Kuvassa näkyvän punaisen pallon kohdalla, ylimmässä kerroksessa räystään alla asui Herra Pekoni.
Tavattiin marraskuussa 2003. Olin 28-vuotias. En tiedä, kumpi oli oikea – hetki vai ihminen – mutta musta tuntui tosi pian siltä, että haluan joskus perheen tän tyypin kanssa. Ja siitä tuntui samalta.
Susi rakas: tapaamisessa tai ensimmäisissä viikoissa ei ollut jousimusiikkia. Tai ylimaallista kohtalon tuntua. Ei mitään, mikä selittäisi sen, että kun vuonna 2013 käyn juttelemassa lapsettomuuteen erikoistuneen terapeutin kanssa, itken ainoastaan niissä kohdissa, kun puhun Herra Pekonista. Vuolaasti.
Kirjoitan elämänkokemuksista ,omista.Minusta tuntuu kun lapsien hankkiminen menee yrittämisen puolelle ollaan hakoteillä .Seurustelin edesmenneen mieheni kanssa 10vuotta ,pelkäsin raskautta niin että tulin heti avioduttuamme.Sitten tyttäremme sai lapsen joka eli vain 2 päivää Hänen serkkunsa taas oli lapseton .mutta hän suri kovasti tätä vauvan kuolemaa ja sanoikin samalla surevansa omiaankin . Silloin Hän alkoi odottaa ja saivat vauvan lähes yllättäen .
TykkääTykkää
Hei Liisa. Kiitos viestistäsi. On hienoa, että jotkut lapsettomuudesta kärsivät saavat vauvan lähes yllättäen, onnea heille!
TykkääTykkää
Ja pahoittelut tyttäresi kokemasta menetyksestä. Jos hän haluaa saada uuden lapsen, toivottavasti hänen ei tarvitse odottaa raskaaksi tulemista kovin pitkään. Ja toivottavasti aiot tukea häntä, jos niin kävisi.
TykkääTykkää