Henk koht marinaa

En muista milloin olisin elänyt näin epätoivoista aikaa. Varmaan joskus 15 vuotta sitten, kun en vielä ymmärtänyt, että elämässä voi olla ihan onnellinen, vaikkei löytäiskään tulenpalavaa ammatillista intohimoa (= tietäisi, miksi tulee isona).

Mutta tässä taas ollaan. Kun laitan silmät kiinni ja mietin mitä odotan tai mikä saisi mut onnelliseksi, en keksi mitään. Mielestäni:

  • En ole ollut KOSKAAN onnellinen.
  • Olen HEITTÄNYT HUKKAAN ainakin 15 vuotta, mahdollisesti 38 ja puoli.
  • En ymmärrä MISTÄÄN MITÄÄN.

Että tätä sorttia. Vaikea enää erottaa, mikä liittyy lapsettomuuteen ja mikä ei. Olen varannut henkilökohtaisen ajan Väestöliiton klinikan terapeutille. Se on ensi tiistaina.

Sen lisäksi että olen kyökkipsykologian asiantuntija olen ehkä maailman terapiamyönteisin ihminen. Suhtaudun tähän terapeutille menooon kuitenkin epäillen.

Facebookissa kiersi yhteen aikaan tällainen lainaus: ”Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounded by assholes.”

(Alkuperäiseksi lähteeksi oli silloin merkitty cyberpunk-kirjailija William Gibson, mutta nyt google tietää kertoa, että William Gibson on kertonut kaikille twitterissä, että lähde onkin Steven Winterburn -niminen henkilö.)

Lainaan Williamia/Steveä siksi, että termin pepunreiät voisi korvata termillä lapsettomuus. Tai lapsettomuus ja paluumuutto.  Tai lapsettomuus ja paluumuutto ja ammatillinen kriisi. Tai lapsettomuus ja paluumuutto ja ammatillinen kriisi ja kyvyttömyys rajoittaa työpaikalla vietettävän ajan määrää ammatillisesta kriisistä huolimatta.

Nyt en jaksa enää toistaa tuota listaa. Lisään omaksi kappaleekseen: Se että parisuhde on saavuttanut sellaisen ajan, missä kaikki ei ihannetapauksessakaan olisi enää vaan pelkästään kivaa. Eikä varsinkaan tässä tapauksessa, missä on toispuoleista lapsettomuutta ja kumppanin riistäminen taloudellisesta itsenäisyydestään toiselle puolelle maailmaa opiskelijaksi. Ja niitä taloudellisia juttuja, mitä tulee siitä, kun toinen on opiskelija, jolla on kaksi lasta ja edessä on hitsin kalliit koeputkihedelmöitykset.

Pystyn nimeämään niin monta järkisyytä hirveelle ololle, etten oikein tiedä mitä odottaisin terapeutilta. Se voisi ehdottaa, että tekisin vähemmän töitä. Tai että vietettäis enemmän aikaa yhdessä. Tai jopa että tehtäis niitä harjoituksia, mitä terapeutit tapaa antaa eron partaalla oleville pariskunnille.

Mutkun tiedän jo kaiken mitä pitäis tai voisin tehdä. Enkä silti tee edes niitä asioita, mitkä olisivat ajan ja talouden rajoissa.

Sellainen olo kuin tässä The The -bändin kappaleessa, josta nyt löydän vain vähän kökön liveversion – mikä tietysti sopii tähän epätoivon alhon tunnelmaan.

PS Äiti: Ei oo kauhee olo ihan koko ajan. Eikä olla eroamassa. Mutta on ihan tosi vaikee jakso.

PPS: Ai niin tän nimi oli OPTIMISTIN LAPSETTOMUUSBLOGI.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

22 thoughts on “Henk koht marinaa

  1. Tuo silmien kiinni laittaminen pitää sisällään sen, että edes mahdollisen lapsen ajatteleminen ei saa tulevaisuutta tuntumaan valoisalta.

    Tykkää

  2. Hyvä että olet menossa sinne terapeutille. Ehkä sieltä tulee jotain yllättävää uutta, mitä ei peruskeittiöpsykologi ole osannut ajatella.
    On vaikeaa keksiä jotain piristävää sanottavaa sulle, niin kokonaisvaltaisen surkealta tuo olosi vaikuttaa. Nää syksyt kaiken pimeyden, kylmyyden ja luonnon synkkenemisen myötä on yleensä tosi vaikeaa aikaa. Eikä lapsettomuuskriisin (niin, se on ihan oikea kriisi) paheneminen koskaan oloa helpota, ahdistaa vaan lisää ja tulee niin näköalaton olo.
    Virtuaalihalin lisäksi lähetän virtuaaliteekupposen, muffinssin ja sympaattisen vertaistuki-katseen sulle. Jaksamisia..

    Tykkää

    • Eeeei Epa, moon ihan superkeittiöpsykologi! Kaikki analyysit ja ratkaisut on hallussa. Toteutus ontuu 🙂

      Mutta kiitos! Minä lähetän pitsaa ja viinilasin takaisin. Ja sellasen vihkon, missä on viisi ilmaista hierontaa / kasvohoitoa / muuta hemmotteluhoitoa.

      Tykkää

  3. Voi Hilkka, en osaa tähän muuta sanoa kuin että tosi, tosi kurjaa. Ja halusin sanoa myös sen, että voimallisesti sympatiaa ja empatiaa täältä.
    Johanna

    Tykkää

  4. Hilkka. Usko pois, että loputtomiin ei voi huono olokaan jatkua. Kun on kokenut totaalisen toivottomuuden ja kaikki kutakuinki tuntuu olevan ja menevän persiilleen, niin sen jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että asiat (yksi kerrallaan) alkavat tuntua jo vähän paremmilta. Ei ehkä tänään, eikä huomenna, mutta jossain kohtaa. Jaksamista ja olet ajatuksissani ja ei me kanssakamut anneta sun vajota! Terapeutti on hyvä juttu ja toivottavasti sul on vertaistukea oikeassa arjessakin. Voit ottaa yhteyttä mun sähköpostiinkin jos siltä tuntuu!

    Tykkää

    • Totta HP, oot varmasti oikeassa että parempaa on luvassa. Jotenkin tässä vuorottelee tuo hirvee olo, täysi ajattelemattomuus ja hölmistys siitä miten voi olla niin monenlainen olo yhtä aikaa. Tai ehkä hölmistys koskee sitä, ettei olo ole aktiivisesti kokoaikaisen hirvee, vaan semmoinen tasainen merkityksettömyys, joka pysyy aika hyvin taka-alalla, kun ei pysähdy ajattelemaan. Ja kiitos, saatan joskus kirjoittaakin.

      Tykkää

  5. Hei Hilkka,

    optimistikin saa olla hukassa ja rikki. Aina ei tartte jaksaa eikä kannatella tunnelmaa, ei omaa eikä muiden. Joskus saa ja pitää esimerkiksi pyrskähtää kotimatkalla niin voimakkaaseen itkuun, että pelästyttää kadun toisella puolella kävelevän viattoman koiranulkoiluttajan (kyllä, tapahtui mulle eilen).

    Tunnistan tuon ihan saman ammatillisen kriisin: lapsettomuuden suru ja ahdistus kulminoituu kysymykseen siitä, mihin musta on, mitä mä osaan, mikä on mun päämäärä elämässä ja mitä musta ylipäänsä jää jäljelle. Ne on ihan jättimäisen isoja kysymyksiä. Moni varmaan pohtii niitä esimerkiksi lasten muuttaessa pois himasta tai jos tulee irtisanotuksi tai jos vaikka puoliso jättää. Meille se kela isketään eteen nyt, kaiken tämän muun (saanko sanoa) p******n ylle.

    Vaikka mun ja mieheni polku on vasta alussa (se vuosi yritystä takana), oma ahdistus alkoi viime viikkoina kasvaa niin, että hakeuduin Väestöliiton psykologille. Se oli hyvä tapaaminen. Ei hän mitään neuvoja antanut, kuunteli vaan ja vähän peilasi sitä mitä puhuin. Homman anti mulle oli se, että sain ladata kaikista synkimmät ja hirveimmät ajatukset pöytään eikä tarvinnut miettiä, kestääkö tuo toinen tämän, ahdistuuko se mun räkäitkusta tai pitäsikö mun kysyä vaihteeksi hänenkin kuulumisiaan. Ostettua rakkautta, toimii! 😉

    Hiljainen puutarha kirjoitti hienosti tuossa yllä. Mulle tulee siitä mieleen (buddhalaishenkinen?) ajatus siitä, että elämässä kaikki muuttuu, koko ajan. Vaikka itse tuntisi polkevansa mudassa paikallaan, sekin hetki on erilainen kuin eilinen. Joskus, jotenkin, synkkyyteenkin tulee valoa.

    Tykkää

    • Moi Ibis, joo se joku sellainen – nyt en tarkkaan muista, mut jotain sellasta, ettei virtaavaan veteen voi astua kahdesti.

      Ja sitten jotain ihan muuta: Täydellisestä kyökkipsykologitaustastani ja maailman parhaasta empatikyvystäni huolimatta en ehkä kuitenkaan ole osannut ajatella, että varmaan aika monella muullakin aktiivisen yrittämisvaiheen tahattomasti lapsettomalla on kokonaisvaltainen luuseriolo, siis ei vain ei-äitiyteen ja lapsettomuuteen liittyvä. Teki hyvää kuulla tuo – ja nyt alan heti etsiä kaikkien blogeista merkkejä asiasta 🙂

      Ja lopuksi sellaista, että (vaikkei nää mee kaikilla samalla tavalla) pelkkään lapsettomuuteen liittyen pahin olo mulla oli just tuossa vuosi ja risat -vaiheessa. Kun olin ollut jo useamman kuukauden kasautuvasti huolissani, mutta kumpikaan meistä ei vielä ollut käynyt lääkärissä, enkä osannut oikein kohdistaa sitä huolta mihinkään (eikä miehen mielestä kannattanut vielä olla huolissaan yhtään mistään). Niin: jos oltais samassa alkuajoituksessa, sullekin tulis pian parempi olo. Ja jos sitten heti sen jälkeen sulle tuliskin eri ajoitus, niin PIM voisit olla jo ihan pian raskaana. Se olis hienoa!

      Tykkää

      • Kokonaisvaltainen luuseriolo, sepä se… Kiitos kun kerroit tuosta teidän vuosi ja risat -vaiheesta. Jossain aallonpohjassa tässä tuli käytyä, mutta tänään on jo parempi olo kuin eilen. Itkinkin vain kerran, edistystä! 🙂 Ja kiitos kannustuksesta. Uutta kohti. Vaikka etenisi hitaasti, aina etenee kuitenkin jonnekin.

        Tykkää

      • Joo ja kun meet uutta kohti koko tiimi on sun takana kaarteessa! (Jostain syystä tuun aina hyvälle tuulelle formulaklassikoista.)

        Hyvää viikonloppua Ibis!

        Tykkää

  6. Vielä kiitos kaikille ihanasta tuesta (ml. Pikku Karhun tekstiviestiklinikalle, Nipsun puhelinpalvelulle ja Haaveilijan Facebook-hoitolalle). Nyt on vähän huono omatunto, että marisin noin vuolaasti. Ei ole koko aika hirvee olo. Olen tosi paljon ajattelematta mitään (teen töitä ja ollaan alettu katsella ihan hitsisti telkkaria!) ja silloin kaikki ookoo.

    Tykkää

  7. Mua melkein hämmästyttää, miten suurta myötätuntoa tunnen sua kohtaan. Osin hyvin tuttuja kuvauksia. Tutuimmalta kuulosti tuo hämmennys omista tunteita. Tulee voimakkaasti mieleen omat reilun vuoden takaiset fiilikset. Eniten pelotti ehkä oma surullisuus ja se, mihin se ehkä veisi. Kuinka kauan sitä pitää kestää ja tuleeko vielä pahempi olo? Minäkin kävin lapsettomuuteen perehtyneellä terapeutilla 2 kertaa. Ekalla kerralla itkin suurimman osan ajasta. Välillä sopersin naurun ja kyynelten sekaisesti, etten suunnitellut itkeväni niin paljon, että kotona voisin itkeä ilmaiseksi. Selitin myös, ettei musta suinkaan koko ajan tunnu ihan noin pahalta.

    Terapeutti ei sanonut mitään taikasanoja, ehdotti, että tulisin toisenkin kerran. Silti toi eka kertakin tuntui jotenkin hyvältä. Jos ei muuten niin tuli todettua, että tarapeutillekin voi mennä. Koskaan aikaisemmin se ei ollut tullut mulle mieleenkään. Ja se, mitä joku täällä jo kommentoi, että se asetelma tuntui hyvältä: terapeutille ne asiat ei ole uusia eikä henkilökohtaisia, mun ei tarvitse suojella häntä surultani. Voin kertoa mitä vaan ja se kestää ja sitä kautta ne hahmottomat pahat fiilikset muuttuu hitusen pienemmiksi ja helpommin käsiteltäviksi. Tokalla kerralla oli jo ihan erilainen fiilis. Jotkut asiat jäsentyi vähän ja tuntui myös hyvältä tietää, että sellainen terapeutti on olemassa ja sen luo voi mennä tulevaisuudessakin, jos haluaa. Se ajatus, tieto siitä sinänsä helpotti.

    Eniten mua ehkä ihmetyttää koko tässä lapsettomuuspsykologiassa olojen vaihtelu. Kuinka totaalisen, pelottavan paha olo voi olla välillä ja sitten toisaalta välillä ei ole mitään hätää, nautin elämästä, olen jopa onnellinen, ilman että hoitorintamalla mikään on ratkaisevasti muuttunut. Ehkä kyse on jonkinlaisesta sopeutumisesta. Mutta se itsestäänselvyys on kyllä aivan tosi, että tätä kriisiä on helpompi kestää, jos elämässä muut asiat on jotenkin tolallaan. Siinä mielessä niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, kannattaa koittaa vaikuttaa. Ja taas toisaalta, ehkä lohdullisinta maailmassa on se, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Asiat menee ja tulee. Tapahtuu arvaamattomuuksia. Ihan yhtäkkiä voi tapahtua (paitsi hirveyksiä, myös) jotain hyvää tai tulla mystinen hyvä olo ilman mitään syytä tai omaa yritystä. Tuo on mulle tärkeä kokemus ja havainto joka tuo mulle voimaa.

    Lähetän sinulle kolme toivomusta.

    Tykkää

    • Kiitos Sara. Mua aina auttaa tieto, että muutkin on välillä pihalla. Ja sun viisaudet auttaa kyllä myös.

      Olen samaa mieltä, että olojen vaihtelevuus on ehkä hämmentävin asia. Olen monessa välissä ihan onnellinen – ilmeisesti just silleen parhaaseen mindfulness-tyyliin hetkessä pienesti onnellinen.

      Pahan olon pystyy useimmiten siirtämään taka-alalle, vaikka se on olemassa. Syvä onnettomuuden tunne tulee mulle lähinnä jostain tietyistä ärsykkeistä (joita on paljon telkkuohjelmissa ja kaduilla) tai siitä, jos alan varta vasten miettiä, millä tolalla elämä on tai mitä odotan tulevaisuudelta.

      Häiritsee, että pitää tasapainoilla tunteiden sallimisen ja kieltämisen välillä. Toisaalta kannattaa pitää paha olo poissa mielestä, että elämä on kivempaa. Toisaalta lapsitoivetta on pakko pitää aktiivisesti yllä, ettei pahan olon vättelyssään unohda, että se mitä pohjimmiltaan haluaa on äitiys.

      Toivon että se sun loppuvuoden visio natsaa. Saako kysyä, onko menossa / tiedossa jokin erityinen hoito?

      Erityiskiitokset näistä kolmesta toivomuksesta, nää on tosi hienoja! Aloin heti miettiä milloin ja mihin näitä olis optimaalisinta käyttää.

      Tykkää

      • Tulossa on samanlainen icsi-hoito kuin meille viimeksikin tehtiin. Ei mitään erityisiä vippaskonsteja. Viimeksi se tuotti vastoin todennäköisyyksiä elämäni ensimmäisen plussan. Ilo jäi lyhytaikaiseksi mutta toi uudenlaista toiveikkuutta tulevaisuuteen. Sen lisäksi se ”nollasi Kela-korvaukset”. Eli Kela korvaa taas lähtökohtaisesti seuraavat 3 hoitoa, (tai siis sen pienen osan niistä kustannuksista – emme ole julkisella puolella). Tuokin oli iloinen yllätys.

        Mulla on tällä hetkellä varsin rauhallinen olo, tuntuu kuin olisin hetkellisesti ainakin sopeutunut tähän elämäntilanteeseen. Ei mitään aavistuksia tulevan hoidon onnistumisen suhteen, vaan sellainen arkisen rauhallinen olo vaan tän epävarmuuden ja kaiken keskellä.

        Tykkää

    • Kuulostaa lupaavalta kaikki – arkisen rauhallista oloa myöten – jään pitämään peukkuja ja varpaita.

      Ja tuo oli uutta tietoa mulle tuo Kelan nollaus. Korvausten jatkuminen siis ilmeisesti riippuu jossain määrin siitä, onko hedelmöittymispotentiaalia?

      Tykkää

  8. Hei, piti tulla ihan sitä kirjoittamaan, että fanitan sun blogia ihan älyttömästi täältä Saksasta käsin. On jo pitänyt pidemmän aikaa kirjoittaa, mutta en oo osannut päättää mihin sun kirjoitukseen tää ois kommentti.

    Tää sun blogi on ihan äärettömän… no ei tähän postaukseen kommentoidessa nyt voi sanoa että ”hauska”, sanon siis että ”oivaltava”. Paras lapsettomuusblogi koskaan. Ja resonoi mun ulkomaaneläjyyden kanssa. Toki ajattelen taikauskoisesti että ”jos noilla onnistuu, niin ehkä sitten meilläkin”.

    Itse sun postaukseen en yritä sanoa mitään rohkaisevaa, en osaa. Mun (vapaaehtoisesti lapseton) ystävä sanoi kerran ”en osaa sanoa mitään lohduttavaa sulle”, ja se oli musta hieno, älyllinen ja sympaattinen kommentti, myöntää että tässä tilanteessa se ei voi sanoa mitään joka parantaisi mun mieltä juuri sillä hetkellä sen elämää suuremmaan (mutta tilapäisen) luuseritunteen edessä. Hienoa vastapainoa niille ajattelemattomille kommenteille joilla yritetään kovasti lohduttaa. (Ajattelin joskus ennen ku tää alkoi että ”kuka nyt oikeesti on niin tyhmä et sanoo toiselle että ”just relax and you’re bound to get pregnant eventually” tai jotain sellaista”, ja olin sit aidosti hämmästynyt että jotkut ihmiset todella sanoo niin.)

    Internet-hali tuntemattomalta!

    Tykkää

    • Hei Nnä. Uusi lukija, jee! Kiitos terveisistä.

      Alan heti kolmannen asteen kuulustelun: Miten kauan olet ollut ulkomaaneläjä? Miten vanha olet? Miten kauan olet yrittänyt tulla raskaaksi ja ootko ryhtynyt / ryhtymässä erityistoimiin (=muuhun kuin normiseksiin – normiseksi tässä määreenä millaselle tahansa yhdynnälle, jota hararstetaan sen ihmisen kanssa, kenen kanssa sen lapsen haluaisi)? Ja oletko havainnut / epäillyt että koet lapsettomuuden siellä jotenkin eri tavalla kuin miten kokisit sen Suomessa?

      (Mulla ehkä niin, että Macholandiassa ollessani ajattelin, että en olis Suomessa niin yksin tän asian kanssa. Täällä huomasin, että lapsettomuusyksinäisyys ei väldesti riipu paikasta. Itse asiassa täällä on tuntunut jossain mielessä vähän pahemmaltakin, koska ulkomaaneläjänä en ollut tajunnut, että oon jo itse asiassa aika vanha. Aloin ajatella niin vasta muutettuani takaisin Suomeen.)

      Se on totta, että usein ”en voi sanoa mitään” on aika lohduttava kommentti. Se on myös yhden mun läheisimmän kaverin vakiolohdutus. Tai se sanoo kyllä ”mä en mitenkään voi samaistua tuohon”.

      Toivottavasti vietät mukavaa viikonloppua siellä jossain.

      Tykkää

      • Oon ollu nyt Saksassa kolmisen vuotta, oon kolmikymppinen, ja yritystä suunnilleen vuosi. Se on näin lapsettomuusblogien kontekstissa lyhyt aika, mutta mun systeemit on niin sekaisin, että aika aikaisessa vaiheessa aloin ajatella että tuskin tää luomuna onnistuu.

        Suomessa ois jotenkin helpottavaa, että tietäis miten systeemit suurin piirtein menee. Täällä tää terveydenhoitojärjestelmä on ihan erilainen! Ja oon suurimman osan ajasta pihalla, esim. en tiedä kuinka paljon potilaalta itseltää edellytetään aktiivisuutta jne. Voisin avautua noista terveydenhoitojärjestelmän eroista vaikka oman postauksensa ajan… täällä on siis ”julkinen” ja ”yksityinen” sairasvakuutus, jotka ei juuri eroa siinä millaista hoitoa jokapäivän lääkäriasioissa saa. Tosi suuri osa lääkäriasioista hoidetaan pikku klinikoilla, jotka suomalaisesta näkökulmasta katsoen muistuttaa enemmän yksityisiä klinikoita kuin suomalaista julkista terveydenhuoltoa. On täällä toki sairaaloitakin, ja ensiapuasemia, mutta mihinkään suomalaista terveyskeskusta muistuttavaan en ole törmännyt. Ja siis kun suurin osa asioista tehdään lääkärien omilla yksityisillä vastaanotoilla, niillä on tietenkin kiero insentiivi tehdä toimenpiteitä niin paljon kuin sairasvakuutus vaan suostuu maksamaan, vaikkei se potilaalle olisikaan välttämätöntä tai tarpeellista.

        Joten, joo, ois kiva olla suomalaisen terveydenhoidon piirissä, ymmärtäis ehkä paremmin missä mennään, ja koko lääkärin ja potilaan välisen kommunikoinnin kulttuuri ois tutumpi. Toisaalta täällä pääsee aikaisemmin hoitoon, ja ainakaan tähän mennessä ei ole ollut valittamista terveydenhoidon tasossa. En tiedä kummassa olisin yksinäisempi, en varmaan kummassakaan; sekä mun Suomen että Saksan kaverit lisääntyy sen minkä ehtii 😉

        Ja argh, mun gynis ei ees pistänyt mua mihinkään kummoisiin tutkimuksiin, esim. verikokeisiin, kun ultrassa kaikki näyttää olevan hyvin. Se antoi vaan suorilta Clomi-kuurin! Olin ihan stressaantunut, kun vasta jälkeenpäin tajusin että mun ois pitänyt tarkemmin udella siltä että millä kriteereillä mun pitää päättää mikä on eka kiertopäivä (sanoinkin jo että meininki on sekalaista, mun on todella vaikea arpoa mikä päivä ”oikeat” menkat alkaa) ja että saadaanks me harrastaa normaalisti seksiä ennen kuin mun follikkeleiden määrä on tsekattu. Tästä hämäännyksestä syytin omaa sekaannustani saksalaisen terveydenhuoltojärjestelmän keskellä. Musta suomalainen lääkäri olisi selittänyt nuo tarkemmin, tai sitten olisin ollut vähemmän häkeltynyt ja tullut kysyneeksi.

        Tää mun vapaaehtoisesti lapseton kaveri sanoi kans ”en pysty samaistumaan”, mutta sit sanoin sille että epävarmuustekijä on tässä yksi stressaavimmista, ja siihen pystyy kuka tahansa samaistumaan joka esim. on koskaan hakenut töitä, ollut työttömänä, tms. Siihen se samaistui sitten kyllä.

        Niin siksikin fanitan tätä blogia, että… ainakin musta tuntuu että mun huumorintaju muuttuu aika paljon mustempaan suuntaan tän prosessin edetessä. Ei-lapsettomuudesta-kärsivät ei ehkä ymmärtäis mun heittoja asioista jotka on mun mielestä ironisen hauskoja (joskin puolimasentavia), niiden mielestä ne vois olla kokomasentavia. Niinku nyt ”uusia jännittäviä käänteitä lapsettomuuden hoidossa – meitä kiellettiin harrastamasta seksiä” (siemennesteanalyysia varten luonnollisesti).

        Tykkää

    • Joo, tuo oli mullekin hämmennyksen aihe tuo sairaan / terveydenhoito.

      Macholandiassa meillä oli yksityinen sairausvakuutus, joka korvasi perusgynekäyntejä, mutta ei mitään lapsettomuuteen liittyvää.

      Otin selvää kavereilta ym ja sen perusteella hoitojen hinta itse maksettuna Macholandiassa + naapurimaassa (missä käytiin usein muutenkin) olisi ollut aika lailla sama kuin Suomessa yksityisellä Kela-korvauksin. Taloudellisesti olis siis varmaankin ollut aika sama siellä sekä täällä, mutta en ole varma olisinko osannut täysin luottaa sikäläiseen toimintaan. Siis lähinnä tuo, että teetetään sitä sun tätä ylimääräistä teettämisen ilosta. Käytiin esim. hedelmällisyyshoitoihin erikoistuneella lääkärillä, joka suositteli että hormonipiikit kannattaisi tulla ottamaan hänen vastaanotolleen. Nyt kun tiedän mitä ne on, ymmärrän ettei siihen todellakaan ole mitään syytä.

      (Huomasin tosin Suomeen palattuani, etten ollut tästäkään järjestelmästä niin perillä enää. En edes tiennyt mihin pitää soittaa, jos haluaa tilata lääkäriajan… Saihan sen tietysti helposti selville, mutta oli aika pallo hukassa -fiilikset.)

      Mutta ei kai sitä voi kun vaan valita mitä aikoo tehdä ja mennä sen mukaan (=koittaa mahd paljon luottaa siihen systeemiin, minkä mukaan on lähtenyt). Onneksi saksalaiset ainakin mun mielikuvissa on superhygienisiä ja supertäsmällisiä ja superteknologisia.

      Tosin ymmärrän kyllä tosi hyvin, jos tää terveydenhuoltoaspekti silti ahistaa. Itse ainakin olin just tuossa selvitysvaiheessa aika akuutissa TILASSA – sellasessa että katsos nyt kun tästä tomerasti selvitän ja teen kaikki oikeet valinnat, niin kohtahan tässä ollaan jo raskaana KUNHAN osaan tehdä just ne oikeet päätökset. Se oli lievästi sanottuna hermoja rassaavaa aikaa.

      Nyt pitää mennä nukkumaan. Jos haluat joskus ulkkari/paluumuuttokonsultaatiota, annan mielelläni vertaistukea täällä tai osoitteessa hilkka.susinen@gmail.com – ja sitten muuten jotkut mun ulkomailla asuvat kaverit on käyttäneet just tän Väestöliiton jotain nettipalvelua, minkä kuulemma olivat kokeneet hyödylliseksi sellaisessa tilanteessa, kun tuntui siltä, että kaipasi suomalaista asiantuntijaneuvoa toisessa kotimaassa tarjotun rinnalle. Jostain kohtaa näiltä sivuilta löytyy varmaan sinne linkki.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s