”Milloin ukki taas tulee?”

Olen etuoikeutettu, onnekas, kiitollinen.

Avaan kotioven. Näkökenttääni piirtyy, kuinka olohuoneen lattialla kaksi elämäni kolmesta miehestä, kaksi täysin eri sukupolven edustajaa, peuhaavat kahdestaan. Toinen on elefantti, toinen matkustajana selässä. Kuulen molempien naurua, ilon ääniä.

Mistä on siis kyse? Isäni nauttii leikkihetkestä lapsenlapsensa kanssa. Ilmassa leijuu ruoan tuoksu. Ennen tätä leikkihetkeä, nämä kaksi eri sukupolven edustajaa ovat tulleet yhdessä päiväkodilta ja syöneet yhdessä. Normaaleja asioita meidän perheelle, valitettavan vieraita monille.

Mieheni ja minun vanhemmat ovat itse tehneet sen valinnan, että ovat halunneet muuttaa lähelle lapsenlapsiaan. He voivat olla arjen apuna, kun heitä pyydetään, mutta he eivät tuppaudu tai sekaannu muuten meidän lapsiperheemme elämään.

Mikä sijoitus yhteisen ihmissuhteen muotoutumiselle sekä lapselle että isovanhemmalle?  Mutta mikä riski isovanhempien parisuhteelle? Asiaa täytyy isovanhempana itse arvostaa ja sen tärkeyttä kunnioittaa, eikä kokea isovanhemmuutta ja arjen apua taakkana tai velvoitteena. Sitä sen ei tulisi olla. Isovanhemmalla on täysi oikeus omaan elämään, omaan aikaan ja parisuhdeaikaan.

Isovanhemmuus voi olla uusi mahdollisuus korjata joitain taakse jääneitä asioita ja tehdä asioita toisin, uudella tavalla, lapsenlapsen kanssa. Puolisona voi kokea uudenlaisia ihastuksen ja onnen tunteita puolisoaan kohtaan huomatessaan toisen aidon välittämisen ja halun olla läsnä lapsenlapselleen. Parisuhdetta ei kuitenkaan saa unohtaa isovanhempanakaan, elämä ei saa olla vain isovanhemmuutta.

Elämässä saattaa olla sairauksia tai erilaisia huolia, jotka uuvuttavat ja vievät voimia. Tällöin ei pidä eikä tarvitse vaatia itseltään enempää kuin itse jaksaa. Isovanhemman työelämä voi myös rajoittaa läsnäoloa lastenlasten kanssa. Tällöin voi olla surua, että ei kykene olemaan lapsenlapsilleen siten läsnä, kuin kenties haluaisi.

Nyt jatkan itse tästä, olen vanhempana lapselleni työpäivän jälkeen. Ukin auto kaartaa pihasta kohti omaa kotiaan ja elämäänsä. Pieni kysyy jo: ”Milloin ukki taas tulee?”.

Olen siis etuoikeutettu, onnekas, kiitollinen.

Lisää aiheesta:

Kirja: Farkkumummoja ja pehmovaareja

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s