Olin muutama vuosi sitten mukana ohjelmassa, jonka aiheena oli vapaaehtoinen lapsettomuus. Ohjelmassa haastateltiin nuorta naista, joka kertoi kokemuksistaan vapaaehtoisesti lapsettomana. Mieleeni jäi erityisesti hänen huomionsa siitä, kuinka lapsettomuuspäätöstä joutui perustelemaan muille – ja kuinka lapsia hankkineiden ei tätä tarvinnut tehdä.

Tutkijana minua kiinnostavat lastenhankinta-aikeet ja niiden taustalla vaikuttavat syyt – olipa kyse sitten päätöksestä olla hankkimatta lapsia, tai hankkia niitä. Päätös olla hankkimatta lapsia tuntuu herättävän ihmisissä hyvin monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Usein kommentit voivat olla melko ikäviä: vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään itsekkäinä, vain urastaan tai matkustelusta kiinnostuneina lapsivihaajina.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden tutkiminen on haasteellista jo yksinomaan siitä syystä, että on epävarmaa, missä elämänvaiheessa tätä pitäisi tiedustella. Hyvin nuoret ehtivät muuttaa mieltään moneen kertaan, lastenhankinta-iän ohittaneiden kannalta kysymys ei ehkä enää tunnu kovin ajankohtaiselta. Joillekin lapsettomuus on vakaa, koko elämänmittainen näkemys itselle parhaasta vaihtoehdosta, toiset taas sopeuttavat lastenhankintatoiveitaan elämäntilanteensa mukaan. Iän myötä lastenhankintasuunnitelmat usein muuttuvat, ja alun perin vastentahtoisesta lapsettomuudesta voi aikaa myöten tulla toivottu vaihtoehto.

Nykytiedon valossa vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa melko harvinaista. Laajojen väestökyselyiden perusteella noin 3-5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa toivovansa 0 lasta. Miehet näyttävät pitävän lapsettomuutta ihanteenaan hieman useammin kuin naiset, mutta ero ei ole kovin suuri.

Mikä sitten saa ihmisen pitämään ihanteenaan lapsettomuutta?

Väestöliitossa tehdyn tutkimuksen perusteella vapaaehtoinen lapsettomuus näyttää olevan hieman yleisempää niillä, jotka ovat itse kasvaneet ilman sisaruksia. Taloudelliset tai työhön liittyvät syyt eivät juuri ole toiveen taustalla, vaan syyt löytyvät pikemminkin omasta perhetaustasta ja henkilökohtaisista näkemyksistä: ”Lapsi ei sovi elämäntyyliini” tai ”En usko että olisin sopiva vanhemmaksi”. Lapsettomat saattavat kuitenkin toimia ”varaäiteinä tai -isinä” sukulaisten tai ystävien lapsille.

Lapsettomuustoive liittyy usein siihen, ettei parisuhdetta ole, mutta myös pariskuntien joukossa on niitä, jotka eivät halua lainkaan lapsia. Valtaosa toivoo löytävänsä kumppanin ja solmivansa parisuhteen. Vapaaehtoisesti lapsettomien joukossa on kuitenkin muita enemmän myös niitä, jotka pitävät yksin elämistä parhaana vaihtoehtona. Samaa sukupuolta olevien parien keskuudessa on sekä vapaaehtoisesti lapsettomia että lapsia toivovia.

Tutkimuksen mukaan työllä oli keskeinen rooli lapsettomien elämässä. Työssä eteneminen oli heille kuitenkin vähemmän tärkeää kuin muille. Parisuhteessa elävät tai seurustelevat vapaaehtoisesti lapsettomat pitivät puolestaan perhe-elämää tärkeänä ja olivat siihen vähintään yhtä tyytyväisiä kuin ne, jotka toivoivat tai olivat hankkineet lapsia. Uraohjuksia siis löytyy (tai ei löydy) yhtä lailla lapsettomien kuin ”lapsellisten” joukosta!

Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat vähintään yhtä monipuolinen ihmisryhmä kuin lapsia toivovat tai niitä hankkineet. Tutkimustieto auttaa meitä ymmärtämään eri syitä lapsettomuuden taustalla. Se ei kuitenkaan pysty paljastamaan kaikkia yksittäisten ihmisten päätöksiin vaikuttavia tekijöitä. Vapaaehtoisen lapsettomuuden – kuten myös lastensaantitoiveiden – taustalta löytyy aina lopulta monta yksilöllistä tarinaa.

Milloin on lapsen aika?