Silmät kiinni

Olen tuntenut Suden vähän yli neljä vuotta ja nähnyt sen itkevän neljästi: 1) Kun sen isä kuoli 2) kun sen lapset lähti pitkän kesäloman jälkeen takaisin äitinsä luo 3) kun me meinattiin erota 4) kun pienempi  sudenpentu täytti 16.

Nuo pienemmän sudenpennun syntymäpäivät oli eilen.

Sudesta tuntui kamalalta, ettei se ollut paikalla. Se ei ole ollut paikalla yhtenäkään pienemmän syntymäpäivistä sen jälkeen, kun isompi täytti kuusi ja pojat muuttivat parempien koulujen ja äidin työn takia naapurimaahan. Isompi on onneksi syntynyt jouluna, eli Susi saa yhden syntymäpäivän kerran kahdessa vuodessa.

Hilkka: Se tietää että haluaisit tosi kovasti olla siellä, ettet voi mitään välimatkalle.

Susi: Olisin voinut. Jos olisin tehnyt kaiken toisin, me ei oltais ehkä erottu.

H: Niin ehkä, mutta siitä ajasta alkaa olla 20 vuotta ja kadut sitä joka päivä.

[Toim. huom. Aika tavallinen nuoren parin ero Macholandiassa:  Mies luulee että perheen ja töiden lisäksi voi olla naimisissa kavereiden ja urheiluseuran kanssa.]

S: Jos ne ei ymmärräkään, että mä rakastan niitä. Jos ne alkaa vihata mua.

H: Mutta sähän teet niiden hyväksi kaiken mahdollisen ja kerrot niille joka viikko, miten paljon rakastat niitä. Miksi ne alkais vihata sua?

S: Teinithän vihaa kaikkia.

Ymmärrän ettei parisuhteeseen pitäisi tehdä lapsia, jos pelkää joskus eroavansa.

Toisiin parisuhteisiin vielä vähemmän. Jos me saatais lapsi eikä osattaiskaan elää yhdessä, käytännön elämä vaatisi massiivisia maantieteellisiä järjestelyjä. Totaaliunohdus ei tunnu mahdollisuudelta.

Mulle on tärkeää uskoa, ettei ole kovin monta lapsetonta paria joka ei olis missään kohtaa ajatellut, että ehkä tästä ei tule mitään sen takia, ettei meidän ole tarkoitus saada lapsia toistemme kanssa.

Ja vähemmän taikauskoisesti: ettei ole kovin monta paria joiden suhteelle lapsettomuus ei ole ollut koettelemus. Meille on ollut.

Mietin joskus, ollaanko me tekemässä väärin syntymätöntä lasta ja toisiamme kohtaan. Tulen aina siihen tulokseen, ettei olla.

Mulla on tähän viisiosainen strategia, jonka olisin jo lanseerannut self help -kirjana, jos asuttais vielä Macholandiassa, joka on self help -kirjojen luvattu maa:

1) Ajattele pahinta mitä voi tapahtua 2) päätä yrittää kaikkesi, ettei niin käy 3) mieti miten asiat voi järjestää, jos kuitenkin käy  4) pistä silmät kiinni ja unohda ajatelleesi pahinta 5) toivo parasta ja heittäydy eteenpäin.

Voin suositella strategiaa sovellettavaksi ehkä vain, jos lapsettomuus ei pelkästään koettele, vaan myös lähentää. Vaikkei joka päivä, niin ainakin puuskittain.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s