisena, mutta pelkkä ajatus rekvisiitan välttämättömyydestä on aina tuskastuttanut mua niin paljon, että kuvittelin olevani kaikenlaisten rekvisiitta-ajatusten ulottumattomissa.

Nyt kuitenkin näin härvelin ja itkin katkerasti. Siihen härveliin tuntui tiivistyvän ihan kaikki haluaminen ja epätoivo.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

18 thoughts on “Härveli

  1. Sniif. Onko terapiakäynneistä tuntunut olevan mitään hyötyä? Täällä on varsin apeat tunnelmat tällä hetkellä. Tuntuu jotenkin nöyryyttävältä, että tämän ehkä maailman tavallisimman toiveen toteutuminen näyttää omalla kohdalla niin kamalan hankalalta.

    Tykkää

    • Moi S. Sniif juu. Ehkä tää on jotenkin vaikea vuodenaika myös, en tiedä. Joka tapauksessa lähetän kaikenlaista virkistystä apeisiin tunnelmiin.

      Siinä härveli-itkussakin oli varmaan pitkälti kyse häpeästä. Rupesin heti häpeämään sitä, että uskalsin kuvitella, että muka pystyisin tuottamaan elämää niin, että meidän olkkariin tulis sellainen härveli.

      Niissä terapiakäynneissä kävi silleen, että kävin kerran ja huomasin, että päässä on niin paljon kaikenlaista (lähinnä edelliseen avioliittoon, Suomen ulkopuolella asumiseen ja paluumuuttoon liittyvää, plus tähän lapsettomuuteen liittyvää kanssa varmaan myös), ettei muutama käyntikerta tod näk auta.

      Mulla ei oikein olis varaa moneen käyntikertaan, niin aattelin, että ehkä kumminkin koitan pärjätä itse- ja toverispekulaation ja ajan kulumisen avulla. Ammattilaisesta olis kyllä varmasti apua, ja tyyppi, jonka luona kävin, vaikutti hyvältä.

      Käynnissä kävi muuten myös silleen vähän nolosti, että koska oon käynyt aiemmin psykoterapeuttisesti suuntautuneessa terapiassa (jossa ideana tuntui olevan, että terapoitava puhuu mahdollisimman paljon ja terapeutti mahdollisimman vähän), aloitin heti vastaanotolle saavuttuani 45 minuutin monologin. Etenin pikajunan lailla, ja ehdin just ja just juosta kaikki mua vaivaavat asiat läpi pääpiirteittäin, ja itkeäkin useampaan otteeseen, mutta terapeutti ei juuri saanut suunvuoroa.

      Vasta pois lähdettyä tuli mieleen, että oli tyhmää olettaa, että mun on tarkoitus puhua koko ajan.

      Tykkää

  2. Täällä bongattu tänään ovis joten päästää kolmanteen PAS:iin. Samaan aikaan toisaalla siskoni puskee maailmaan toista lastaan. Ihana asia, oikeasti. Mutta kumman ristiriitasta. Oisko pliis meiän vuoro seuraavaks?

    Tykkää

    • Joo olis. Päätetty. Silleen, että ei tarvi edes käydä hoidoissa, vaan tullaan kaikki raskaaksi omia aikojamme, vaikkei edes harrastettais seksiä.

      Tykkää

  3. Riipaisevasti kirjoitat, tavoitan tunteen, myös edellisen kirjoituksen (jatkis2). Käyn edelleen säännöllisesti katsomassa, onko sulla päivityksiä.

    Me jatketaan sitkeesti tätä rumbaa: viime viikolla oli punktio, jonka tuloksena 11 follikkelia, joista neljä munasolua, joista kaksi hedelmöittyi ja niistä vain toinen selvisi ”jatkoon” eli tuoresiirtoon. Aika laiha tulos siis, yhtään ei jäänyt pakkaseen, sellaista vaihtoehtoa en ollut jotenkin ajatellutkaan, aikamoinen pettymys, mutta toisaalta viime viikolla pelkäsin, että se ainokainenkin menetetään, joten kiitollinenhan tässä pitäisi vain olla ja olenkin – ja paniikissa, kun kaikki on yhden kortin varassa ja pelottaa, että ensi viikolla kaikki taas romahtaa.

    Tykkää

    • Moi Miriam. Saat siis ensi viikolla testata? Voi toivon hirveästi, että tulos olisi positiivinen. Peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja, peukkuja…

      Tykkää

  4. Vielä sellanen kommentti jatkiksiin, että niissä käsitellyt jutut on musta myös kiinnostavia. Huomaan, ettei ihmiset kommentoi noihin juuri. Arvelen että muitakin kiinnostaa kyllä, mutta ne on niin henkilökohtaisia, että niihin on vaikeampi tarttua. Tai monella varmaan on jotain vastaanvantyyppisiä kokemuksia, mutta niitä ei ehkä ole niin helppo jakaa kuin tiukemmin hoitoihin liittyviä asioita ja tuntemuksia. Lyhyesti: jatka vaan jatkista, vaikkei sitä kommentoitais. Mua ainakin kiinnostaa lukea laajasti lapsettomuuden herättämistä ajatuksista ja kokemuksista. Hoitokertoihin ja kuukautiskiertoihin liittyviä purkauksia on lapsettomuusblogit pullollaan. Nekin jaksaa kiinnostaa, mutta kiva että on monenlaista ainesta.

    Tykkää

    • Kiitos. Päätin kirjoittaa niitä siksi, että viime viikkojen arjessa on ollut ihan mitäänsanomaton olo. Mikään ei ole tuntunut miltään, eikä siksi ole ollut mitään lapsettomuuteen liittyvää ajankohtaista sanottavaa. Menneitä voi sen sijaan aina spekuloida – ja aattelin, että siitä kirjoittaminen voisi olla yksi tapa koittaa vähän käsitellä asioita omatoimisesti terapiakäyntien sijaan.

      Tykkää

  5. Heips. Ihanaa kuulla sinusta, vaikkakin kurjaa, että fiilikset ovat mitä ovat. Myös minä kipuilen nyt jostain syystä hyvin vahvasti asioiden kanssa. Niin vahvasti, etten oikein saa edes kirjoitettua blogiini. Vähän kadun, että kerroin muutamalle läheiselle silloin blogistani, koska se vähän rajaa nyt sitä, mistä haluaisin kirjoittaa. En halua huolestuttaa heitä enkä halua, että siskoni mahdollisesti ottaa itseensä kaiken vauvakateuden yms. tai ymmärtää muuten vain väärin vain siksi, että hän on nyt pienen lapsen äiti. Se aiheuttaa meidän välille vähän varovaisuutta ja blogini myötä huomaan, että häntä ehkä on ahdistanut minun lapsettomuuteni aiempaa enemmän..Olen siis vähän lukossa, kun en tiedä mistä kirjoittaisin jos en rehellisistä tunteistani…:/

    Niinpä jauhan sinun blogissasi (SORI!). Mutta tiedän, että sinä ymmärrät. Mä nimittäin saan niin kiinni tosta sun härveliajatuksesta. Mä olen täs vuosien mittaan kehittänyt itselleni kuitenkin melko lempeän lapsettoman identiteetin, jonka kanssa eläminen on ollut ihan siedettävää siksi, että elän yhä vahvasti siinä toivossa, että mustakin jumaliste tulee vielä joskus äiti, mutta nyt pitkästä aikaa olen ollut taas harvinaisen surullinen, kateellinen, peloissaan ja sietokyky on ihan olemattomissa. Tuntuu, että koko maailma pyörii lapsien ja vanhemmuuden ympärillä ja mä en vain kuulu siihen maailmaan ja epätoivoisesti koitan vakuutella itselleni (ja muille) että munkin elämä on ihan yhtä hyvää ja arvokasta ja plaaplaa. Jotenkin nyt vain niin kovin väsyttää tämä kaikki…

    Tykkää

    • Voi HP. Myös musta on tosi vaikeeta rakentaa hyvä ja arvokas elämä lapsettomana, kun joka kuukausi toivoo elämänmuutosta, joka tekisi mahdottomiksi monet niistä asioista, joilla voin perustella itselleni lapsettoman elämän hyvyyttä.

      Kärjistettynä: Musta vois olla sairaan siistiä olla astronautti. Yhtä siistiä olis olla äiti. Olla onnellinen astronautti vaatii (luulen) täysin erilaista mindsettiä kuin olla onnellinen äiti.

      Astronautin täytyy esimerkiksi ajatella olevansa semmoinen ihminen, jota ei lähtökohtaisesti huoleta, kuivuuko ruumis kasaan jollain avaruuslennolla. Ja koska astronauttina viettäisin pitkiä aikoja yhden naisen näytteenottomatkoilla, varmistaisin onnellisuuden mahdollisuuteni, jos opettelisin pitämään yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Ja toisaalta taas astronautit on kuuluisia hillittömästä promiskuiteetistaan niinä aikoina kun eivät ole yhden astronautin näytteenottomatkoilla – joten parasta pitää mieli avoinna uusille mahdollisuuksille.

      Niin että kuka kertois, miten pysytään järjissä silloin, kun on jatkuvasti epävarmaa, pitäiskö lähitulevaisuuden minää ajatella auringonlaskuun singahtavana yksinäisenä seikkailijana vai äitinä?

      Varsinkin, jos itsetunto on nolla sen takia, että ei ole sen paremmin äiti kuin astronautti, vaan semmonen ihminen, joka jättää paljon asioita tekemättä sen takia, että niistä voi olla haittaa raskautumiselle, muttei silti tule raskaaksi?

      Usein tuntuu siltä, että ainoa keino löytää rauha olis lakata yrittämästä ja toivomasta.

      Sä olet HP jaksanut hirmu kauan olla lempeä itsellesi ja muille ja pitää silti toivetta yllä – ja osannut ottaa hengähdysaikaakin. Mä luulen, että välillä ei vaan jaksa olla niin lempeä kenellekään (ehkä vähiten itselleen) ja se pitäisi myös hyväksyä. Ja samalla pitäis jotenkin jaksaa uskoa, että se olo menee taas ohi.

      Toi avoimuus / muiden tunteiden huomioon ottaminen on vaikea yhtälö. Mäkin luulen, että tulisi ehkä kirjoitettua katkerampia tilityksiä, jos ihan kaikki ei tietäisi blogista. (Olen kertonut tästä tosi laajasti.)

      Ei tässä muu auta siskot kun napittaa takki kaulaan saakka ja puskea eteenpäin. Ja sit aina välillä pysähtyä määrittelemättömäksi ajaksi lämpimän takkatulen ääreen – kun eihän tässä tajua erkkikään kummalla strategialla saattais odottaa suotuisaa tulosta. Puuh.

      Tykkää

  6. Haluaisin jakaa teille Hilkka & siskot jotakin ihanaa. 2 ovulaatiota sitten päätimme mieheni kanssa heittäytyä Väestöliiton inseminaatioista hetkeksi omalle koti-inssille. Lääkäri Jarna Moilanenkin oli viimeksi kertonut että joka kuukausi ei tarvitse jaksaa tulla klinikalle jos tuntuu siltä että tauko tekisi hyvää (ehkä näki harjaantuneella silmällään että olimme molemmat ja ehkä etenkin minä melko väsyneitä).

    Viimeisimmän puolitoista viikkoa olen nyt ollut vuosilomalla (työkaveri viestitteli kyllä että määräaikaisen minän työsuhteelle saattaa kuulua myös jotain uutta). Lomalla juhlittiin 37 v. synttärini ja laivallakin käytiin. Lisäksi mukaan mahtui flunssa. Viime sunnuntaina alkoi myös oksentelu. Sama jatkui eilen iltapäivällä ja alkuillasta. Eilen tein myös raskaustestin ja siellä näkyi tärkeät 2 viivaa. Myös kuukautiset katson nyt myöhästyneeksi, tämän päivän jälkeen ollaan kk päivässä 32. Huomenna on tiedossa töihin meno ja täytyisi alkaa myös selvittämään sitä missä ja kuka ”lääkäritaho” auttaisi (todennäköisen??) raskauden toteamisessa. Vuoden ja kuukauden ajan olemme ehtineet Väestöliiton ja omien inseminaatioiden tuella pienokaista yrittää. Hyvältähän tämä tuntuu etovasta ja kaikille tuoksuille irvistävästä olosta huolimatta.

    Tykkää

      • Kiitos kovasti! Ei tätä tahdo vielä oikein uskoa. Moni asia jännittää kuten asiakastyössä pärjääminen tässä alkuvaiheessa ja se miten tässä muuten selviää ja onko alkio oikeasti asettunut ihan oikein sisälle sille kuuluvalle paikalle. Tuntuu olo niin hallitsemattomalta. Sitä toivoisin että jollakulla täällä blogissasi (SINULLA tai muilla sisarilla, valitettavasti on naiivia sanoa että toivottavasti kaikilla koska monella tiet ovat jo tähän mennessä olleet niin vaativia ja pitkiäkin) asiat vielä tämän vuoden puolella menisivät nappiin ja saataisiin vielä toinen +. Onko sinusta ok jos edelleen jatkossakin pysyttelen täällä blogissasi KANNUSTUSJÄSENENÄ mukana enkä siirry muille palstoille? Jotenkin nuo muut pelkät hypetyssivut eivät ole minua varten. Enemmän tunnen kuuluvani hiljaa onnellisiin jalat maassa-ihmisiin.

        Tykkää

    • Juu tietysti on ookoo, kannustusjäseniä tarvitaan! Ja kerro aina välillä, miten menee.

      Meillä ei muuten ole odotettavissa tämän vuoden puolella plussia eikä miinuksiakaan, sillä just nyt on kuukautiset ja seuraavan ovulaation aikana olemme maantieteellisesti niin eri paikoissa, että olisi haastavaa raskautua muuten kuin Maria-metodilla (mikä ehkä vois joulun aikaan olla jotenkin mahdollista).

      Myös nämä hoitojen välikierrot ovat menneet raskautumista yrittämättä – ja yrityksetöntäkin menoa on ollut niin minimaalisesti, että pettymyksiä ei ole tullut.

      Ihan tekisi mieli lykätä IVF:ään menoa vielä kuukaudella ja koittaa, voisko tammikuussa tapahtua ihme. Mutta ehkä ei kuitenkaan koiteta.

      Vielä kerran tosi paljon onnea! Kaikki menee varmasti hyvin!

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s