Välitila

Olis vakavaakin mietittävää, mutta nyt ei pysty miettimään mitään.

Tai ehkä pystyis, mutta parempi olla miettimättä.

Työmopo on taas karahtanut käsistä. Osasin odottaa, että yksi jutska olisi hiukan suuritöisempi kuin mitä olin kuvitellut. Ja sitten ne on aina vähän suuritöisempiä kuin mitä ajattelee.

Kun näin käy, istun ja teen yötä myöten. En ehkä kauheen tehokkaasti, mutta itsepintaisesti. Pystyn elämään aika pitkään aika vähällä levolla.

Tällä periksiantamattomuudella on ehkä joku yhteys siihen, miksen raskaudu. Luulen, että mulla on aika hillitön tahdonvoima. Ja luulen, että joku osa mun mielestä ei kaikesta huolimatta halua tulla raskaaksi.

Mitä muuta selittämätön lapsettomuus voi olla?

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

6 thoughts on “Välitila

  1. Uusi elämä alkaa viikon päästä. Sit en tee enää koskaan ylitöitä. Se on kyllä vähän pelottava ajatus, koska mitäs mä sit teen, jos en tee ylitöitä? 🙂

    Tykkää

  2. Tunnistan taas kerran ajatuksesi myös itsessäni. Täysin. Hyvä päätös. Keskity rentoon vapaa-aikaan…viikko enää. Tsemppiä! Olet ajatuksissa…. 🙂

    Tykkää

  3. Moi HIlkka! Miksi lapsen saaminen on niin tärkeää? Olen halunnut joskus asioita/ihmisiä/tapahtumia elämässä oikein PALAVASTI, lopuksi tämä haluamani asia/ihminen/tapahtuma on ollut lähinnä itsetuhoinen/tuhoisa/hyvin negatiivinen itselleni. Kuinka paljon pitää yrittää ja milloin pitäisi todeta että asiat tapahtuvat jos niiden on tapahduttava? Minä en itse halua lapsia, mutta elän parisuhteessa jossa miesystävällani on kaksi lasta. Argh. Juuri nyt toivon että niitä lapsia ei olisi olemassakaan, koska ne kuvittelevat olevansa maailman napa. Argh kertaa kaksi. Ps. Jos sinulla olisi lapsi, et PYSTYISI tekemään ylitöitä. Round and about. Pelottaakoi sinua ajatus jos et tulisi koskaan raskaaksi, miksi? Minä itse tajuan elämästä lähinnä vähemmän mitä vanhemmaksi tulen. Olen 40-v ihminen – ei-äiti.

    Tykkää

    • Moi Marja. Hei mustakin tuntuu, että tajuan elämästä sitä vähemmän, mitä vanhemmaksi tulen.

      En esimerkiksi osaa sanoa, miksi lapsen saaminen tuntuu tärkeältä. Kun olin nuorempi, en juuri ajatellut, olisko musta pakko tulla äiti. Varmaan siksi, että oletin että se tapahtuu jotenkin luonnostaan sitten, jos huomaan haluavani. Huomasin haluavani vähän ennen kuin täytin 30. Silloinkaan en pahemmin pohdiskellut asiaa. Lapsen haluaminen tuntui itsestäänselvältä (toisin kuin useimmat muut asiat mun elämässä), joten mitä sitä pohtimalla pilaamaan.

      Kun lasta ei ole kuulunut, olen alkaanut pilata itsestäänselvyyden tyyneyttä kyseenalaistamalla haluni tulla äidiksi. On ollut pakko järkeistää, miksi voi olla ihan hyvä juttu, jos en saa lasta. (Voin esim. tehdä näitä viden ylitöitä – terveisiä vaan sorvin äärestä.) Ei olis ollut pakko kysellä itseltä, haluanko ihan oikeesti lapsen ja minkä takia haluan lapsen – mutta oon silti päätynyt vatvomaan myös noita.

      Lapsen saaminenen ei tunnu enää jatkuvasti palavan tärkeältä. Tässä odotuksessa on ehkä eniten kakkia, että ainoasta itsestäänselvältä tuntunteesta asiasta on tullut toive, jota täytyy muistaa pitää jatkuvasti yllä, ettei se kuole. Esimerkiksi nyt arki vyöryy yli niin, että voisin hyvin ajelehtia näin seuraavat x vuotta. (Ajelehtiminen on vanha erikoistaitoni. Kävelin tänään aamulla myrskyssä Kaivopuiston rannassa ja tunsin itseinhoa sen takia, että olen ajelehtinut vuosia juuri pysähtymättä ajattelemaan, mikä on musta itsestäni oikeasti tärkeää.)

      Olen epävarmempi kuin ennen, mutta luulen, että kadun myöhemmin, ellen yritä nyt kaikkeani. Enää mua ei ehkä niinkään pelota, ettei musta koskaan tulis äitiä. Se pelottaa, että musta ei koskaan tulis äitiä sen takia, etten jaksanut yrittää nyt, kun on vielä mahdollista tulla raskaaksi.

      En ole valmis jättämään tätä ajelehtimisen varaan, niin kuin olen jättänyt melkein kaiken muun. En osaa selittää tän paremmin.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s