Ensimmäinen ja viimeinen

Kävelen aina klinikalle mennessäni ensimmäisen Helsingin-kotini ohi. Asuin siellä sata vuotta sitten, syksystä 1994 kevääseen 1995.

Mun oli pakko tietää hedelmöityshoitojen olemassaolosta jo silloin, sillä muistan nähneeni pienenä Speden sketsin koeputkilapsesta – oliskohan se esitetty Suomen ekan koeputkilapsen syntymän aikaan, 1984?

(Herra paratkoon, googlasin eikä se näytäkään olleen sketsi, vaan leffa. Eikä koeputkilapsi, vaan koeputkiaikuinen. Vuosi oli 1979.  Mutta Spede siinä oli.)

Mitenköhän olisin reagoinut silloin parikymppisenä, jos olisin saanut tietää, että noin kahdenkymmenen vuoden päästä hiimailen samoilla kulmilla elämä suht samalla tolalla?

En varmaan mitenkään. En ole ikinä ollut sellaista määrätietoista suunnittelijatyyppiä, että olisin miettinyt missä haluan olla x vuoden kuluttua.

Lapsia tuskin ajattelin. Ei niin että olisin ajatellut, etten halua lapsia. Koko ajatus vaan olisi tuntunut huiman ennenaikaiselta.

Kaikilla paitsi yhdellä mun sen aikaisista ystävistä on nykyään lapsia. Ensimmäinen tulokas täyttää tänään kymmenen. (Onnea äideille ja ihanalle tyttärelle!)

Ja tänään sain tietää, että siitä viimeisestäkin siltä ajanjaksolta peräisin olevasta lapsettomasta ystävästä tulee alkuvuodesta äiti. (Hirveästi onnea – oikeesti, vilpittömästi!)

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

2 thoughts on “Ensimmäinen ja viimeinen

  1. Kaunis kirjoitus. Minäkin mietiskelen välillä menneitä ja yritän muistella, missä kohtaa sanat ”lapsettomuus” tai ”hedelmöityshoidot” ovat ensimmäisiä kertoja sivunneet elämänpolkuani. Muistan ainakin, että jo aika nuorena luin jostain naistenlehdistä lapsettomuusaiheisia juttuja ja ne koskettivat jotenkin tosi syvästi (vaikka en itse edes halunnut lapsia siihen aikaan). Ihan kuin olisin tiennyt…

    Melkein kaikilla minunkin opiskeluaikojen ystävilläni on jo lapsia. Ihanaa ja vähän surullista. Olisi ollut kivaa kokea se elämänvaihe samaan aikaan. Mutta se nyt on pienimpiä niistä suruista, mitä tähän liittyy.

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s