Ei pelota, mutta ajatus tuntuu tosi surulliselta

LuckySain edelliseen postaukseeni kommentin, jossa nimimerkki Marja kysyi: a) miksi lapsen saaminen on niin tärkeää b) kuinka paljon pitää yrittää ja milloin pitäisi todeta että asiat tapahtuvat jos niiden on tapahduttava ja c) pelottaako mua ajatus, että en ehkä tule koskaan äidiksi, ja miksi?

Vastasin Marjalle aamupäivällä sen edellisen postauksen kommenttiosiossa. Laitan myös tähän omaksi postauksekseen, koska nämä on perustavanlaatuisia kysymyksiä, joita en ole ihan näin suorasanaisesti käsitellyt. (Ja toim. huom. jos vastaukseni vaikuttaa kummallisen tyyneltä, se johtuu siitä, että luulen tuntevani Marjan oikeasta elämästä. Kavereilta on helpompi ottaa ikäviä suoria kysymyksiä kuin tuntemattomilta.)

***

Mustakin tuntuu, että tajuan elämästä sitä vähemmän, mitä vanhemmaksi tulen.

En esimerkiksi osaa sanoa, miksi lapsen saaminen tuntuu tärkeältä. Kun olin nuorempi, en juuri ajatellut, olisko musta pakko tulla äiti. Varmaan siksi, että oletin että se tapahtuu jotenkin luonnostaan sitten, jos huomaan haluavani. Huomasin haluavani vähän ennen kuin täytin 30. Silloinkaan en pahemmin pohdiskellut asiaa. Lapsen haluaminen tuntui itsestäänselvältä (toisin kuin useimmat muut asiat mun elämässä), joten mitä sitä pohtimalla pilaamaan.

Kun lasta ei ole kuulunut, olen alkaanut pilata itsestäänselvyyden tyyneyttä kyseenalaistamalla haluni tulla äidiksi. On ollut pakko järkeistää, miksi voi olla ihan hyvä juttu, jos en saa lasta. (Voin esim. tehdä näitä viden ylitöitä – terveisiä vaan sorvin äärestä.) Ei olis ollut pakko kysellä itseltä, haluanko ihan oikeesti lapsen ja minkä takia haluan lapsen – mutta oon silti päätynyt vatvomaan myös noita.

Lapsen saaminenen ei tunnu enää jatkuvasti palavan tärkeältä. Tässä odotuksessa on ehkä eniten kakkia, että ainoasta itsestäänselvältä tuntunteesta asiasta on tullut toive, jota täytyy muistaa pitää jatkuvasti yllä, ettei se kuole. Esimerkiksi nyt arki vyöryy yli niin, että voisin hyvin ajelehtia näin seuraavat x vuotta. (Ajelehtiminen on vanha erikoistaitoni. Kävelin tänään aamulla myrskyssä Kaivopuiston rannassa ja tunsin itseinhoa sen takia, että olen ajelehtinut vuosia juuri pysähtymättä ajattelemaan, mikä on musta itsestäni oikeasti tärkeää.)

Olen epävarmempi kuin ennen, mutta luulen, että kadun myöhemmin, ellen yritä nyt kaikkeani. Enää mua ei ehkä niinkään pelota, ettei musta koskaan tulis äitiä. Se pelottaa, että musta ei koskaan tulis äitiä sen takia, etten jaksanut yrittää nyt, kun on vielä mahdollista tulla raskaaksi.

En ole valmis jättämään tätä ajelehtimisen varaan, niin kuin olen jättänyt melkein kaiken muun. En osaa selittää tän paremmin.

Ei pelota (se ettei musta koskaan tulis äitiä). Mutta ajatus tuntuu tosi surulliselta.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

2 thoughts on “Ei pelota, mutta ajatus tuntuu tosi surulliselta

  1. Tää pohdinta kuulostaa todella omalta. Itsekään en pystynyt ottamaan itsestään selvyytenä, että Haluan lapsen vain koska kaikki muutkin halusivat. Koko matkan olen sitä kyseenalaistanut. Toisaalta olen tiedostanut, että varmasti katuisin, jos en yrittäisi riittävästi. Isoin pelko on ollut, että katuisin 20 vuoden päästä jotain, jota en ole tosissani yrittänyt. Itseäni ei loppujen lopuksi pelottanut eniten se, etten koskaan saisi lapsia, vaan juuri se, etten saisi koska en yrittänyt tarpeeksi. Se on ollut toisaalta lohdullista, koska se on tuonut varmuuden siitä, että selviäisin jos tarina ei päättyisi hyvin. Toivon, että teidän tarina päättyy lopulta hyvin. Oikein kovasti.

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s