Jonkun toisen munasolu?

Susi tulee huomenna tänne maalle ja sunnuntaina lähdetään yhdessä kotiin Helsinkiin. On:

1) tosi kivaa, ehti tulla ikävä.

2) korkea aika – multa pääsi eilen hirveä freudilainen lipsahdus. Sanoin Krisselle puhelimessa, että tässä kierrossa ei ole hedelmöittymismahdollisuuksia, koska Herra Pekoni on kotona Helsingissä. HP on entinen mieheni, eikä hän asu meillä eikä edes Helsingissä. (Tai ehkä pitää pyytää Iggyä tarkastamaan sängynalus.)

3) jännää, koska tajusin toissapäivänä AnLottasen tosi hyvään (mm.) lapsettomuusaiheiseen blogiin kommentoidessani, että olen kokonaan unohtanut kysyä Sudelta yhdestä jutusta.

Se yksi juttu on lahjamunasolun käyttäminen. Tai mikä on oikea termi, lahja kuulostaa kummalliselta, koska eikös se maksa tosi paljon – vai onkohan niin, että antaja lahjoittaa munasolun ja kulut tulee operaatiosta ja lääkäreiden palkasta ja sen solun säilömisestä ja kuljetuksesta ja toimitiloista ja kopiopaperista? [Väestöliitto käyttää termiä munasoluluovutushoito ja kertoo siitä hiukan täällä.]

Kuten näkyy, en ole ehtinyt edes Wikipedia-tasolle tässä. On hirveän hämmentävää, että tulin ajatelleeksi koko asiaa vasta kysyessäni toiselta ihmiseltä, ovatko he ajatelleet lahjoitettuja sukusoluja mahdollisuutena.

Olin juuttunut mielessäni siihen, että Susi ei halua lahjasiittiölasta. Sen takia varmaan, että kun nämä keskustelut käytiin, meillä oli vielä sellainen käsitys, että meidän ongelmat johtuu Suden siittiöistä. Olin siis vähän niin kuin sulkenut mieleni luovutettujen sukusolujen ajattelemiselta meidän parisuhteen yhteydessä.

Jos lahjamunasolu ei tuntuisi Sudesta vieraalta ajatukselta, me voitaiskin ehkä saada perhe, vaikka mun munasoluissa olis jotain perustavanlaatuista vikaa tai jos meillä oliskin niin huono tuuri, että juuri meidän kromosomit (vai mitä ne on?) oliskin yhteensopimattomia.

Se helpottaisi huomattavasti huoltani siitä, että mitä mä sitten teen, jos käy ilmi ettei me voidakaan saada lasta omista tarpeista eikä Susi siinäkään tapauksessa haluaisi harkita adoptiota. Varsinkin jos aikaa olisi siinä vaiheessa kulunut niin paljon, että olisin satavuotias. (Lahjamunasolukaan ei tosin liene ratkaisu satavuotiaalle, joten pitää tarkistaa  aikaperspektiiviä.)

Toivottavasti Susi sanoo joo. Ja toivottavasti maltan odottaa edes 7,5 minuuttia ennen kuin otan asian puheeksi. Tekisi hyvää kohdata ensin kumppaneina ja rakastavaisina ja vasta vähän myöhemmin lapsettomuudesta kärsivänä pariskuntana.

Ps: Suosittelen tuota yllä mainitsemaani blogia. Ihailen  monella tapaa AnLottasen asennetta. Ja toivotan ihan hirveästi onnea matkaan!

Pps: Kaukainen ystävä vinkkasi tästä tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan yli 35-vuotiaat tulee raskaaksi helpommin kuin mitä julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää – melkein yhtä helposti (tai siis vaikeesti, kuten Sara on viisaasti muistuttanut) kuin nuoremmatkin. 72 prosenttia 208:sta tutkimuksessa mukana olleista 35–40-vuotiaista tanskalaisnaisista tuli raskaaksi ensimmäisen yritysvuoden aikana. Kaikista hedelmällisin oli 30–34-vuoiaiden ryhmä, 87 prosenttia 791 osallistujasta tuli raskaaksi. 20–24-vuotiaita yrittäjiä mukana oli 466 ja heidän prosenttilukunsa oli 78. No, kiva noille 72, 87 ja 78 prosentille.

10 thoughts on “Jonkun toisen munasolu?

  1. Minä olen miettinyt lahjoitettuja munasoluja paljonkin. Ensiksi surrut sitä, että lapsesta ei tulisi yhtään minun näköiseni ja sitten teininä se vihaisi minua niin paljon, että heti 18-vuotiaana juoksisi ”oikean” äitinsä helmoihin. Mutta mitä enemmän asiaa mietin ja varsinkin kun tiedostan, että se kenties on ainoa mahdollisuus minulle kokea raskaus, se alkaa tuntua varsin hyvältä vaihtoehdolta. Mutta onhan se iso päätös…

    Tykkää

    • Onko Isla niin, että lääkärit pystyy sanomaan, että jos ekan icsin hormonihoidoilla kasvatetut munasolut eivät lähteneet jakautumaan, niin se oli edustava näyte kaikista munasoluista? Eikö munasolut voi vaihdella niin kuin siittiöt miehillä ja myöhemmin joukossa voi olla useampi, joka alkaakin kehittyä hyvin? Niin pitäis olla, että tässä olis joku oikeus ja kohtuus!

      Mutta ei lahjamunasolulapsi siis varmasti sua vihaisi yhtään enempää tai useammim kuin normaali teini vanhempiaan. Blogissasi vaikutat ihmiseltä, jota olisi tosi vaikea vihata!

      Tykkää

      • No minun kohdalla niitä munasoluja kerättiin parikymmentä, joista YKSI jakaantui normaalisti ja sekään ei ollut mitään parasta luokkaa. Lääkärin mielestä tämä kertoo kyllä jotain munasolujen laadusta. Sitä ollaan tässä miehen kanssa kyllä pohdittu, pitäisikö silti vielä yhteen ICSIin mennä, jos vaikka kyse olikin sattumasta. Että voisi sitten jälkeenpäin miettiä, että on ainakin yrittänyt kaikkensa ennen sitä luovutettua munasolua…

        Mutta mielenkiinnolla odottelen lääkärin tuomiota asiasta, nythän siis mies popsii hormoneita ja jos se vaikuttaa siittiöiden tuotantoon positiivisesti, niin voidaan kokeilla mahdollisesti kevyempiäkin hoitoja. Näiden munasolujen kanssa kun nimenomaan tarvittaisiin useita yrityksiä, jotta oikea arpa osuisi kohdalle ja ICSien kohdalla se tulisi tuhottoman kalliiksi, varsinkin jos lopulta todettaisiin, että todennäköisyydet hedelmöittymiselle ovat pienet. Pessimistinä (vai realistina?) olen kuitenkin jo valmistautunut luovutettuun munasoluun.

        Ja hei kiitos kauniista sanoista! 🙂

        Tykkää

      • Voi ei, mikä epätodennäköisyyden ja epävarmuuden jackpot! Teillä on kyllä kovat ajat, muistakaa hemmotella itseänne. Voimia!

        Tykkää

  2. Meillä, kun on jo käytössä lahjasiittiöt, munasolujen toiminta mietityttää todellakin. Sana ”lahja” on kieltämättä mielenkiintoinen. Eihän se ilmainen ole, siittiöt maksaa reilu 400€/hoitokerta.. Mutta silti koen sen olevan lahja, meille ainoa keino saada lapsi. Miehelleni luovutettujen siittiöiden käyttö on ollut iso päätös. Ja samalla valtava rakkauden osoitus minua kohtaan. Joten tämä lahja on minulle kahdelta mieheltä..toista en vain tunne, mutta olen hänelle kiitollenen tästä mahdollisuudesta..

    Mutta niistä munasoluista… Minulle on tehty 6 Inssiä ilman raskauden haamuakaan. Ensimmäinen IVF tuotti 10 munasolua, joista yksi hedelmöittyi oikein. Mutta ei siitäkään lasta saatu.. Muutama munasolu rohmusi useamman siittiön. Näin kuulemma joskus käy. Se voi olla kertaluonteinen sattuma tai sitten ikävä ominaisuus. Tätä emme tietenkään lähde testaamaan – vaikka se lääkärin mielestä olisi mielenkiintoista tutkia. Yhteistuumin seuraavaksi tehdään ICSI, jotta vältytään rohmuilta. Mutta jos tämäkään ei tuota tulosta, en todellakaan tiedä, mitä tehdään. Todennäköisesti kokeillaan ainakin kerran uudelleen…

    Lahja munasolun tai ehkäpä alkion käyttöä en ennen tätä iltaa ole ajatellut. Enkä oikein vielä tiedä, mitä asiasta ajattelen. Minulle on tärkeää, että saan kokea raskauden ilot ja surut. Että saan synnyttää ja kokea sen tunteen kun lapsi annetaan ekan kerran syliini. Adoptio ei siis ole meille vaihtoehto… Toivon vaan, etten tätä asiaa joudu edes meittimään sen enempää..mutta nyt ajatellen… Luulisin, että kokeilemme kaikki keinot, jos vain talous sen kestää.. Toista tilaisuutta ei enää anneta, tällä iällä..

    Tykkää

    • Te kommentoijat olette joutuneet kokemaan jo monenlaista hoitojen saralla. On tää lääketiede vaan ihmeellistä, ainakin musta – ainakin vielä – tuntuu, etten voi olla kyllin kiitollinen siitä, että olen syntynyt aikana, jolloin on kaikenlaisia mahdollisuuksia.

      Leppis, sun kommentissa tiivistyi sellainen juttu, joka tuntuu olevan tosi kuvaavaa hoidoille. Että parasta olis olla ajattelematta asioita etukäteen, mutta se on usein vaikeaa ja toisaalta moniin asioihin varmaan tarvitaan sellaista asteittaista henkistä valmistautumista, minkä kannalta (ja varsinkin näin lähellä neljääkymppiä) ehkä kuitenkin voi olla ihan hyväkin miettiä erilaisia vaihtoehtoja etukäteen. Vai onko?

      Tykkää

  3. Luulen että toi etukäteismiettiminen on pitkälti luonnejuttu. Mulle on tuntunut tärkeältä se, että mulla on joku käsitys siitä, mikä voi mahdollisesti olla seuraava askel tai mitkä vaihtoehdot seuraavaksi teoriassa tuelvat kyseeseen. En ole osannut elää ilman jotain visiota tulevasta, siinäkään tapauksessa, ettei ne visiot välttämättä toteutu. Mieheni puolestaan on suhtautunut toisin. Hän on halunnut edetä tiukasti askel kerrallaan ja tulevaisuuteen liittyvät spekulaatiot ovat tuntuneet hänestä ärsyttäviltä. Itse en ole luopunut skenaarioiden kartoittamisesta, mutta samalla yritän välillä tietoisesti elää hetkessä ja jotenkin totutella siihen pyörryttävään ja pelottavaan asiaan, ettei tulevaisuudesta ole mitään takeita.

    Luovutetuista soluista vielä: Vaikka munasolun luovutus on teknisesti monimutkaisempi ja kalliimpi juttu kuin siittiöiden, on mulla sellainen käsitys, että monelle parille se olisi lopulta psykologisesti helpompi juttu kuin siittiöiden luovutus. Ajattelen näin siksi, että keskimäärin lapsen saaminen on ehkä naiselle vielä tärkeäpi juttu kuin miehelle ja siksi monet naiset ovat ehkä valmiimpia luopumaan tarvittaessa omien solujen käytöstä kuin miehet. Ja toinen syy on tämä: raskausajan ansiosta vauva tuntuu varmaan monelle äidille nopeammin ”omalta”, vaikka olisi luovutetusta munasolusta saanut alkunsa, verrattuna isään, jonka vauva on luovutettujen siittiöiden tulosta. Tämäkin on sikäli turhaa spekulaatiota, että ymmärtääkseni useimmissa tapauksissa parin ei ole mahdollista valita, käytetäänkö luovutettuja siittiöitä vai munasoluja, vaan lääketieteellinen tilanne ja hoitohistoria puoltaa jompaa kumpaa, jos kumpaakaan.

    Tykkää

    • Tuo oli mielestäni aika pätevänkuulounen munasoluanalyysi!

      Ja ”tulevaisuuteen liittyvät spekulaatiot ovat tuntuneet ärsyttäviltä” on pätevä kuvaus myös Suden suhtautumisesta tähän (ja moniin muihin asioihin). Ja mun isi on kautta aikain kutsunut äitiä ja mua kuoliaaksimurehtijiksi vaikka on itse murehtinut itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle.

      Niin että mietin onko murehtimattomuus ehkä vähän sellanen mieslapsille markkinoituun rooliin liittyvä juttu – murehtia ei pidä, eikä ainakaan etukäteen.

      Ja mun on pakko tunnustaa, että musta on loppujen lopuksi helpottavaa, että meillä on tällaset roolit. Vaikka ensin se tuntui ihan kamalalta, koska se tuntui välinpitämättömyydeltä. Kun en kerran osaa olla murehtimatta (itselläni murehtiminen liittyy aika tiukasti spekulaatioon) on toisen murehtimattomuus tuntunut turvalta. Reality check jonka voi tehdä, jos alkaa itse uida liian syvällä.

      Toisaalta pitäis varmaan muistaa, ettei toisen todellisuus ole ihan sitä täysinmurehtimattomuutta koko aikaa. Tajusin sen taas tänään, kun Susi, joka oli ajatellut kirjoittaa postauksen tähän blogiin, sanoi ettei siitä tullutkaan mitään, kun ”kaikki mitä aiheesta tuli mieleen oli niin synkkää, turhauttavaa ja masentavaa”.

      Mut mulla ei siis kyllä nyt ole synkkä, turhauttava ja masentava olo. Ihan kohtuufiilis, toiveikas ja odottava.

      Kivaa viikonloppua kaikille!

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s