Paljon huomiota herättänyt kotihoidontuen jakaminen on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Asia kiinnosti minuakin siinä määrin, että päätin asiaa hieman selvittää.

Aloitin googlaamalla sanan koti-isä. Kappas vaan. Google kysyikin seuraavaksi ”tarkoititko: kotiäiti”. Onko hakukonekin sitä mieltä, että koko ajatus koti – isyydestä on täysin naurettava ja outo? Päätin kuitenkin tyytyä tähän hakuun, enkä lähtenyt katselemaan, mitä Google kertoo kotiäideistä. Ensimmäisenä googlen listalla löytyy taannoin Helsingin Sanomissakin julkaistu tutkimus otsikolla Koti-isien salaisuus on pienissä kiveksissä.
Naisen halutessa itselleen ”tosi” miehen, joka haluaa painaa töissä pitkää päivää ja tuoda perheelle leveän leivän, hän valitsee mahdollisimman isokiveksisen miehen. Jos taas nainen kaipaa vierelleen huomaavaisen lapsirakkaan kummajaisen, joka työskentelee matalapalkkaisella alalla, hän toivoo löytävänsä mahdollisimman pienillä kiveksillä varustetun miehen. Tarkoittaako tämä sitä, että nainen biologisen kellon tikittäessä alkaa kantaa mukanaan mittanauhaa?

Seuravana googlen listalta löytyi joitakin koti-isien blogeja ja Talouselämässä julkaistu artikkeli nimeltään Kummajainen nimeltä koti-isä. Mitä ihmettä? Elämme jo pitkällä 2000-lukua ja paikassa nimeltä Suomi. Mikä saa ihmiset vielä ihmettelemään sitä, jos vasta vanhemmaksi tullut haluaakin jäädä kotiin hoitamaan lastaan, eikä painella suoraan synnytysosastolta takaisin työantajan helmoihin.

Olen itse kahden lapsen isä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen päätin jäädä kotiin lapseni kanssa pitämällä isäkuukauden ja jäämällä sen jälkeen hoitovapaalle vielä kolmeksi kuukaudeksi. Suunnitelmiini kuului lapsenhoidon lisäksi paljon kodin kunnostustöitä. Olin myös varannut pinon kirjoja, jotka olin päättänyt lukea. Kuvittelin lapsenhoidon ja kotitöiden sujuvan siinä sivussa. Kertooko ratkaisuni jotain kiveksistäni? Tai osoittaako oma valintani jotain miehisyydestäni? Pitäisikö minun olla huolissani miehisyydestäni? Olenko liian äijä vai pienikiveksinen kummajainen? No ehkä olen jotain siltä väliltä.

No, kuinkas minulle lopulta kävikään? Huomasin hyvin pian, ettei koti-isän aika riittänyt edes kaikkien kotitöiden tekemiseen, saati kirjojen lukemiseen tai nikkarointiin. Lapsenhoitohan olikin oikeasti aikaa vievää puuhaa. Päiväunien aikana piti laittaa ruokaa ja hoitaa kotitöitä. Kun lopulta pääsin oikaisemaan itseni sohvalla kahvikupin ja kirjan kanssa, alkoi lastenhuoneesta kuulua itkua ja oli aika palata vaippojen vaihtoon ja lapsen syöttämiseen.

Lopulta ymmärsin olevani kotona lapseni vuoksi, en hoitamassa omia rästiin jääneitä asioitani ja lepäilemässä. Aloin nauttia vauvan kanssa olemisesta ja päiviini löytyi rauhallinen rytmi. Neljä kuukautta kuitenkin riitti. Töihin päästyäni tokaisin työkavereilleni ”ihana tulla töihin lepäämään”. Toisen lapsen syntyessä pidin isyyslomat ja siihen päälle isäkuukauden. Tämän jälkeen palasin takaisin töihin ”lepäilemään”.

Mitä tämä aika minulle opetti? Ainakin sen, että pienen lapsen kanssa kotona vietetty aika on mittaamattoman arvokasta hyvän isä-lapsi-suhteen luomiseksi. Ymmärsin myös koti-isänä tai -äitinä olemisen olevan kovaa työtä, jota meidän tulee arvostaa. En varmasti sorru tulevaisuudessa vähättelemään kotiin jääviä siitä, että he haluavat päästä helpolla tai ovat työtä vieroksuvia ihmisiä. Lasteni kanssa viettämäni aika on jotain mitä ei voi rahalla mitata. On ehkä kulunut fraasi: ”Lapset kasvavat niin nopeasti ja aika menee niin nopeasti, että lasten ollessa pieniä tulee siitä ajasta ottaa kaikki irti ja nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Kohtahan lapset ovat jo teinimonstereita, jotka eivät halua viettää aikaa vanhempiensa seurassa”. Se on kuitenkin kiistämättömästi totta. Voisiko syy miesten kotiin jäämiselle löytyä jostain muusta kuin kivesten koosta?

Yhteiskunta pyörii rahan ympärillä. Kaikki tekemisemme mitataan rahassa. Tänään lehdessä kerrottiin keskituloisen lapsiperheen tulojen putoavan 300:lla eurolla, jos mies jää kotiin. Esiin on myös nostettu työnantajien nihkeä suhtautuminen miesten kotiin jäämiseen, mikä näkyy tasa-arvo barometrin mukaan selvimmin yksityisellä sektorilla. Näiden lisäksi isyystutkija Jouko Huttusen mukaan miesten asenteet kotiin jäämisen suhteen ovat negatiivisia. Koti-isyys koetaan epämiehekkääksi ja oudoksi. Minun mielestä mikään ei ole niin miehekästä kuin mies, joka huolehtii omasta lapsestaan!

Isät jääkää kotiin! Edes muutamaksi kuukaudeksi! Koti-isyys on kovaa työtä, mutta takaan, että ehditte vielä olla työelämässä vähintäänkin tarpeeksi. Isyyden merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Lapset tarvitsevat miehenmallia elämässään, mutta varmasti yhtä paljon isät tarvitsevat tunnetta siitä, että he ovat lapsilleen merkityksellisiä ja tärkeitä kasvattajia.

Niin ja tietenkin, äidit: antakaa miehillenne tämä mahdollisuus ja tukekaa heitä siinä!